24. syyskuuta 2015

Nigel Nicolson: Virginia Woolf

Virginia Woolf ei ole minulle henkilökohtaisesti erityisen tärkeä kirjailija. Olen lukenut opiskeluaikoinani ainakin Majakan, ja taisin pitää kirjasta, vaikka muistijäljet sen tarkemmasta sisällöstä ovat haalistuneet. Kirjakaupan alelaarissa ollut Nigel Nicolsonin Virginia Woolf -elämäkerta (Ajatus Kirjat, 2007) houkutteli lyhyydellään - tunnustettakoon se tässä. Woolf-tietoni olivat hatarat ennen kirjan lukemista, ja vaikkei Woolfilla olekaan erityistä sijaa kirjallisessa maailmassani, minua houkutteli saada kompaktissa muodossa lisää tietoa tästä kirjallisuudenhistorian vaikuttajanaisesta. Joten kirja lähti mukaani ja nyt onnittelen itseäni valinnasta, sillä Nicolsonin elämäkerta oli kiinnostava, mukaansatempaava ja myös hieman kriittinen.


"Kun olimme eräänä kesäisenä iltapäivänä haavien kanssa etsiskelemässä perhosia korkeasta heinikosta löytämättä mitään, Virginia yhtäkkiä seisahtui. Hän nojautui bambukeppiinsä kuin villi-ihminen keihääseensä ja kysyi minulta: "Miltä oikein tuntuu olla lapsi?" Vastasin häkeltyneenä. "Tiedät toki itsekin, millaista se on. Olethan sinäkin ollut lapsi. Mutta minä en tiedä, millaista on olla sinä, sillä en ole koskaan ollut aikuinen." Se oli ainoa kerta, jolloin vedin häntä pidemmän korren tällaisessa sanailussa." (s. 11)

Nicolsonin kirjan arvoa silmissäni nostaa se, että hänellä on omakohtaisia muistoja Woolfista perhetuttuna. Nicolsonin äiti Vita Sackville-West oli Woolfin rakastajatar, ja oli kiehtovaa kuulla Nicolsonin omia kokemuksia Woolfista, vaikkeivät ne toki hallinneet kirjan sisältöä. Pidin kirjan sujuvasta tyylistä, joka ei ollut sellaista henkilön vaiheiden luettelomaista kerrontaa, jota vierastan elämäkerroissa. Nicolsonin teksti lipuu sulavasti läpi Woolfin elämänvaiheiden ja kirjojen. Kirjoista on turha odottaa pitkiä analyysejä, ja minulle Nicolsonin lähestymistapa riitti mainiosti. Kirjasta saa varmasti enemmän irti, jos Woolfin kirjat ovat tuttuja tai edes jollain tapaa muistissa, mutta koin kirjan varsin antoisana ilman Woolfin tuotannon tarkkaa tuntemustakin.

Woolfin elämänvaiheista minua kiinnosti erityisesti Bloomsbury-ryhmä, jonka toimintaa valotettiin kirjan alkupuolella. "Bloomsburyn ja Cambridgen välisen eron sanottiin olevan siinä, että Cambridgessä ei sanottu mitään nokkelaa, ellei se ollut myös syvällistä, mutta Bloomsburyssä ei sanottu mitään syvällistä, ellei se ollut samalla nokkelaa. Tuo ilmapiirin muutos oli paljolti Virginian ansiota." (s. 47-48) Virginian äly ilmeni toisinaan myös pisteliäisyytenä, eikä kirjan sivuilta piirtyvä luonnekuva ole aina mairitteleva. Mutta toisaalta Nicolsonin välittämä kuva Virginiasta on hyvin inhimillinen, sillä kaikillahan meillä on heikkoutemme ja vahvuutemme.

"Pidän omaa tilannettani  hiukan kiusallisena: olen kirjoittamassa elämäkertaa naisesta, johon olin kovin kiintynyt ja jota ihailin suuresti. Minun on silti todettava olevani eri mieltä hänen syvimmästä vakaumuksestaan, joka koskee hänelle keskeistä kysymystä." (s. 161) Nicolson ei peittele kirjassa omia näkemyksiään, ja osittain sen vuoksi kirjaa oli kiinnostavaa lukea. Pääosan saa silti Virginia, jonka arvoa ja paikkaa kirjallisuudenhistoriassa Nicolson ei kiistä.  

Virginia Woolfia suosittelen lämpimästi heille, jota tämä herkkä ja säkenöivän älykäs nainen kiehtoo. Woolfin elämän lisäksi kirjan sivuilla pääsee matkalle brittiläiseen kulttuurielämään, sillä moni nimekäs henkilö vilahtaa Nicolsonin tekstissä. Oma matkani Woolfin matkassa jatkuu, sillä voitin hiljattain Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta Mrs. Dallowayn, ja sen aion lukea tulevan talven aikana. Minua kiinnostaa myös Michael Cunninghamin Tunnit, joka pyörii saman aiheen parissa. Kuka tietää, ehkä innostun lukemaan myös Majakan ja testaamaan, vieläkö se toimii minulle.

***
Osallistun kirjalla Elämäkertahaasteeseen.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Saran kirjat, Ullan luetut kirjat ja Leena Lumi.
Kirjan tietoja:
Nigel Nicolson: Virginia Woolf (2000)
Suomennos Ruth Jacobson
Ajatus Kirjat, 2007
194 sivua

6 kommenttia:

  1. Tuo on ihana kirja. Tulin just kotiin ja juon kahvin. JA sitten palaan keskustaan hakemaan paketin. Siellä on jotain valkoista eli Woolfin II. Että olen onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullapa on laadukasta luettavaa tiedossa syksyn iltoihin. :) Tämä oli oikein hyvä, nautin kovasti lukemastani.

      Poista
  2. Oih Marika, rakastin tätä kirjaa<3 Olen ihan Woofin viemä ja tietysti kaikki alkoi Mrs. dallowaysta. Nyt se reppana on luettu puhki, mutta, mutta...Savukeidas on tehnyt upeaa työtä ja on suomennuttanut Woolfin vähemmän tunnettuja teoksia. Oli jännittäävä lukea hänen ensimmäisensä eli Menomatka ja sitten viimeisensä eli Vuodet. Vuodet osui ja upposi!!!

    Tunnit on Cunninghamlta vahva teos. Ja leffa on tiettykatsottu sen sata kertaa;)

    Yritän etsiä mahdollismman paljon Woolfia koskevaa kirjallisuutta. Luitko sen Vandessa&Virginia, pidin siitäkin. Faktaa fiktion kautta tyylillä, kertomus kahdesta lahjakkaasta sisaruksesta kuvataiteilija Vanessa Bellistä ja hänen sisarestaan kirjailija Virginia Woolfista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laittanut merkille Woolfin merkityksen sinulle. :) Savukosken julkaisuista en tiennytkään, pitääpä käydä tutkimassa mitä heillä on tarjolla. Hienoa, että Woolfia suomennetaan - hän on sen arvoinen! Vanessa ja Virginia on minulla lukematta, mutta kieltämättä se alkoi kiinnostaa sillä Vanessa esiintyi tässä elämäkerrassakin. Joten ehkäpä V & V ilmestyy talven mittaan blogiini. :)

      Poista
  3. Olipa hyvä että luin arviosi, sillä olen miettinyt mitä lukisin HelMetin kirjahaasteen kohtaan elämänkerrallinen teos. Woolf kiinnostaa, ja - täytyy tunnustaa - se, että mainitsit kirjan olevan varsin lyhyt :) Muistan muuten itsekin hämärästi lukeneeni Majakan jotain yliopiston kurssia varten Oulussa. Ja muistan myös pitäneeni siitä. Muuten Woolf on tuttu lähinnä Tunneista, mikä olikin melkoinen lukukokemus. (Sivuhuomiona sanottakoon että Cunnighamin tuoreimmat eivät ole olleet minulle niin rakkaita...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukavan napakka kirja, alle 200 sivua eikä lainkaan venytetyn oloinen kuten jotkut elämäkerrat eikä Woolfin teoksiakaan ylianalysoitu. Kerronta miellytti minua todella paljon, oli oikein sujuvaa tekstiä. Kiva, jos otat tämän lukuun - kirja ehdottomasti ansaitsee lukijoita. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...