Elina Pitkäkangas: Kuura

Naistenviikko on täällä taas! TuijaTa.Kulttuuripohdintoja -blogi emännöi kirjablogien naistenviikkoa, ja olen tänä vuonna mukana viikolla peräti joka päivä. Blogijuttujeni aiheet eivät osu nimipäiväsankarittarien nimiin, mutta sehän ei haittaa - naisten kirjoittamaa kirjallisuutta on luvassa ja pari juttusarjaa etenee naisvetoisesti.

Aloitan viikkoni kiinnostavalla fantasiauutuudella, Elina Pitkäkankaan esikoisromaanilla Kuura (Myllylahti, 2016).

Haastelogon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Kuura tuo ihmissudet suomalaiseen kaupunkiympäristöön. Tapahtumapaikkana on Turun lähellä sijaitseva, muureilla ympäröity Kuurankero, jota vartioidaan tiiviisti ihmissusien uhan vuoksi. Kuura on YA-fantasiaa, joten päähenkilöinä ovat lukiolaisteinit Inka ja Aaron. Heidän lukiolaiselämäänsä on luvassa ihmissusi-actionia ja tunnemyrskyjä, sillä Kuurassa molemmat löytävät rakkauden, jota muu yhteisö ei hyväksy.

Täytyy sanoa, että kirjan nuoren romantiikan kuvaukset vienosti hymyilyttivät, mutta onhan se mukavaa, että kirjaan on otettu hempeilyäkin mukaan:

"Paljonko sä olet juonut?" Leo kysyi nyt, kun pyörin peilin edessä mekkoni helmaa ihastellen.

    "En mä ole juonut yhtään", valehtelin hymyssä suin.

    "Inka mulla on suden hajuaisti. Mä tiedän, että sä oot vetänyt mun rommia just äsken."

    "No vähän otin, mitä sitten? Mä oon kahdeksantoista."

    Leo tuhahti laskiessaan avaimet eteisen pöydälle. Sitten hän käveli luokseni ja käänsi minut ympäri. Katse kulki hävyttömän hitaasti päästä varpaisiini, aivan kuin hän olisi skannannut jokaisen pienen yksityiskohdan ulkonäöstäni.
    "Uskaltaako sua edes suudella?"
    "Joo, jos sua ei haittaa saada huulikiiltoa naamaan."
    Mies virnisti laiskasti. "Sano, että se maistuu mansikalta."  (s. 186)

Mansikanmakuisten suudelmien välissä oli parhaimmillaan yllättävän päteviä toimintajaksoja. Kirjan tapahtumat sysää liikkeelle Inkan veljen vakava loukkaantuminen, ja Inkan vakaa päätös pelastaa veli saattaa koko Kuurankeron arvaamattomaan tilanteeseen. Varsinkin kirjan loppupuolen räväkkyys saivat sivut kääntymään, ja Kuuran loppuratkaisu jätti henkilöt erittäin kiinnostavaan vaiheeseen.

Inkan ja Aaronin persoonat kannattelivat hyvin kirjaa, mutta osittain syynä oli se, että heidän luonteisiinsa oli onnistuttu kirjoittamaan oman ärsyyntymiskynnykseni ylittäviä piirteitä: Inka tahtonainen kynnenkärkiään myöten, ja Aaron varakkaan perheen söpö poika. Inka ja Aaron eivät olleet tylsän harmaita tyyppejä, ja siksi jaksoin kiinnostua heidän edesottamuksistaan.

Ihmissudet oli Kuurassa tuotu uskottavan oloisesti keskelle muutoin normaalilta vaikuttavaa arkea. Tätä jännitin kirjassa etukäteen eniten, sillä ihmissusikirjallisuus ei missään muodossa eksy kovin usein lukupinooni. Turhaa jännitin, sillä Kuuran ihmissudet toimivat mainiosti. Toivottavasti Inkan ja Aaronin tarina jatkuu, sillä Kuura oli erinomaista kesäviihdykettä ja lukisin mieluusti lisää hukkien sävyttämää fantasiaa.

Viehättävä kansilehti!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa: Kirjaneidon tornihuone, Vinttikamarissa, Dysphoria ja Todella vaiheessa.

Kirjan tietoja:
Elina Pitkäkangas: Kuura
Kansi: Karin Niemi
Myllylahti, 2016
355 sivua