Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

Liv Strömquistin kirjat ovat pikku hiljaa hivuttautuneet tietoisuuteeni blogijuttujen kautta, ja uteliaisuuteni on noussut innostusta henkiviä juttuja lukiessa. Kantaa ottavaa sarjakuvaa naapurimaasta? Pakko ainakin kokeilla! Päätin aloittaa tutustumisen Prinssi Charlesin tunne -albumista (Sammakko, 2017), joka käsittelee tietenkin rakkautta, sen ilmenemismuotoja ja olemusta, parisuhteita, miehiä ja naisia rakkauden pauloissa ja valtapeleissä.


Kirjan kansikuva ei ollut minun makuuni, mutta kun kirjassa oli päästy toteamukseen "on monia tekijöitä, jotka pitävät huonoa suhdetta kasassa, esimerkiksi: hyväksymisen tarve" ja esimerkkitapauksena sarjis-Whitney Houston tilittää elämäänsä ja surullisen kuuluisaa suhdettaan Bobbyyn, olin jo aika myyty. Strömquist hyödyntää kirjassaan populaarikulttuuria, vakavahenkistä tutkimusta, historiaa ja kliseitä. Niiden sekaan hän heittää omia tulkintojaan, häpeilemättömällä itsevarmuudella ja painokkaasti korostaen. Lopputulos on mm. jotain tällaista:


Prinssi Charlesin tunne oli herkullista luettavaa. Tykkäsin Strömquistin näennäisen kepeästä lähestymistavasta, joka silti antoi paljon ajattelemisen ja pohtimisen aihetta. Kirjassa sohitaan välillä todella terävästi länsimaisen rakkauskäsityksen ja parisuhteen ytimeen, miesten ja naisten käyttäytymismalleihin ja siihen, miten toisinaan jopa absurdeihin arjen tilanteisiin ne johtavat. Prinssi Charlesin tunne oli parhaimmillaan äärimmäisen silmiä avaavaa luettavaa, vaikka voimakkaat kärjistykset välillä hieman ärsyttivätkin.

Sarjakuvamuoto oli loistava valinta juuri tähän kirjaan. Kuvallinen ilmaisu tuki ruutujen tekstejä hienosti ja toi kirjaan omanlaistaan huumoria, jossa oli mukana aavistus pirullisuutta mutta myös lämmintä ymmärrystä ihmispoloja ja heidän tunteitaan kohtaan. Ja olipa hauskaa, että ruutujen reunoihin oli viitsitty raapustaa muutama lähdeviite heille, joita aihepiiri kiinnostaa enemmän. 

Prinssi Charlesin tunne saa minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Parisuhteista ja rakkaudesta kiinnostuneet, lukekaa tämä kirja!


***

Helmet-haasteessa saan kuitattua erään vaikeaksi arvelemani haastekohdan: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogeissa Pieni kirjasto, bookishteaparty, Kirjojen keskellä
Kirjan tietoja:
Liv Strömquist: Prins Charles känsla (2010)
Suomennos Helena Kulmala
Sammakko, 2017
133 sivua

Kommentit

  1. Mulla oli ihan samat fiilikset kannen suhteen, ja jos en olisi tullut lukeneeksi (huomattavan hurmaavakantisempaa) Kiellettyä hedelmää, en välttämättä tätä ainakaan näin pian olisi itse lähestynyt! Tai no, enhän siis ole vielä itse tätä lukenut, mutta odottelen sitä juuri kirjaston varausjonon kärjessä! Paljon tältä odotan, mahtava kuulla, että tästä pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi noloa, etten meinannut alkuun lainata tätä ollenkaan koska kansi on niin ruma: D Erityisesti, kun aina olen ollut sitä mieltä ettei kannella ole väliä, sisältö ratkaisee. No, onneksi kuitenkin lainasin. Aivan mahtava kirja, uskon että tykkäät! Minä aion ehdottomasti ottaa Strömquistin muutkin suomennokset lukulistalle.

      Poista
  2. Ihan samoilla linjoilla ollaan täälläkin. Minäkään en ihastunut kanteen ja välillä asioiden kärjistäminen meni minusta överiksi, mutta toisaalta stereotypioita voi parhaiten varmaankin kyseenalaistaa tuomalla ne ensin ryminällä esiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärjistys on oikein käytettynä oivallinen tehokeino. Tässä kirjassa se tyyli toimi tosi hyvin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.