2. joulukuuta 2014

Arturo Pérez-Reverte: Kärsivällinen tarkka-ampuja

Mikä on aitoa, elävää taidetta?  

"Onko ateljeessa väsätty taidepaska muka aidompaa taidetta kuin se, jota nämä kaverit tuottavat panemalla henkensä alttiiksi?" hän jatkoi. "Kuka siitä lopulta päättää, että joku surkea virallinen installaatio on taidetta ja joku epävirallinen teos ei? Viralliset auktoriteetit, yleisö, kriitikot...?" 
(Kärsivällinen tarkka-ampuja, s. 254)
"Graffitia kunniallisempaa taidetta ei voi olla, koska kukaan ei voi jäädä nauttimaan siitä. Perverssit markkinat eivät ulotu siihen. Se on antisosiaalinen laukaus, joka iskee asian ytimeen. Ja vaikka taiteilija lopulta möisikin itsensä, kadulla tehty teos jää sinne eikä sitä voida koskaan myydä. Sen voi tuhota, mutta sitä ei voi koskaan myydä." (s. 211)

Arturo Pérez-Reverten Kärsivällinen tarkka-ampuja (Like, 2014) jäi lukuelämyksenä keskinkertaiselle tasolle. Kirjan tapahtumat sijoittuvat graffitimaalarien maailmaan, jossa tekijöistä suurin, kunnioitetuin ja salaperäisin on Sniper. Taidemaailman scouttina toimiva Lex saa toimeksiannon etsiä Sniper käsiinsä rahakasta kirjahanketta varten, ja Sniperin perässä juostaan kiivaasti lähes koko kirjan verran. Juoni ei vain imaissut minua sillä tavoin mukaansa kuin olin odottanut. Pérez-Reverte on luottokirjailijani viihdyttävän romaanin saralla, ja toki Kärsivällinen tarkka-ampuja hoiti viihtymispuolen kelvollisesti, mutta kaipa odotan jokaiselta Pérez-Reverten romaanilta samaa koukuttavuutta jota koin Yhdeksännen portin äärellä. Kimuranttius ja pieni mystisyys jäivät tällä kertaa puuttumaan juonesta, joten Goodreadsin tähtimäärä jää kolmeen.

Kirjan suurimmaksi ansioksi nousi sen herättämät ajatukset taiteesta. Löytyykö taidetta vain museoista, pitääkö taide määritellä taiteeksi jotta se on taidetta? Hyvin tehty graffiti ei ole koskaan häirinnyt minun silmääni, ja mieluusti näkisin luvallisia graffitiseiniä ympäri kaupunkia. Kärsivällinen tarkka-ampuja tosin julistaa, että "jos se on laillinen, se ei ole graffiti". Laillista tai ei, mieluummin katselen värikkäitä piirroksia kuin ankean harmaata betonia. Mutta jos graffitin sanoma jää haistattelun asteelle, voi miettiä kannattaako spraypurkkia kaivaa ollenkaan esille. En ole jyräämässä taidemuseoita maan tasalle, mutta iloisempi, värikkäämpi, helposti nähtävillä olevaa taidetta pursuava kaupunki-ilme saisi mielestäni vallata sijaa.

Linkkivinkki: Oulun luvallisella katutaiteella on omat nettisivut täällä. Alikulkukäytävissä on näkynyt tänä vuonna mahtavan näköisiä luomuksia. Kannattaa käydä kurkkaamassa kuvia.

Viime talvena Oulun Ainolanpuistossa näkyi graffiteja aidassa. Jotain vangitsevaa tuon tumman hahmon katseessa oli... en ole käynyt tarkistamassa ko. aidan nykyistä ulkoasua. Nämä on varmaan siivottu pois tai jotain muuta on ilmaantunut tilalle:






















Juuri nyt: luvallista ulkoilmataidetta Oulun pääkirjaston kulmilla. Limingan taidekoulun aikaansaannokset työmaa-aidassa ovat pirteitä, eikä niitä ole pahemmin töhrittykään:























***

Haastepiste menee Mikä minusta tulee isona -haasteeseen. Scout Lex Varela kuvailee toimenkuvaansa näin: "Kustannusslangissa scoutilla tarkoitetaan henkilöä, joka metsästää kiinnostavia tekijöitä ja kirjoja. Hän on eräänlainen kultivoitunut jäljittäjä, alaa opiskellut ja tarkkavainuinen; joku joka käy työkseen kansainvälisillä kirjamessuilla, selailee lehtien kirjallisuusliitteitä, analysoi eniten myyvien listoja ja matkustaa ympäriinsä etsimässä kiinnostavia uutuuksia." (s. 17). En tiedä, onko tämmöisellä tittelillä leipänsä ansaitsevia ihmisiä oikeasti, mutta scoutin ammatti pääsee edustamaan kirja-alan töitä haasteluetteloon.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Mummo matkalla.
Kirjan tietoja:
Arturo Pérez-Reverte: El francotirador paciente (2013)
Suomennos Sari Selander
Like, 2014
265 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...