12. maaliskuuta 2014

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Alice Hoffmanin Punainen puutarha (Gummerus, 2012) on leppoisa romaani. Siitä ei jäänyt kummoistakaan jälkimakua, mutta silti se viihdytti minua lukuhetkien aikana. Mieleenpainuvinta kirjassa oli sen rakenne. Punainen puutarha koostuu erillisistä tarinoista, joista ensimmäinen sijoittuu 1700-luvulle ja viimeinen nykyaikaan. Tarinoiden tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltalaiseen Blackwellin pikkukaupunkiin, ja pääosissa ovat kaupungin perustajanaisen Hallie Bradyn jälkeläiset ja sukulaiset. Muutamissa tarinoissa on jopa hieman salaperäisiä elementtejä, kuten kummitteleva pikkutyttö, mutta nämä lupaavan oloiset ainekset jäivät aina mukavalle, vähän pliisulle tasolle - kunnon säväytykset jäivät puuttumaan lukukokemuksestani.
Punaisessa puutarhassa hypähdellään ajan hetkestä toiseen, kerrotaan jokin merkityksellinen episodi jonkin henkilön elämästä ja siirrytään sitten taas eteenpäin kohti nykyhetkeä. Kertomusten alussa pitikin aina käyttää hetki siihen, että huomasi, kenelle ja millä tavoin kyseinen henkilö on sukua. Aikajanalla pomppiva rakenne toimi Punaisessa puutarhassa yllättävän hyvin. Kertomuksissa tapahtui aina jotain, niillä oli alku ja loppu. Ehkäpä juuri selkeiden loppujen vuoksi en jäänyt kaipaamaan kertomuksille jatkoa, vaan saatoin sujuvasti siirtyä lukemaan seuraavaa. Odotukseni tietenkin nousivat, kun viimeinen luku Mehiläisten kuningas alkoi, mutta huimaava loppuhuipennus jäi haaveeksi. Sen sijaan muutamat yksittäiset kertomukset nousivat muita paremmiksi. Esimerkiksi kirjan aloittava Karhun talo kuvasi aika rouheasti niitä karuja oloja, joissa Blackwellin kaupunki perustettiin.

"Jopa kesän kuumuudessa, kun sääsket parveilivat joen yllä ja mehiläiset törmäilivät ikkunalaseihin, katseen suuntaaminen Hightop Mountainille synnytti puistatuksia. Kaikki eivät olleet yhtä rohkeita kuin Hallie Brady, ja kaupungin perustajien jalanjälkiä seuranneet tiesivät, miten musertavia vuoden pimeimmät kuukaudet saattoivat tällä maailmankolkalla olla. He miettivät, kuinka Blackwellin alkuperäiset asukkaat olivat onnistuneet selviytymään ensimmäisestä talvestaan, jolloin joka puussa lymysi karhuja ja luminietosten sanottiin olleen miehenkorkuisia." (s. 8)

Rakenteen lisäksi Punaisen puutarhan kertomuksista jäi positiivisen seikkana mieleen henkilöiden suhde luontoon. Kaupunkia ympäröivät vuoret ja metsät ovat kirjassa monelle henkinen ja fyysinenkin pakopaikka, kun elämä murjoo. Liian pitkiä luontokuvauksia kirjassa ei onneksi ollut (en oikein jaksa lukea monen sivun mittaista hehkutusta siitä, miten kauniisti ruohonkorsi taipuu tuulessa tai muuta vastaavaa), mutta pidin siitä, että ajasta riippumatta Punaisessa puutarhassa koettiin yhteyttä maahan ja sen antimiin. Plussaa annan myös yksinkertaisuudessaan kauniille ja tyylikkäälle kannelle.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Hemulin kirjahyllyNenä kirjassa ja Eniten minua kiinnostaa tie.
Kirjan tietoja:
Alice Hoffman: The Red Garden (2011)
Suomennos Raimo Salminen
Gummerus, 2012
292 sivua

6 kommenttia:

  1. Kirjan rakenne kuulostaa hyvältä. Tällaiset romaanit ovat parhaimmillaan hienoja löytöjä, mutta aina eivät odotukset täyty.

    Mainio ajatus nämä punaiset kirjat!

    VastaaPoista
  2. Rakenne toimi, vaikka pelkäsin muuta. Siksi hieman harmittikin, että sisällöstä jäi jotain uupumaan. Tästä kirjasta jäi tunne, että paljon parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
  3. Minä tykkäsin tästä jotenkin tosi paljon. Teksti ja tarina kulkivat sujuvasti ja soljuen, veivät minua lukijana mukanaan ja antoivat vain nauttia. Tällaiset episodiromaanit/kertomuskokoelmat miellyttävät minua, yhtenäisyyksien ja linkkien etsiminen on hauskaa ja näkökulmien vaihtelu tuo raikkautta. Mutta ei tämä ehkä mikään Kuolemattoman Ikuinen Lukukokemus ole, joskin lukutunnelman muistan kyllä hyvin.

    VastaaPoista
  4. Minäkin pidin siitä, että piti yhdistellä tarinoiden henkilöitä toisiinsa, ja etsiä se juttu, miten ne linkkautuvat toisiinsa. Eri näkökulmat tosiaan olivat kirjan piristysruiske, kertomukset eivät olleet liian samankaltaisia keskenään vaan yllättävänkin erilaisia aiheiltaan.

    VastaaPoista
  5. Minä luin tämän melkoisessa alkuraskauden sumussa, joten mieleen tästä ei ole jäänyt paljon. Muistan kuitenkin elävästi kirjan rakenteen, joka oli toimiva :)

    VastaaPoista
  6. Hih, voipa tosiaan olla että aatokset ovat olleet muissa jutuissa. :) Tämmöinen rakenne on aika hankala, helposti se leviää käsiin mutta Hoffman piti taitavasti homman koossa.

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...