2 x dekkari: Irène ja Syyskalma

Niputin tähän postaukseen pari suosikkidekkarisarjani kirjaa. Pierre Lemaitren komisario Verhoeven -sarjasta olen lukenut jo osat Alex (#2) ja Camille (#3), ja erikoisen suomennosjärjestyksen vuoksi sarjan aloitusosa Irène (Minerva, 2016) pääsi lukuun vasta nyt. Mons Kallentoftin Malin Fors -sarjaa sen sijaan olen lukenut järjestyksessä, ja Syyskalma (Schildts, 2011) on sarjan kolmas osa.

Mietin pitkään, viitsinkö edes lukea Irèneä, sillä hänen kohtalonsa oli käynyt jo selväksi sarjan jatko-osista. Uteliaisuus voitti viimein: halusin tietää, onko sarjan avausosa niin timanttisen hyvä kuin Alex ja Camille, joille annoin viisi tähteä. Eipä ollut aivan viiden tähden kirja tämä Irène, mutta todella hyvä neljän tähden kirja kuitenkin. Voi olla, että omia lukutunnelmia verotti se, että olennainen juonenkäänne oli jo selvillä. Jännittelin sitten koko kirjan ajan, milloin alkaa tapahtua, ja lukemiseen tuli ikävä kyttäämisen maku. Joko, joko?? En viitsi spoilata uusia lukijoita, joten en paljasta enempää. Kannattaa lukea kirja!

Irène yllätti minut raakuudellaan. Olihan sarjan jatko-osissakin kaikenlaista, mutta Irène tuntui paikoin jopa mässäilevän hurjilla rikoksilla. Kirjan sarjamurhaaja jäljittelee tunnettuja rikoksia, ja yksityiskohtia kuvaillaan inhottavan yksityiskohtaisesti. Täytyy myöntää, että hypin kuvauksia yli kun alkoi niin ällöttää. Raakuudesta huolimatta kirja avaa hyvin Verhoevenin persoonaa. Hänen suhteensa Irèneen avautuu hienosti tässä kirjassa, ja sehän on tavallaan eräs trilogian kantava lanka loppuun asti. Nyt kun trilogian avausosa tuli luettua, alkoi Alexin ja Camillen uusintaluku kutkutella mieltä. Irène saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Kallentoftin Malin Fors -sarjan kirjojen juju on siinä, että sarja henkilöityy voimakkaasti rikostutkija Forsiin, hänen elämäänsä ja herkkään kykyynsä aistia tapahtumia ja niiden vivahteita. Fors ei sentään suoraan juttele rikosten uhrien kanssa, mutta kirjoissa on aina mukana pätkiä, joissa uhrit pohdiskelevat syntyjä syviä ja koettavat haudan takaa viestiä aatoksiaan Forsille. Tämä on yllättävän toimiva ratkaisu, ja näistä pätkistä muodostuu aivan omanlaisensa erikoinen tunnelma, joka erottaa Fors-sarjan tusinadekkareista.

Syyskalmassa Fors saa tutkittavakseen asianajaja Jerry Pettersonin kuoleman. Hän on hiljan ostanut Skogsån linnan, ja löytyy eräänä aamuna sen vallihaudasta kuolleena. Liittyykö kuolema Pettersonin hämäräperäiseen menneisyyteen vai hänen uusrikkautensa aiheuttamiin kaunoihin? Tutkimusten ohella seurataan Forsin taiteilua uudelleenlämmitetyssä parisuhteessa. Forsilla ei mene hyvin. Hänellä menee alkoholiongelmansa kanssa jopa niin huonosti, että mietin, jaksoinko kiinnostua hänen elämästään vain siksi, että hän on nainen. Nimittäin alkoholiongelmaiset miespoliisit ovat sellainen klisee, joka saa mielenkiintoni hyytymään nopeasti. Forsin sinnittelyä ja rimpuilua jaksoin silti seurata, ja ehkäpä sarjan seuraava osa on jo valoisampi. Nyt Forsin mies pohdiskelee näin:

"Sinä haluat että minä soittaisin, vai mitä? Vaikka vain siksi että haukkuisin sinut. Sinulle ei tulisi mieleenkään soittaa itse. Ylpeytesi ei salli, mutta en usko että tajuat sitä. Mutta ei tässä enää soittaminen auta. Lupaan valvoa sinua niin hyvin kuin taidan, mutta kun nyt olet näköjään päättänyt jatkaa tietä joka vie suoraan pimeyteen, en minä tässä paljoakaan voi tehdä, vai mitä?" (s. 190)

Syyskalma oli hyvä dekkari, joka vei sarjaa kiinnostavasti eteenpäin. Kirja saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

***

Goodreads: molemmat kirjat saavat 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Syyskalman lainasin kirjastosta ja  Irènen ostin e-kirjana.
Muualla verkossa:

* Irène-kirjaa on luettu mm. blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön! ja Lukuneuvoja 

* Syyskalma-kirjaa on luettu blogeissa Rakkaudesta kirjoihin ja Kirjasähkökäyrä 

Kirjojen tietoja:

Pierre Lemaitre: Travail soigné (2006)
Suomennos Sirkka Aulanko
Minerva, 2016
282 sivua

Mons Kallentoft: Höstoffer (2009)
Suomennos Mirja Hovila
Schildts, 2011
422 sivua