27. maaliskuuta 2017

Vanhaa ja uutta kotimaista lanua (#satasuomalaista)

Bloggausjononi on päässyt vaivihkaa pitenemään, joten päätin niputtaa muutamia kirjoja samaan juttuun. Tähän postaukseen keräsin alkuvuoden aikana lukemiani kotimaisia lanu-kirjoja. Ne ovat olleet mukavan kevyttä ja helppoa luettavaa aikuisten romaanien välissä, ja haastepisteitäkin ropisee moneen haasteeseen. 


Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste innosti minut lainaamaan Elina Karjalaisen lastenkirjan Uppo-Nalle ja sukelluskello (WSOY, 2009/1994). Lapsuudessani en innostunut Uppo-Nallesta, vaikka muistankin lukeneeni ainakin sarjan ensimmäistä kirjaa, jossa nalle roikkuu korvastaan kiinni pyykkinarulla. Sukelluskello valikoitui luettavakseni sattumalta eli kirja sattui olemaan kirjaston hyllyssä paikalla. 

Sukelluskellossa Uppis on lähtenyt seikkailemaan Kumma-nallen ja Laulava-koiran kanssa sukelluskellolla. Heti kirjan ensi sivuilla yllätyin, kun Uppiksen kerrotaan olevan häämatkalla Kumman kanssa. Nallerakkautta ♥. Toinen yllätys minulle oli kirjan runoissa hauskasti pilkahteleva huumori. Laulava on harmissaan siitä, ettei Uppis ole huomannut kysyä perheen isältä, miten sukelluskello pysäytetään ja pukee oitis tunteensa sanoiksi:

Koska Uppis on hölmö ja nauta, 
meitä vartoo nyt vetinen hauta
ei siinä itkukaan auta.

Toveruksia ei odota vetinen hauta vaan salaperäinen saari, meren asukkaat ja mm. valaskoulu. Luonnonläheinen seikkailu oli hupaisaa luettavaa aikuiselle, ja antoi myös ajattelemisen aihetta luonnonsuojeluasioista. Onneksi kirjassa ei silti sorruttu saarnaamiseen.

Uppo-Nallen iloluontoinen ja reipas persoona on aika vekkuli tapaus. Nalle ei ole mikään nynny luppakorva, vaikka onkin täynnä hellyyttä Kummaa kohtaan ja välillä runotuttaa. Uppo-Nalle -sarjassa kirjoja riittää, ja voipa olla, että luen nallukan toimista vielä lisääkin.

Uppo-Nallen ymmärryksen yli
käy meren himmeän hämärä syli

***

Esko-Pekka Tiitisen Neljän tuulen paita (Aula & Co, 2016) herätti kiinnostukseni näyttävän yksinkertaisella kansikuvallaan. Kirjan sisältö on jännä sekoitus Lapin asukkaiden jäyhää asennetta ja maailmankulttuurien kohtaamista. Neljän tuulen paidan keskiössä on pappa-Tunturilla pöristelevä Pekko ja tämän koulutoveri-ihastus, kaunis Damla. Pekon ja Damlan ympärillä tapahtuu monenmoista, ja näitä sivujuonteita oli mielestäni liian paljon näin lyhyeen kirjaan. Kirjasta ei hahmottunut selkeää, yhtenäistä juonilankaa vaan tapahtumat tempoilivat merkillisen Nimettömän kirjan, uhkaavan prätkäjengin, Damlan kotiolojen ja muutaman muun aihepiirin ympärillä. Mihinkään ei keskitytty kunnolla, ja kokonaisvaikutelma jäikin melkoisen hajanaiseksi.

"Me ajettiin pitkin joen vartta. Tuuli oli jo tyyntynyt ja ilta-aurinko hehkutti ojan pientareen lupiineja. Muutama mopojonne ohitti meidät, näytti keskisormea mennessään ja oli törmätä toisiinsa. Ei paljon heiluttanut, koska mulla oli nyt jotain parempaa mitä niillä ei ollut. Mie tunsin lentäväni ohuessa yläpilvessä, levitin kädet siiviksi sivuille, nostin visiirin ylös ja annoin ilman puhaltaa kasvoilleni. Samassa Damla jarrutti ja mie iskin kypärän sen kypärään. Kypäristä kuului kiss." (s. 29)

Neljän tuulen paidan kerronnassa on silti raikas ote, ja nuoren rakkauden kuvauksissa pidin iloisesta konstailemattomuudesta ja imelyyden puutteesta. Sympaattisen Pekon vaiheista olisi kiva kuulla lisää, vähemmän rönsyilevän kirjan muodossa.

***

Tunnollinen Tiina (Karisto, 2014) on yhteisnide, johon on niputettu kolme Anni Polvan Tiina-sarjan kirjaa: Tiina toimii (#4), Tiinaa tarvitaan (#17) ja Tiina ottaa vastuun (#20). Kirjan osat eivät ole peräkkäisiä osia, mikä tuntui alkuun omituiselta muttei lopulta haitannut lukemistani. Tähän on syynä se, että Tiina-sarja oli minulle tuttu jo lapsuudestani, joten sarjan henkilöt muistuivat helposti mieleeni. Tiinan kaveripiiri ja perhe näyttävät pysyvän mukana osasta toiseen, ja tässä yhteisniteessä vain hypättiin ajallisesti Tiinan lapsuusajoista teiniaikoihin asti.

Tiina ei kuulunut suosikkikirjoihini lapsuudessa, enkä muista lukeneeni sarjasta enempää kuin muutaman osan. Tiinalle ei sattunut mitään hurjan jänniä seikkailuja (verrattuna Enid Blytonin juonikuvioihin), enkä osannut nuorempana arvostaa kotoisaa, menneiden vuosikymmenten tunnelmaa ja Tiina rehtiä ja reipasta luonnetta. Näin aikuisiällä Tiinat maistuvat jo paremmin, ja kirjojen vanhahtava ajankuva on todella viehättävä. Tiinan voileipiä tuputtava äiti on ihanan huolehtiva, ja vaikka Tiina ja tämän veljen nahistelut ovat yllättävän kovaotteisia, perheen sisäinen huolenpito on mieltä lämmittävää.

Yllätyin siitä, miten vakavia aiheita yhteisniteen Tiinoista löytyy: on mummon, Tiinan äidin ja isän vakava sairaus (muttei sentään samassa osassa). Silti kaikissa kirjoissa on aurinkoinen ja valoisan optimistinen tunnelma, ja selviämisen meininki. Murheisiin ei jäädä piehtaroimaan, vaan Tiina esimerkiksi etsii isän sairastuttua itselleen kesätöitä lapsenvahtina, veljensä esimerkin kannustamana. Tiinan persoonassa on jotain tosi valloittavaa, niin oikeamielinen ja toimelias kuva hänestä kirjojen sivuilta välittyy. Sarjaa voisin lukea lisääkin, ja onneksi Tiinaa näkyy olevan hyvin saatavilla kirjastossa.

Haastepisteet:
* kaikki kirjat ovat osa #satasuomalaista -kulttuurihaastetta
* Uppo-Nalle ja sukelluskello sijoittuu Helmet-haasteessa kohtaan 41. Kannessa on eläin
* Aloitan taipaleeni Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteessa kirjoilla Uppo-Nalle ja sukelluskello sekä Tunnollinen Tiina

Goodreads: Uppo-Nalle ja Tiina saavat 3 tähteä ja Neljän tuulen paita 2 tähteä
Mistä kirjat minulle? Tiina-kirja on oma e-kirjaostos, ja Uppo-Nalle ja Neljän tuulen paita on lainattu kirjastosta

Muualla verkossa:
 * Uppo-Nallesta on blogannut Jokken kirjanurkka
* Neljän tuulen paita -kirjaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi  , Evarian kirjahylly ja Siniset helmet
* Tiina-sarjan kirjoista löytyy juttuja Kirjan pauloissa -blogista ja Jokken kirjanurkasta

Kirjojen tietoja:
Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja sukelluskello (1994)
Kuvitus Hannu Taina
WSOY, 2009
99 sivua

Esko-Pekka Tiitinen: Neljän tuulen paita
Kansi Elina Salonen
Aula & Co, 2016
131 sivua

Tunnollinen Tiina - yhteisnide Anni Polvan kirjoista Tiina toimii (1959), Tiinaa tarvitaan (1972) ja Tiina ottaa vastuun (1976)
Karisto, 2014
298 sivua

6 kommenttia:

  1. Uppikkset ovat ihania ja Tiinat tuli luettua. Tiina oli sellainen reipas, poikamainen tyttö, vähän niin kuin minäkin yritin olla kolmen veljen siskona, muuten ei pärjännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun Tiina ei lapsena oikein kolahtanut, mutta näin varttuneemmalla iällä Tiinoja osaa arvostaa jo aivan eri lailla. :) Meillä on kyllä ihania kirjoja lapsille... jos nämä nyt vielä löytävät lukijoita.

      Poista
  2. Uppikset!<3 Ja Tiinatki tullu luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppikset taisivat olla liian rauhallisia minulle lapsena, mutta näin aikuisena kyllä ihastuin Uppiksen maailmaan. :)

      Poista
  3. Uppis on kyllä aika ihana ja ooh, hän on löytänyt kumppanin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kumman ja Uppiksen kumppanuus oli jotain tosi symppistä. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...