24. heinäkuuta 2016

Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille & Taksi Kurdistaniin

Aino Sutisen reppumatkasarjakuvat vievät lukijan nojatuolimatkoille Etelä-Kaukasiaan ja Lähi-itään. Vaimoksi vuorille (Neon Tunisia, 2015) ja Taksi Kurdistaniin (Asema, 2009) omaavat samanlaisen perusidean: yksin matkaava nainen tutustuu uusiin maihin ja kulttuureihin, ja kirjaa havaintojaan sarjakuvan muotoon.  


Taksi Kurdistaniin -albumi minulle paremmin kuin Vaimoksi vuorille -albumi, sillä siinä kulttuurihavainnot olivat mielestäni nasevampia ja pohdiskelupuoli korostui enemmän. Lähi-idän miesten hallitsemassa kulttuurissa on ehkä ollut mehevämmin aineksia naisen aseman puntaroinnille, sillä albumin päähenkilökin joutui kokomaan ahdistelua miesten taholta kulkiessaan yksin kaduilla.

Matkanteon yleisestä helppoudesta tai vaikeudesta albumeissa ei juuri turistu, ja minua tämä puoli jäi kiinnostamaan. Päähenkilön matkanteko tuntui sujuvan ilman suurempi ongelmia, olipa määränpää millainen maankolkka hyvänsä. Albumien hyviin puoliin kuuluu silti se, ettei niissä kierretä turistinähtävyyksiä, vaan kuvataan kohtaamisia paikallisten kanssa ja koetetaan tavoittaa yhteyttä arjen kokemuksiin.

Sutisen pelkistetty piirrostyyli ei ole minun suosikkityylini, ja tässäkin suhteessa Taksi-albumi vei voiton. Sen ruuduista löytyi enemmän yksityiskohtia katsottavaksi ja kokosivun kuvat olivat näyttäviä:

Pari näytettä Taksi Kurdistaniin -albumista.

Vaimoksi vuorille -albumin kuvitus oli yksinkertaisempaa, mutta ruudut olivat silti hyvin eläväisiä:

Bongaa kuvasta aito kärpänen. :D

Molemmissa albumeissa oli mukana leppoisaa reissuhuumoria, ja albumeja piristivät mustavalkoiset valokuvat kohdemaista. Ne olivat ehdottomasti plussaa albumeille, ja olisin mieluusti katsellut kuvia enemmänkin. Omatoimimatkoja kaipaaville Sutisen albumit saattavat nostattaa matkakuumetta. Itse taidan kuitenkin valita erilaisia, helpompia reissukohteita.

Osallistun bloggauksella TuijaTa-blogin emännöimään kirjablogien naistenviikkoon.


Goodreads: Vaimoksi vuorille saa 2 tähteä ja Taksi Kurdistaniin 3 tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Kirjaston sarjakuvia
Muualla verkossa:
* Vaimoksi vuorille -sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Kirjakkko ruispellossa, Lukupino
* Molemmat sarjakuvat on luettu blogeissa Kirjojen keskellä ja Mari A:n kirjablogi
Sarjakuvien tietoja:

Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille - Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta
Neon Tunisia, 2015
118 sivua 

Aino Sutinen: Taksi Kurdistaniaan - Reppumatkasarjakuvia Lähi-Idästä
Asema, 2009
62 sivua 

4 kommenttia:

  1. Hauska sattuma, kun minäkin postasin juuri sarjakuvaromaanista eli Satrapin Persepoliksesta. Sarjakuvaromaanit ovat minulle uusi tuttavuus, joten luin kiinnostuksella tätä kirjoitustasi. Erityisesti tuo Taksi Kurdistaniin alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvaromaanit ovat parhaimmillaan todella huikeita. Nämä lukemani albumit eivät ihan sille tasolle yltäneet, vaikka ruuduista löytyikin välillä hyviä oivalluksia. Satrapia en ole vielä lukenut, vaikka hänen kirjojaan on kehuttu. Pitääkin tulla lukemaan sinun mietteesi.

      Poista
  2. Tykkäsin näistä, kun luin... Mukavaa, ettei tarvi itse lähteä noille matkoille, kun voi lukea sarjikset =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kohteet on toden totta mukavampaa kiertää kotisohvalta käsin. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...