Federico Andahazi: Hurskaat sisaret

Federico Andahazin Hurskaat sisaret (Otava, 2001) kartuttaa futismaiden keräilyäni Argentiinalla. Takakansi mainostaa kirjan olevan "räävittömän seksuaalinen romaani goottilaisen kauhuromaanin syntysijoilta." Juu-u, räävittömyyttä ja seksuaalisuutta löytyi, mutta tämä osa kirjan antia jäi minulla lähinnä huvittavuuden asteelle. Eroottiset touhut vedettiin tietyllä tapaa överiksi, ja mitään hirveyksiä kirjassa ei ollut (toisin sanoen tämän uskaltaa lukea), mutta jääköön nämä jutut nyt kertomatta, jottei olennaisin asia juonesta paljastu.

Kauhugenre ei ole minulle kovinkaan tuttu, joten kun takakansi viittailee kauhuun, tunnen olevani itselle vieraan genren parissa. Lähinnä alan tarkkailemaan, alkaako minua pelottaa, nouseeko pienintäkään kauhunväristystä pintaan. No, eipä näin käynyt tällä kertaa, vaan Hurskaat sisaret jäi omalla tavallaan viihdyttävän romaanin asteelle.
"Kriitikot olivat oikeassa. Byron oli keskinkertainen kirjailija, jonka kuuluisuus perustui yksinomaan pikku skandaaleihin, joita hän järjesti lähipiirissään. Kunnian marmorijalusta oli sen sijaan tarkoitettu John William Polidorin veroisille suuruuksille, sihteeri sanoi itselleen. Hänen juuri valmiiksi saamansa kirja ei myisi ainoastaan 14 000 kappaletta vaan 28 000 tai 30 000 yhdessä ainoassa päivässä. Vakuuttuneisuus tästä sai Polidorin heräämään onnellisena ja nauravana.
    Ei kulunut kuin yhden silmien räpytyksen mittainen aika, kun John Polidori tajusi oman naurettavuutensa, miellettävän mutta ohimenevän petoksen jollaisilla unet monesti saavat toiveemme heräämään." (s. 52-53)

Kirjan keskeisenä henkilönä on John William Polidori, joka toimii lordi Byronin sihteerinä. Molemmilla henkilöillä on historialliset vastineensa, kuten Google minulle kertoi. Byron toki oli entuudestaan tuttu minullekin, mutta Polidorin tapaus piti varmistaa. Henkilögalleriaan on laitettu mukaan myös Mary Shelley ja Percy Bysshe Shelley, eli kirjallisissa piireissä liikutaan. Tapahtumapaikkana on Genevenjärven rannalla sijaitseva huvila, jonne yllä mainittu seurue on saapunut vuonna 1816. Polidori alkaa saada merkillisiä kirjeitä, ja siitäpä kirjan salaperäiset tapahtumat käynnistyvät.

Millainen lie Polidori ollut oikeasti, mutta tässä kirjassa hänestä on tehty aika jännä hahmo. Alemmuudentuntoinen, jopa katkera sihteeri, joka janoaa omaa itsenäistä menestystä epätoivoisesti. Tähän kun lisätään oudot kirjeet, ja niiden taustalta vähitellen paljastuva tarina, lopputulokseksi saadaan kasa kieroja ihmiskohtaloita ja häijyn ilkeitä kirjallisia 'paljastuksia'. En tiedä, mitä mieltä kauhudiggarit kirjasta ovat, mutta minulle Hurskaat sisaret oli hupaisaa kauhuviihdettä, josta jäi muutama uusi genren nimi mieleen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Morren maailma ja Kirja kouraan.
Kirjan tietoja:
Federico Andahazi: Las Piadosas (1998)
Suomennos Tarja Roinila
Otava, 2001
187 sivua

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kansi on tällä kirjalla, noin muuten ei vaikuta ihan mun jutulta :D

    VastaaPoista
  2. Kannen perusteella minäkin kiinnitin kirjaan huomiota. :) Kauhugenre ei oikein ole minunkaan juttuni, mutta joskus sitä on mukava kokeilla. Lyhyellä kirjalla varsinkin. :)

    VastaaPoista
  3. Minä kyllä tykkään kauhusta, mutta taidan olla sen suhteen aika valikoiva. Tämä ei oikein innostanut. :)

    VastaaPoista
  4. Makuasioitahan nämä ovat. Luulen, että tämä oli minusta aivan kohtuullinen tekele sen vuoksi, etten juuri genreä tunne, ja tämän kautta siihen pääsi kurkistamaan suht kevyesti, vaikka ko. kirja taitaakin pikemminkin leikitellä genrellä. En aivan vakavalla naamalla kirjaa voinut lukea, ja ehkä se toimi juuri siksi. :)

    VastaaPoista
  5. Heh, vaikuttaa kivan camp-henkiseltä :D Voisin joskus kokeilla, kirja kuitenkin näyttää aika lyhyeltä ja aihekin kiinnostaa.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli nopealukuinen. Fontti ei ole pientä piperrystä, ja sivuja on suht vähän. Kokeilemaan vaan. :)

    VastaaPoista
  7. Oli pakko kurkata, mitä olen pitänyt tästä kirjasta (oho, jo vuonna 2006 luettu kirja!) ja silloin olen ainakin tykännyt tästä. Ei ole kuitenkaan päässyt henk.koht. suosikkilistalleni, mutta Anatomi puolestaan on päässyt.

    VastaaPoista
  8. Minulla ei olekaan noin kaukaa tilastotietoja omista lukemisista. :) Anatomi vaikutti minustakin kiinnostavalta, ja sehän oli hieman herättänyt tunteitakin aikoinaan (kansiliepeen mukaan). Ajattelin jossain vaiheessa lukea senkin. Aikoinaan kohua herättäneitä teoksia on aina kiinnostavaa lukea 'nykyvinkkelistä'.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.