Eeva Joenpelto: Missä lintuset laulaa
Tuijata.kulttuuripohdintoja -blogin Eeva Joenpelto -haaste houkutteli minut kotimaisen kirjailijan pariin, joka muutoin ei ole lukupinossani juuri vieraillut. Muistan koettaneeni nuoruudessani lukea jotain Joenpellon kirjaa (saattoi olla Elämän rouva, rouva Glad), mutta teksti tuntui liian raskaalta ja jähmeästi etenevältä enkä ole sen koommin Joenpellon tuotantoon koskenut. Se taisi sujahtaa pääni sisällä lokeroon 'vanhemman väen kirjallisuutta'.
Lukuyritykseni tämän haasteen parissa alkoi yhtä huonosti, sillä kokeilin aluksi Joenpellon myöhäistuotantoon kuuluvaa kirjaa Avoin, hellä ja katumaton (1991). Jaksoin noin 10 sivua, ja mietin, jätänkö haasteen sikseen vai teenkö uuden reissun kirjastoon. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja löysin vuonna 1957 ilmestyneen Missä lintuset laulaa (WSOY, 1957). Onkohan minusta tullut vanhempaa väkeä, kun pidin kirjaa toisinaan hupaisana, mutta silti alkukesän päiviin sopivana romanttisviritteisenä kelpo viihdykkeenä? Ajan kuluminen näkyy tekstissä, mutta maaseudulla varttuneen Hannan ensirakkauden kuvauksessa on herkkyyttä, kesän tuoksua ja suomalaista melankoliaa, joka tuntui ihastuttavan kotoisalta yhdistelmältä.
Joenpelto onnistui yllättämään minut kirjan erikoisella henkilöasetelmalla. Varakas Karl Wilen on näet haalinut taloonsa asumaan vaimonsa lisäksi naisystäviään ja heidän kanssaan tekemiään lehtolapsia. Perin vapaamielistä ja modernia! Nuori, kaunis Hanna on näitä Wilenin rakkauden hedelmiä, ja Wilenin suojeltu lempilapsi. Kirjassa seurataan viattoman Hannan rakkauden kesää kolmen kertojaäänen kautta, ja no, onkohan suuri spoileri jos kerron ettei loppu ole kovin onnellinen. Nuoren naisen kasvutarinalla on synkkämielinen loppu mutta Wilenin talossa elämä jatkuu.
Kirjan luonnonläheinen kerronta sopi tavattoman hyvin kesäpäiviin:
Ja vastapainoksi eteen saattoi tulla yks kaks pätkiä, joissa oli toisenlaista luonnonläheisyyttä - munat ja vehkeet somasti aseteltuna:
"Setä tuli karvaisena ja kilttinä koperoiden Hannan kunniaksi housunnappejaan kiinni. Hän haisi kanalalle ja jutellessaan Hannan kanssa hän poimi taskuistaan munan toisensa jälkeen. Hän pani ne pöydälle partavehkeitten viereen ja koetti äkillisin liikkein varoa niitä kierimästä lattialle." (s. 48)
Kirjan luonnonläheinen kerronta sopi tavattoman hyvin kesäpäiviin:
"Kuinka voisin kertoa sen mitä nyt, näinä keväisinä päivinä tapahtui? Sillä tapahtui niin kovin vähän ja tapahtui aivan kaikki. Joka päivä seisoin Silmälammen rannalla tai istuin kaatuneella kuusenrungolla veden rajassa. Joskus menin kauemmas mäen reunaan, missä laiha hontelo koivu kaartui polun yli ja nojasi raukeasti toiseen koivuun. Tuulen käydessä ne huojuivat vienosti vastakkain." (s. 79)
Ja vastapainoksi eteen saattoi tulla yks kaks pätkiä, joissa oli toisenlaista luonnonläheisyyttä - munat ja vehkeet somasti aseteltuna:
"Setä tuli karvaisena ja kilttinä koperoiden Hannan kunniaksi housunnappejaan kiinni. Hän haisi kanalalle ja jutellessaan Hannan kanssa hän poimi taskuistaan munan toisensa jälkeen. Hän pani ne pöydälle partavehkeitten viereen ja koetti äkillisin liikkein varoa niitä kierimästä lattialle." (s. 48)
Suosittelen Missä lintuset laulaa -kirjaa juhannuslukemistoon ja kesäiltojen ratoksi.
***
Osallistun kirjalla Tuijata.kulttuuripohdintoja -blogin Eeva Joenpelto -haasteeseen. Kiitokset haasteesta!
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Tarinauttisen hämärän hetket
Kirjan tietoja:
Eeva Joenpelto: Missä lintuset laulaa
WSOY, 1957
208 sivua
Kuulostaa viehättävältä! Olen kirjan lukenut ammoin, mutta mielessä on vain tunnelma, kesäyönhämyisiä niittyvjä, joiden päällä leijuu usva ja tunteiden jännite. Osuneeko ollenkaan oikeaan.
VastaaPoistaTunnelmamuistosi ovat osuvia. Vaikkei kirjan loppu ollut valoisa, kesän taika ja valo ovat voimakkaasti läsnä muualla kirjassa.
PoistaMinä tulin haasteeseen mukaan loppumetreillä, kun huomasin kirjahyllyssäni Joenpellon Rallin. Sepä olikin kiinnostava tuttavuus. Yllätyin erittäin positiivisesti. Minua muutoinkin kiinnostaa enempi Joenpellon 50-luvun kirjat ja tämä Karri Wilen naisineen vaikuttaa kutkuttavalta. Pistänpä mieleen.
VastaaPoistaWilenin perhekunta oli tosiaan melkoinen, ja talonväen tunteista olisi varmasti saanut aivan oman romaanin aikaiseksi. Käynpä lukemassa mietteesi Rallista.
PoistaTämä Joenpellon alkutuotantokin kuulostaa kiinnostavalta, itse aloitin Lohja-sarjasta. "Vanhempien ihmisten kirjallisuutta", muistelen samaa fiilistä joskus, ja nyt järkytyksekseni tajusin lukiessani Vetää kaikista ovista, että päähenkilöt ovat minua nykyistä nuorempia, pidin ihan vanhoina ihmisinä vielä kirjaa aloitellessani. Sota ja muut rajut kokemukset vanhentavat?
VastaaPoistaSotakokemukset vaikuttavat varmasti henkilöihin, ja jollei heihin ole kosketuspintaa niin saattaahan se kirja tuntua toiselle kohderyhmälle kirjoitetulta. :) Tämä lukemani sopi hyvin kesään, kannattaa kokeilla jos vastaan tulee.
Poista