24. heinäkuuta 2016

Maria Turtschaninoff: Maresi

TuijaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin emännöimä Kirjablogien naistenviikko päättyy tänään. Tarkoitukseni oli päätellä oma osuuteni aamulla postaamiini Aino Sutisen reppureissusarjakuviin, mutta päätin naputella vielä yhden viikon teemaan sopivan jutun. Lukaisin näet tässä viikonlopun aikana Maria Turtschaninoffin nuorten fantasiakirjan Maresi (Tammi, 2014), ja luonnonläheinen kirja sopii juhlistamaan teemaviikon päättymistä.


"Kryptan ovi ei näytä ollenkaan ovelta. Tiedon talon läpi kulkevan käytävän seiniä on koristeltu ulokkeina kohoavin pilarinpuolikkain, ja yhdessä kohtaa kahden pilarin välissä kohokuvakirjoitus. Siitä ei erota minkäänlaista saranaa, ei kädensijaa, ja asiaa tuntemattoman on helppo kuvitella että teksti on pelkkä koriste. Mutta ovi se on, ovi joka johtaa saaren kaikkein pyhimpään, paikkaan, jota Akka hallitsee. Minulla oli tapana kiiruhtaa oven ohi niin nopsaan kuin pystyin. Akka hallitsee tietoa ja kuolemaa, siksi hänelle pyhitetty paikka on hautakammiossa Tiedon talon alla. Minä rakastan tietoa, mutta kuolemasta olen saanut tarpeekseni." (s. 84)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat naisten asuttamalle saarelle, jossa he asuvat Punaisessa luostarissa ja pitävät hallussaan monenlaista viisautta ja salattua tietoa. Luostarin sisaret tarjoavat turvapaikan vainotuille naisille, ja eräänä päivänä saarelle saapuu pieni Jai, syvät arvet selässään ja sielussaan. Luostarin nuori noviisi Maresi tarjoaa Jaille ystävyyttään, ja saa tämän viimein avautumaan kotioloistaan ja syistä, jotka ajoivat hänet pakosalle, etsimään turvaa Punaisesta luostarista.

Maresi etenee hyvin rauhallisesti, ja vasta kirjan loppupuolella alkaa tapahtua enemmän, kun Jain omaiset hyökkäävät saarelle. Minä pidän verkkaisesta fantasiasta, ja oli mukavaa lueskella luostarin arkipuuhien kuvauksia kirjan alkupuolelta. Kirjan kerronta on kaunista, ja luostarin sisarten yhteys luontoon ja omiin jumaliinsa on mielestäni Maresin parhaita puolia.

Silmäilin kirjan kommentteja Goodreadsista, ja siellä joku mainitsi kirjan voimakkaan naiset hyviä - miehet pahoja -asetelman. Tämä seikka pisti omaankin silmääni, ja hieman karsastan näin korostettua vastakkainasettelua sukupuolten välillä. Siitä huolimatta Maresi oli viihdyttävää luettavaa, ja kirja jäi sen verran kiintoisaan kohtaan, että lukisin Maresin myöhemmistä vaiheista mielelläni lisää. Aivan pian toiveeni ei toteudu, sillä vaikka Maresille ilmestyy syksyllä jatko-osa, sen tapahtumat sijoittuvat Punaista luostaria edeltävään aikaan.


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkki, ja googlettamalla löytyy lisää: Taikakirjaimet, Mari A:n kirjablogi, Cats, books & me ja Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjan tietoja:
Maria Turtschaninoff: Maresi. Kröniker från Röda klostret (2014)
Suomennos Merja Kyrö
Tammi, 2014
212 sivua

8 kommenttia:

  1. Muistaakseni minulla on tämä kirja kotona ja vielä lukemattakin. Hyvältä kuulostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kaivaa kirja esille ja kokeilla - tämä oli nopealukuinen, ja kiva kirja kesälle. :)

      Poista
  2. Mulla tää oottaa hyllyssä lukuvuoroaan. Viimein löysin tän pääkirjastolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollei kirjaa ole lähikirjastossa, käytän ahkerasto varauspalvelua. Siitä kun tuli Oulussa maksuton vuodenvaihteessaa :). Toivottavasti tykkäät tästä!

      Poista
    2. Oon käyttäny sitä varauspalvelua jo into piukassa. :D Ihanaa, että semmonen tuli!

      Poista
    3. No niin on :D mun varausmäärät pompahti ihan uusiin sfääreihin vuodenvaihteessa :)

      Poista
  3. Maresi viehätti minua ja haluan lukea jatkonkin. Mielenkiintoinen saarimiljöö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva yllätys, että seuraava osa ilmestyy jo syksyllä - vaikka kyseessä onkin ihan eri tarina. Minäkin pidin miljööstä. Sen eristyneisyys toi oman sävynsä kirjaan.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...