Peter Englund: Pultava
Peter Englundin Pultava (Art House, 2010) oli niitä kirjoja, joita luin melko pitkään, muutaman kymmenen sivua illassa. Hidas eteneminen johtui kirjan aiheesta: vuonna 1709 Pultavan kaupungin edustalla käyty taistelu Ruotsin ja Venäjän armeijan välillä ei ollut niin vangitseva aihe, että edes Englundin hyvä kerrontatyyli olisi naulinnut minut kirjan ääreen kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Vaikka kirjan aihe ei aivan ykkösjuttu minulle ollutkaan, otin kirjan luettavaksi, kun se sattuu olemaan osa oman kirjahyllyn lukuprojektiani.
"Kun välimatka oli kutistunut 200 metriin, Venäjän tykistö alkoi käyttää kuulien sijasta kartesseja. Rautatuuli yltyi hirmumyrskyksi. Rykmenttien tykkien tulikidat purskauttivat räjähdyspanoksen toisensa jälkeen; ohueen siniseen rintamaan pumpattiin tiheitä parvia lyijyhauleja, piinsiruja ja kulmikkaita raudankappaleita. Ruotsalaiset marssivat itsepintaisesti eteenpäin selkä suorassa läpi sirpalekuurojen. Ehkä he elättelivät kuolemanpelossaan ohjesäännön ajatusta, jonka mukaan oli samantekevää, kulkiko ihminen suorana läpi lyijymyrskyn vai hakiko hän hän suojaa, sillä 'yksikään kuula ei osu ihmiseen' ilman Jumalan tahtoa.
Jos se piti todella paikkansa, niin Jumala selvästikin halusi mahdollisimman monen ruotsalaisen sotilasparan kuolevan juuri näiden kauheiden minuuttien aikana." (s. 168)
Englund kirjoittaa taitavasti, sitä ei käy kieltäminen. Pultavan taistelu etenee kuin paraskin fiktiivinen kertomus, jonka sekaan on salakavalasti laitettu mukaan numerofaktoja ja tarkkoja historiallisia yksityiskohtia. 1700-luvun sotiminen on ollut raakaa puuhaa, ja Englund nostaa kirjassaan hyvin esille sekä suuria linjoja että tavallisen rivisotilaan kokemuksia. Taistelun kulku on kuvattu erittäin tarkasti, ja kirjassa on jonkin verran piirrettyjä karttakuvia, jotka auttavat hahmottamaan joukkojen asemia taistelun aikana. Myönnän, etten jaksanut perehtyä niihin kovin tarkasti, vaikka kyseisillä sivuilla oli kulmatkin valmiiksi taiteltuna 'tärkeän sivun' merkiksi. Kirja kun sattuu olemaan lahjaostos miehelleni, ja hän on tainnut sen lukea pariinkin kertaan - ja oli iloisesti hämmästynyt, kun huomasi minunkin lukevan kirjaa.
Jos se piti todella paikkansa, niin Jumala selvästikin halusi mahdollisimman monen ruotsalaisen sotilasparan kuolevan juuri näiden kauheiden minuuttien aikana." (s. 168)
Englund kirjoittaa taitavasti, sitä ei käy kieltäminen. Pultavan taistelu etenee kuin paraskin fiktiivinen kertomus, jonka sekaan on salakavalasti laitettu mukaan numerofaktoja ja tarkkoja historiallisia yksityiskohtia. 1700-luvun sotiminen on ollut raakaa puuhaa, ja Englund nostaa kirjassaan hyvin esille sekä suuria linjoja että tavallisen rivisotilaan kokemuksia. Taistelun kulku on kuvattu erittäin tarkasti, ja kirjassa on jonkin verran piirrettyjä karttakuvia, jotka auttavat hahmottamaan joukkojen asemia taistelun aikana. Myönnän, etten jaksanut perehtyä niihin kovin tarkasti, vaikka kyseisillä sivuilla oli kulmatkin valmiiksi taiteltuna 'tärkeän sivun' merkiksi. Kirja kun sattuu olemaan lahjaostos miehelleni, ja hän on tainnut sen lukea pariinkin kertaan - ja oli iloisesti hämmästynyt, kun huomasi minunkin lukevan kirjaa.
Luokittelen Pultavan tietokirjaksi, mutta minkäänlaista lähdeluetteloa
tai sanallista kuvausta käytetyistä lähteistä kirjassa ei ole.
Takakannessa ja paikoin tekstissä viitataan esimerkiksi sodassa mukana
olleiden kirjeisiin ja kertomuksiin, mutta minua jäi kovasti
kiinnostamaan teoksen vaatima tutkimustyö ja se, mistä ja miten käytetty
lähdemateriaali on löytynyt. Kirjan tekstissä viitataan aina silloin tällöin yksittäisiin sotilaisiin nimeltä mainiten, ja vaikka en epäilekään Englundin tekstin todenperäisyyttä, olisi ollut kiehtovaa tietää, mitä kautta näiden yksittäisten sotamiesten kokemukset ja kohtalot ovat jälkipolville säilyneet:
"Osaa vaikeimmin haavoittuneista ei ehditty ottaa mukaan ja he jäivät makaamaan paikoilleen pataljoonien marssiessa eteenpäin. Näihin onnettomiin kuului henkivartiokaartin kapteeniluutnantti Niklas Norin, ruukinpatruunan 25-vuotias poika Örebrosta. Norin oli keskeyttänyt valmiiksi viitoitetun uransa Vuorikollegiossa ja opiskellut sen sijaan linnoitus- ja tykistöoppia. Vuonna 1701 hän hakeutui vapaaehtoisena armeijaan, vaikka oli ainoastaan 17-vuotias. Raskasmielisine silmineen tämä vaalea nuorukainen oli jo ehtinyt kokea monenmoista, hän oli osallistunut lukuisiin taisteluihin ja haavoittunut moneen kertaan. Linnakkeen valtauksessa hän haavoittui uudelleen ja tällä kertaa vakavasti. Niklas Norin oli saanut yhteensä seitsemän haavaa molempiin käsivarsiin, reiteen ja vatsaan. Raadeltu, veretön ja voimaton mies jätettiin kuolemaan. Rykmentti marssi eteenpäin." (s. 112)
Sotakirjallisuudesta pitäville Englundin teos on varmasti hieno kirja, ja minäkin pidin siitä, kuinka elävästi ja kaunistelemattomasti hän kuvaa menneen vuosisadan sodan kulkua. Teksti on hyvin kuvailevaa, ja se oli mielestäni sujuvalukuista. Yhtenä syynä sujuvuuteen lienee juuri se, ettei lauseita oltu ahdettu täyteen lähdeviittauksia. Arvelisinkin, että Pultava on ns. matalan kynnyksen kirja niille, jotka haluavat kurkistaa sotatapojen historiaan.
Pultava antaa minulle vääpelin natsat Ihminen sodassa -haasteessa (jee!). Lukuaikaa on reilusti jäljellä, joten kenraalin arvo on kummasti alkanut houkuttaa. Toisaalta... kesä + sotakirjallisuus = ei niin houkutteleva yhtälö? No, ainakin vinkkilistalla oleva Tuulen viemää olisi ihanaa kesälukemista ja H. G. Wellsin Maailmojen sotakin voisi mennä pouta- tai sadepäivän ratoksi, joten olen toiveikas sen suhteen, että sotaisia haastepisteitä karttuu myös loma-aikaan.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oman kirjahyllyn kirja. Lahjaostos miehelle muutaman vuoden takaa.
Kirjan tietoja:Peter Englund: Poltava (1988)
Suomennos Seppo Hyrkäs
Kansi: Mikko Valtavaara
Kannen kuva: Tsaari Pietari I Pultavassa. Gobeliini vuodelta 1722.
Art House, 2010
283 sivua
Jee, kivaa että olet haastanut itsesi lukemaan sotakirjoja, vaikka ne eivät suosikkeihisi kuulukaan. Kunnon taisteluhenkeä. ;)
VastaaPoistaOlen lukenut jokusen Englundin kirjan, mutten juuri tätä. Aihepiiri ei ole tuttu (tai edes erityisen kiinnostava, minulle), mutta voisin harkita tätä. Tosin luulen, että ensin tartun Englundin ensimmäistä maailmansotaa käsittelevään kirjaan.
Jotenkin näitä vaan on hiljalleen kertynyt, vaikka alkuun tuntui, että tämä on kaikkea muuta kuin minun haasteeni. :) Joku mörkö tässä selvästi on tullut selätettyä ainakin osittain.
VastaaPoistaEnglundia löytyy kotoa enemmänkin, muttei minulla suurta hinkua niiden kirjojen pariin ole. Luulen, että pysyn fiktion puolella seuraavien haastekirjojen kanssa. :)
Tämä oli toinen "vakava" sotahistorian opus, jonka ostin ja jonka luin, vieläpä useampaan kertaan. (Ensimmäinen taisi olla Ylikankaan Käännekohdat Suomen historiassa). Englund antoi uskottavan kuvan niistä sotaretkiä kuvaavista oppikirjojen karttoihin piirretyistä nuolista. Pitäisi lukea uudestaan, mutta luettavien pino tuntuu kasvavan jatkuvasti.
VastaaPoistaKirjan lopussakin on opettavainen episodi pelistä nimeltä kivi-paperi-sotilasarvo: heikompaa venäläistä hiihtokenkää oli jaossa yksille, illallisia toisille. Historiako minusta teki kyynisen?
Minullekin jäi tunne, että Englundin tekstissä heräsivät kuivakkaat historiankirjat eloon. Vaikka aihe ei niin kolahtanutkaan, on hienoa, että tarjolla on näin eläväistä asiatekstiä.
VastaaPoistaIllallisepisodi pisti minullakin hieman silmään. Herrat juhlii, oli aika mikä hyvänsä. :)
Pultava on kerrassaan loistoteos. Ruotsin kuninkaan (sota)hovin kuljettaminen kaiken sotakaluston ohessa, sotilaiden perheiden kuljettaminen, joukkojen huolto, yksittäisten sotilaiden kohtalot... Kyllä jäi elävästi mieleen koko sodankäynnin järjettömyys ja koko Suuren Pohjan sodan merkitys, joka kolahti suomalaisten nilkkaan lujaa. Pultava on oivallinen teos tuohon Ihminen sodassa -haasteeseen!
VastaaPoistaKyllä Pultava antoi paljon tietoa ajan sotaoloista, vaikkei kaikki muistiin jäänytkään. Kuninkaan seurueen kulkeminen mukana sotajoukoissa oli kiinnostavaa. Nykyäänhän ei voisi kuvitellakaan, että esim. USA:n presidentti olisi häärinyt mukana Irakissa paikan päällä koko sodan ajan taisteluja johtaen. Mitähän siitä olisi seurannut, jos kuningas olisi jäänyt vaikkapa sotavangiksi?
VastaaPoistaMinä luin tämän vuosia sitten yhtä kurssia varten ja rakastin. Mutta olisikohan osasyynä ollut myös se, että kun luettavan kirjan sai valita itse, niin tämä tällaisena populaaritietokirjana tuntui helpommalta kuin vaihtoehtoiset kuivakan asialliset opukset.... Enpäs tiedä, mutta jonkun muunkin Englundin kirjan olen sittemmin lukenut ja tykännyt niistäkin. Tieteen popularisointia parhaimmillaan, mielestäni.
VastaaPoistaEnglundilla on tosiaan hieno kirjoitustyyli, kyllä hänen tekstiään ilokseen lukee - jos vain se aihe kiinnostaa. :) Minulle nämä sotajutut on vähän semmoista väkisin vääntämistä joskus... jonkun yksittäisen taistelun käänteet ei vaan nappaa. Eniten pidin tässä kirjassa niistä yleisemmän tason jutuista, sitäkin puolta onneksi oli mukana. Hyvä juttu, että sotahistoriaa on tarjolla tämmöisessä helposti lähestyttävässä muodossa.
VastaaPoista