Pikku Vampyyri maalla - Angela Sommer-Bodenburg

Hämärän jälkeen -lukuhaaste päättyy ensi viikolla, ja oman haastesuoritukseni viimeinen osuus on Angela Sommer-Bodenburgin lastenkirja Pikku Vampyyri maalla (Otava, 1989). Muistan lukeneeni Pikku Vampyyri -kirjoja lapsuudessani, mutta sarjan hahmot tai muu sisältö olivat auttamatta häipyneet mielestäni. Suurimpiin suosikkeihini vampyyri-Rydriger ja hänen ihmiskaverinsa Anton eivät koskaan kuuluneet, joten maaseutuseikkailun luku ei saanut aikaan juuri minkäänlaista nostalgiavärinää. Hauskaa vampyyri- ja maaseutuhuumoria sisältävä tarina oli silti oiva päätös kauhuhaasteelle, jossa olen muutoinkin lukenut monta nuortenkirjaa.


Pikku Vampyyri -kirjoissa päähenkilönä on pikkupoika nimeltä Anton. Hän on sarjan alussa tutustunut vampyyripoika Rydigeriin ja tämän omituiseen, hurjaan sukuun. Antonin ja Rydigerin seikkailuista riittää juttua monen kirjan verran, ja lukemani Pikku Vampyyri maalla on sarjan neljäs osa. Kirjassa Anton on matkustanut vanhempiensa kanssa lomalle maatilalle, ja Rydiger seuraa ystävänsä perässä omalla matkustustyylillään. Sopivan majapaikan Rydiger löytää sikalan perältä:

"Sen lisäksi siellä haisi aivan kamalasti: sianlannalle ja homeelle. Antonia puistatti. Mutta vampyyrille se oli juuri oikea piilopaikka.
    Vampyyrin pieni musta arkku, jonka se oli piilottanut takimmaiseen nurkkaan madonsyömän lipaston ja suuren vaatekirstun väliin, ei olisi herättänyt minkäänlaista huomiota kaiken muun rojun keskellä, ellei arkun reunalla olisi palanut kynttilää. Anton tiesi että vampyyri tarvitsi herättyään kynttilää lukeakseen - tietenkin vampyyritarinoita!" (s. 42)

Aikuisnäkökulmasta kirja oli hupaisaa luettavaa. Vampyyri-teemasta otetaan kaikki mahdollinen huvi irti, ja olin jo kirjan puoliväliin mennessä lähes kyllästynyt vampyyri-sanaan. Rydiger tosin ilmaantui tarinaan mukaan niin myöhäisessä vaiheessa, että ehdin jo ihmetellä kertooko kirja vain siitä, kuinka Anton intoilee vampyyreistä. Antonin intoiluun sekoittui myös pientä hirvitystä sen johdosta, että vampyyrit ovat mitä ovat ja syövät mitä syövät. Antonin suhde vampyyrien olemukseen olikin kirjan kiinnostavinta antia, mutta vampyyrien verenhimoa käsiteltiin kirjassa pitkälti kiertoilmauksin, mikä toki sopi lastenkirjaan.

Luulen, että nuori minäni viehättyi näissä kirjoissa kaikesta vampyyreihin liittyvästä jännästä ja erikoisesta. Arkussa nukkuminen ja taivaalla liihottelu kiehtoivat tavallisen arjen rinnalla. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että ainakin tässä lukemassani Pikku Vampyyri -tarinassa tuodaan esille aikuisten kahtalainen suhtautuminen vampyyreihin. Antonin vanhemmat pitävät vampyyrejä pojan höpötyksenä, mutta herra Stöbermannin "vampyyriharrastuksen" kautta kosketellaan hyvin varovasti toisenlaista ajattelutapaa. Kirjan tarina on silti mielestäni sopivaa luettavaa nuoremmille lukijoille, jotka haluavat rempseämpää luettavaa.

Kirjan kerronta on sujuvaa, ja lastenkirjoille tyypillisesti nopeasti etenevää. Minua häiritsi vain runsas huutomerkkien käyttö. En tiedä, vetoaako huutomerkin käyttö nuorempiin lukijoihin, mutta minulle tuli kirjaa lukiessani kumman rauhaton olo, kun joka sivulla huudahdeltiin sitä sun tätä painokkaasti huutomerkin kera.

Maaseutuseikkailujen lomassa selvisi se, että myös vampyyreillä on ystäväkirjoja, joihin kaverit voivat kirjoitella värssyjä muistoksi. Rydigerin Anna-sisaren kirjasta löytyi mm. tämmöinen runo, joka päättäköön kauhuhaasteen minun osaltani:

"Jos onnea etsit elämän teillä,
voivat toiset sitä antaa,
on kirkasta verta paljon heillä,
se ilon sydämeesi kantaa.

Muistoksi Dorothee-tädiltäsi" (s. 101)

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirja on ollut suosittua luettavaa lokakuussa, sillä siitä ovat tässä kuussa bloganneet myös Orfeuksen kääntöpiiri ja Unelmien aika
Kirjan tietoja:
Angela Sommer-Boderburg: Der kleine Vampir auf dem Bauernhof (1983)
Kuvitus Amelie Glienke
Suomennos  Leena Viljakainen
Otava, 1989
143 sivua

Kommentit

  1. Luin tämän myös vasta. Pikku vampyyri kirjat vain ovat niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten meille kolmelle sattui juuri tämä sama Pikku Vampyyri -kirja lukuun, vaikka sarjassa on vaikka miten monta osaa. :) Itse valitsin sen, joka sattui olemaan paikalla lähikirjastossa. :) Hauska sarja tämä on, ja toivottavasti se löytää edelleen lukijoita nuoresta kaartista.

      Poista
    2. Sama juttu! Se oli ainoa saatavilla ollut Pikku vampyyri kirja.

      Poista
    3. Ajattelen positiivisesti, että muut sarjan osat ovat lainassa eikä poistettu :).

      Poista
  2. Tuo huutomerkkien käyttö on kyllä jännä juttu. En ole muistaakseni ennen kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt kun olen ollut tämän syksyn ajan Viisikoihin liittyvällä kurssilla, niin alan olla kurkkuani myöten täynnä huutomerkkejä :D Ehkä nuoria lukijoita yritetään innostaa (että hei, nyt tapahtuu jotain tosi jännää!!), mutta en varmaan enää ikinä totu huutomerkkien käyttöön kerronnassa (dialogissa tietysti ok).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En useinkaan kiinnitä kielijuttuihin huomiota, mutta nyt nuo huutomerkit aivan hyppivät silmille, joka sivulla. Se herätti jopa minut. :) Viisikko-kurssi kuulostaa mielenkiintoiselta. Olen ollut aikoinani todella innokas Viisikoiden lukija, joten olisi kiva kuulla mitä niistä on saanut analyysimielessä irti.

      Poista
    2. Kurssi oli itse asiassa suomennosseminaari, eli tekstiä luettiin vain kääntämisen näkökulmasta läpi. Sisältöäkin piti toki pohtia, mutta ei siis kirjallisuusanalyysimäisesti. Kirja ilmestyy ensi vuoden puolella (luultavasti keväällä), ja ajattelin kirjoittaa silloin blogiin pienen jutun kokemuksesta.

      Poista
    3. Oi, miten kiinnostavaa! (haa, tulipas huutomerkki! ja toinen...) Tosi mukavaa kuulla ajatuksiasi Viisikoista kääntämisen näkökulmasta. Olen jokusen Viisikon lukenut blogiaikana, ja niiden maailma on niin toisenlainen monin tavoin. Kiinnostavaa kuulla, oletteko esim. modernisoineet kieliasua jollain tapaa verrattuna edellisiin suomennoksiin tms.

      Poista
    4. :D

      Joo, kieliasua modernisoitiin, mutta ei niin paljon, että käytettäisiin jotain nykynuorten slangi-ilmaisuja. Ja tämä oli siis ihan kustantajan toive.

      Poista
    5. Ok, Viisikonlukua tiedossa ensi keväänä. :)

      Poista
  3. Sarja oli lapsena yksi suosikkejani ja taisin olla vähän ihastunut Rydigeriin :D Viisikoiden uudelleenlukukierros lähenee loppujaan, Pikku vampyyrit olisi kiva ottaa seuraavaksi uudelleenlukuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin lukea tätä vaan jokusen osan, sillä muistijälki sarjasta on niin heikko (Viisikot sen sijaan ovat todella hyvin muistissa). Tässä sarjassa on osia tosi paljon, aivan hämmästyin suomennosten määrää kun tarkistin sen Wikipediasta. Eli lukemista riittää, jos näistä innostut. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.