27. huhtikuuta 2014

Lyhyen äärellä: Joël Egloff: Taju kankaalla & Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

Lueskelin paksumpien kirjojen vastapainoksi hiljattain novelleja ja mustalla humorilla höystetyn pienoisromaanin. Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit (Otava, 2010) päätyi kirjahyllyyni Sinisen linnan kirjaston Marialta Avioliittojuonia-haasteen päätyttyä (kiitos!) ja Joël Egloffin Taju kankaalla (Basam Books, 2013) löytyi kirjaston palautushyllystä. Suhtauduin molempiin kirjoihin aluksi hieman epäluuloisesti, sillä novellit harvoin tuntuvat mieluisalta luettavalta, ja jos kirjaa mainostetaan takakannessa sanalla 'huumori', tulee tunne, että nyt pitäisi nauraa ja mitäs sitten, jos ei nauratakaan.
Keltaiset tyypit sisältää kahdeksan novellia, joista ensimmäinen on kirjan niminovelli. Ihastuin Rohaksen kerrontatyyliin ja kieleen. Esimerkiksi käyvät vaikkapa novellien aloituskappaleet, joissa hän muutamalla lauseella vie lukijan tapahtumien ytimeen - pisteeseen, josta lähdetään liikkeelle. Novellien päähenkilöhahmo ja lähtötilanne hahmottuivat parilla yksityiskohdalla, jotka onnistuivat yleensä aina herättämään mielenkiintoni.

"Ehkä vielä vähän vaniljaa. Irene pyöräyttää jäätelökauhaa vaaleankeltaisessa massassa ja tiputtaa nopeasti sulavan pallon jo kertaan liattuun jäätelökulhoon. Sylki kihoaa Irenen kielelle, täyttää suun. Pitää olla nopea. Purkki tyhjäksi ennen seuraavaa asiakasta. Irene lusikoi jäätelön tiskialtaan luona, ettei kukaan näkisi. Vaikka ei siinä mitään kiellettyä ole. Kaikkihan niin tekevät." (s. 97)

Kirjan tarinat olivat kohtuullisen kiinnostavia, mutta pidempi Rohaksen teksti taitaisi silti olla minulle mieluisampaa luettavaa - eli vuonna 2012 ilmestynyt romaani Syvä pää houkuttelee kovasti.


Egloffin Taju kankaalla edustaa takakannen mukaan mustaa huumoria. Enpä tainnut tavoittaa kirjan huumorin ydintä, mutta jos unohdetaan pakkonauraminen, kirja sisältää hyvin kirjoitettuja otteita teurastamossa työskentelevän miehen elämästä. Kirjassa ei ryvetä teurastamon inhassa arjessa, vaan kertojamiehen työ- ja vapaaelämän sattumuksia kuvataan kevyellä tyylillä. Pidin kirjan kerrontatyylistä, sillä teurastamo on mielestäni melkoisen rankka paikka tehdä töitä enkä niistä niistä jutuista kovin mielelläni lue (no, yksi  häräntappojuttu kirjaan oli laitettu mukaan). Kirjan henkilöiden työpaikka ei onneksi liikaa hallitse kirjaa. Taju kankaalla oli mukavan nopea luettava, ja vaikkei siitä kovin mieleenpainuvaa lukuelämystä tullut, ei se huono kirja ollut. Kolme tähteä molemmille kirjoille.

Goodreads: Molemmille kirjoille 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Egloffin kirja on lainattu kirjastosta. Rohaksen kirjan lähetti minulle Sinisen linnan kirjaston Maria Avioliittojuonia-haasteen päätöspippaloissa. Kiitos!
Muualla verkossa: Rohaksen kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjainten virrassa, Kirjanurkkaus ja Kirjoista. Egloffin kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukukausi ja Kirjavinkit.
Kirjojen tietoja:
Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
Kansi: Jenni Kiviniemi
Otava, 2010
157 sivua

Joël Egloff: L'Etourdissement (2005)
Suomennos Leena Rantanen
Basam Books, 2013
133 sivua

2 kommenttia:

  1. No, tuon Rohaksen kokoelman joskus luin. Muistelen että siinä oli ihan jonkin verran ahdistusta. Kuten olen tainnut jo sinne tänne kirjoittaa, tykkäsin erityisesti siitä kana-novellista. En enää muista nimeä. Kirjan nimi on myös ihan tarttuva.

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllähän niihin novelleihin oli jonkinlaisia kipukohtia etsitty, ja kirjan nimeksi oli todellakin valittu nimeltään vetävin novelli. Sen kananovellin nimi on Posliinikana ja hyvähän sekin oli. :)

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...