Helmet-haasteen väliaikakatsaus

Vuotta 2020 on muutama viikko jäljellä, joten vielä ehtii tehdä yhden väliaikakatsauksen Helmet-haasteeseen. Minulta puuttuu jokunen kirja:

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja - jäänee tyhjäksi
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa - jäänee tyhjäksi
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja - jäänee tyhjäksi
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
 
Kohdat 5, 19 ja 20 eivät suoraan sanottuna inspiroi yhtään, ja olen jo päättänyt, että jollei näihin kävele vastaan sopivaa ja lukuhaluja herättävää kirjaa, jääkööt tyhjiksi. Mutta noiden muiden kohtien suhteen olen vielä toiveikas (varsinkin, kun yhteen on jo kirja luettuna 😆):

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
 
Tähän minulla on tyrkyllä peräti kaksi kiinnostavaa kirjaa. Viikolla hain kirjaston varaushyllyyn saapuneen käännösuutuuden, Durian Sukewagan Tokuen reseptin. Jollei se nappaa, lukulaitteessani odottaa Keigo Higashinon dekkari Journey Under Midnight Sun. Higashinon dekkarin aion joka tapauksessa lukea jossain vaiheessa, eli jos tuo Sukewagan kirja osoittautuu tylsäksi, koetan ehtiä Higashinon pariin tämän vuoden puolella.

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
 
Sain eilen luettua loppuun Tommy Orangen Ei enää mitään, ja ajattelin sijoittaa sen tähän kohtaan. Kenties peruste on hivenen heppoinen, mutta no, Helsigin Kirjamessuilla Sofi Oksanen haastatteli kirjailijaa ja odotellessaan häntä nettiyhteyden päähän kehui vuolaasti kirjaa. Se kelpaa minulle suositukseksi eli tämä haastekohta on hoidettu (ja varmaankin kirjoittelen piakkoin myös blogiin Orangen kirjasta).

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Meinasin jo heittää kirveen kaivoon tämän kohdan suhteen, mutta saattaapa olla, että pulma ratkesi aivan sattumalta. Olen nimittäin viime aikoina kuunnellut äänikirjana Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä -kirjaa, ja tänään viimein hoksasin, että sehän rimmaa kivasti John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä -kirjan kanssa, jota itse asiassa luetaan Jalosen kirjassa. Miten hitaalla sitä voi ihminen käydä... 😏 no, 133 sivua Steinbeckiä hoituu taatusti loppuvuoden aikana, sillä olen lukenut häneltä joitakin todella loistavia kirjoja ja loputkin ovat olleet kelvollisia. Eli saatan siis sittenkin saada näihin kohtiin merkinnät.

***

Kävipä avoinna olevien kohtien kanssa miten vaan, en aio tänä vuonna rutistaa haastetta väkisin loppuun asti (sitäkin on näet tullut kokeiltua). Olen itse asiassa iloisesti yllättänyt jo tästä nykyisestä tilanteesta, sillä haastekohdat ovat aika pitkälti täyttyneet lähes itsestään. Toki loppuvuodesta täyttymista on tapahtunut hitaammin, mutta joka tapauksessa, arvelin ennakkoon listan olevan vaikeampi.

Kuva Unsplash/Isaac Chou: https://unsplash.com/photos/Xkvj45daAYA

Kommentit

  1. Hiiriä ja ihmisiä on kyllä oikein luettava kirja.

    Saamelainen kirjailija jää minultakin auki (jos olisin suomalaisen kirjastolaitoksen piirissä niin varmaan olisin käynyt hakemassa jotain Nils-Aslak Valkeapään runoja, tai ehkä Märät säpikkäät -tietoteoksen jota luin joskus pitkän pätkän ja muistan kiinnostavaksi), samoin tuo "luet jonkun kanssa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiriä ja ihmisiä ehti jo saapua varaushyllyyn, joten pääsen sen pariin aivan pian.

      Nils-Aslak Valkeapää on ollut jonkin verran esillä tämän haasteen tiimoilta, mutta runot eivät kyllä oikein ole minun juttuni... katsotaan, saisinko sittenkin luettua saamelaiskohtaankin jotain. Mailla on omassa kommentissaan myös hyviä vinkkejä.

      Poista
  2. Lue mun kanssa yhdessä Tokuen resepti? Bongasin sen kirjaston palautushyllystä ja ajattelin että vaikuttaa kiinnostavalta. Saataisiin molemmat täyteen tuo kohta :) Ja vaikka toinen (tai molemmat) ei lukisikaan loppuun niin olisi ainakin yritetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva idea! Luetaan vaan Tokuen resepti yhdessä! Mitenkähän tuon nyt sitten käytännössä järjestäisi? En ole vielä aloittanut kirjaa, mutta tuossa se on käden ulottuvilla. Voisi ehkä postaillakin siitä yhtä aikaa?

      Poista
    2. Postataanko 12.12, helppo päivämäärä muistaa ja siihen on vielä sen verran aikaa että kirjan ehtii lukea? :)

      Poista
    3. Joo, sopii oikein hyvin! Kiva juttu! Kirja on niin lyhyt, että ehtii lukea tuohon mennessä (vaikka olisi nihkeästikin etenevä :)).

      Poista
  3. Kohtaan 5 ehdotan Rauna Paadarin teosta Vieras talvi. Uskon, että viihdyt kirjan parissa. Se kertoo mm. evakkomatkasta. Sivuja 179. Häneltä on ilmestynyt myös lastenkirjoja.
    Sayaka Muratan Lähikaupan nainen on tosi kiva ja sivuja vain 126.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kokeilenpa tuota! Lähikaupan naista ehdin jo aloittaa aiemmin syksyllä, mutta kirja oli hieman outo minun makuuni ja se jäi kesken. En päässyt yhtään ns. sisälle kirjaan.

      Poista
  4. Sinullahan on hyvällä mallilla tämä haaste! Itse heitin luonnon monimuotoisuutta käsittelevään kohtaan dekkarin, jossa oltiin pääasiassa luonnossa – ihminenkin on osa luontoa :D

    Tuo Higashinon Journey Under… on aivan ihana! Kovasti kiinnostaa, miten sinä sen koet sitten jos/kun sen luet. Durian Sukekawan kirja roikkuu minullakin lukulistalla, mutta sitä ei ärsyttävästi saa edelleenkään kirjastosta ja tuskin koskaan saakaan. Kirja on minulla ”saalistuslistalla” eli ostan jos osuu joskus eteen divarissa tai charity shopissa tmv.

    Hmm, pitäsköhän minunkin lukea tuohon kohtaan 36 Tommy Orangen kirja. Ei kai sen ole väliä, etten ole suoraan itse kuullut tunnetun henkilön sitä suosittelevan. Kaipa tähän voi käyttää toisen käden tietoakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Higashinon kirja on tiiviisti minulla lukulistalla. En ole vähään aikaan lukenut dekkareita, joten ko. kirja on alkanut senkin vuoksi houkutella entistä enemmän. Onpa harmi, että tuo Sukekawan kirja on teillä päin noin hankalasti saatavilla. Luin sen alusta ihan muutaman sivun eilen ja vaikuttaa olevan vähintäänkin ok.

      Lue ihmeessä Orangen kirja. Minulla ei tule yhtään seurattua, mitä "kuuluisat ihmiset" suosittelevat luettavaksi, joten menin sieltä missä rima oli matala. Ja Oksanen vaikutti aivan vilpittömästi olevan innoissaan Orangen kirjasta. Juttua ehti tulla paljon vaikka hetken aikaa piti odotella kirjailijaa linjoille. Oli todella sympaattisen oloinen kirjailija. :)

      Poista
  5. Sullahan on haadte hyvässä vaiheessa! Ja hienoa että löysit kimppalukukaverin tämän jutun kommenteista :)
    En ole enää tänä vuonna edes kirjannut mitään Helmetin haasteeseen, vaan valitsin alkuvuodesta Haastavaa lukemista -blogista muutaman pienemmän ja vapaamman haasteen. Pidän kuitenkin haasteista, niin jotain on oltava ;) Olen niin fiilislukija, että kovin kahlitsevat haasteet ei ole mun juttu, enkä saanut Helmetiä lähellekään valmiiksi minään vuonna... kyllähän se alkuvaiheessa täyttyi, mutta sitten jäi paljon niitäkin kohtia mihin piti just täsmälukea, eikä se mulla onnistunut... Tsemppiä sulle loppuhaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllättävän hyvin on mennyt! Iloinen yllätys tähän loppuvuoteen... Minullakin on joskus ollut into lopussa Helmetin kanssa, varsinkin monesti vuoden alussa ei yhtään jaksa edes ajatella, että taas alkaa uusi haaste jos just on ehtinyt lukemaan viimeisiä kirjoja edelliseen. Mutta olen kuitenkin aika monena vuotena ollut mukana, ja kenties viime vuosina olen oppinut ottamaan haasteen sopivan rennosti.

      Poista
  6. Ihanasti ratkesivat nuo vielä avoimet kohdat haasteessasi! Yhteisössä on voimaa <3
    Etukäteisonnittelut, onhan tuo lista pitkä ja saavutuksesi hieno!

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän voi jopa olla toivoa siitä, että saan sittenkin jotain luettua kaikkiin haastekohtiin... kiitos!

      Poista
  7. Minä vähän sovellan noita ja luokittelen saamelaiseksi kirjan, joka kertoo heistä...
    Löytäisitkö täältä blogimaailmasta vastauksen kohtaan: Kirja jota luen jonkun kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soveltaminen sopii tähän haasteeseen oikein hyvin, ei tämä nyt niin tiukkapiposta ole... olen ajatellut niin, että tuohon "kirja jota luen jonkun kanssa" sopii mikä vaan kirja, jota joku toinen lukee tai kuuntelee samaan aikaan sinun kanssasi. Jokin kimppaluku tai -kuuntelusysteemi siis. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.