Milla Ollikainen: Pirunkuru

Hyppäsin mukaan Milla Ollikaisen Ylläs-dekkaritrilogiaan vasta sen viimeisessä osassa Pirunkuru (Like, 2015), mutta se ei haitannut juonessa mukana pysymistä. Pirunkuru toimi oikein hyvin itsenäisenä kirjana, ja enkä antanut sen häiritä, että joidenkin henkilöiden yhteistä historiaa on mitä ilmeisimmin käsitelty sarjan aiemmissa osissa.

Pirunkuru sijoittuu Lappiin, Ylläksen maisemiin. Maisemat eivät ole minulle 'livenä' tuttuja, sillä täytyy myöntää ettei Lapin hulluus ole minuun iskenyt enkä juuri matkaile Pohjois-Suomessa. Pohjoiseen sijoittuvia dekkareita ei liiemmin ole tullut vastaan, joten miljöö oli suurin houkutin lukea Ollikaisen uutuuskirja. Se on teemoiltaan erittäin ajankohtainen, sillä Pirunkurussa käsitellään kaivostoiminnan vaikutuksia tavallisten ihmisten elämään ja kuntien talouteen. Kirjan alussa Pirunkurusta löytyy miehen ruumis, ja tapausta alkaa tutkia paikallinen poliisi, Jussi Vuontisjärvi. Myös paikallislehden toimittaja Krisse on melko paljon kirjassa esillä. Tapauksen edetessä esiin nousee paikkakuntalaisten vanhoja kaunoja, eikä ruumiiden määrä jää vain yhteen.

    ""Voi perhana. Tai siis... se siis voi olla tapaturmakin?"
    "Soitanko mä Kemiin", Kukkola kysyi, kun Karhumäki vain kohautti olkiaan.
    "Ei se kannatte vielä, niillä ole kuiten aikaa."
    Karhumäki siirtyi kauemmas ruumista ja alkoi riisua haalariaan. Kukkola käytti tilaisuuden hyväksi ja rypisti merkitsevästi otsaansa Vuontisjärvelle.
    "Mutta eikö meidän pitäisi periaatteessa?"
  "Periaatteessa, mutta mie en sitä Tuomikoskea halua nyt tänne. Ko ei olla varmojakhaan. Hankithaan vain määräys ja panhaan ukko menehmään Ouluun ja tutkithaan itte ensin pikkusen."
    "Pikkusen?"
   "Pikkusen kyselhään vain. Se Matti arveli tunnistanheensa ruuhmiin, että jos siitä vähän alotellaan." (s. 27)

Kirjan dialogeissa kuuluu paikallinen murre, kuten yllä olevasta tekstinäytteestä käy ilmi. En pysty arvioimaan miten tarkasti se noudattelee ko. murteen sääntöjä, mutta minulle murteellinen dialogi toimi hyvin ja välitti paikallisväriä kotisohvalle. En yleensä pidä murteellisen tekstin lukemisesta, mutta tässä kirjassa se ei tuottanut suuria ongelmia vaan kirja oli mielestäni nopealukuinen. Tässä varmasti auttoi se, että kertovat osuudet olivat yleiskieltä.

Pirunkurun tapahtumiin jäin kaipaamaan enemmän vauhtia, sillä pidän siitä, että dekkareissa tapahtuu ja koukkuja viritellään lukijalle. Kotimaisten dekkarien kohdalla meno tuntuu liian usein olevan melkoisen verkkaista, ja näin kävi myös Pirunkurussa. Vasta kirjan loppupuolella jännitys alkoi edes jonkin verran tiivistyä ja koukkujen virittelyä en juonesta havainnut laisinkaan. Toisaalta voihan hidastempoisuutta pitää myös realistisena piirteenä.

Päädyin pienen pähkäilyn jälkeen antamaan kirjalle kaksi Goodreads-tähteä. Pohjoisen karun miljöön ja ihmiskohtaloiden kaunistelematon kuvaus on plussaa Pirunkurulle, mutta henkilöt jäivät hieman ohuiksi. Tähän saattoi tietenkin vaikuttaa se, etten tunne aiempien osien tarinoita tai henkilöhistoriaa. Myös kaivostoiminnan epäkohtia ja luontovaikutuksia olisi voinut käsitellä syvemmin, mutta toisaalta Pirunkuru toimi hyvin nopealukuisena ajankuluna.

Säästän blogini lukijat kirjaston pikalainatarran ihastelulta ja käytän kustantajan kansikuvaa. :)

***

Saan kirjasta pisteen 50 kategorian haasteeseen: 46) A book written by an author with your same initials.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirja hyllyssä, Kirjasähkökäyrä ja Mannilainen.
Kirjan tietoja:
Milla Ollikainen: Pirunkuru
Kansi Tommi Tukiainen
Like, 2015
223 sivua