Oksan hyllyltä

Naisten aakkoset -haasteen N-kirjain oli minulle hankala, sillä ainoastaan toisen kysymyksen nimi oli minulle itsestään selvä. Pienen mietintätuokion jälkeen löytyivät loputkin ja päädyin näihin nimiin: Kuka on suosikkikirjailijasi? Kotimaisissa dekkareissa 1920-luku on ollut viime aikoina pinnalla, ja tähän ajanjaksoon sijoittuvista kirjoista olen eniten pitänyt N ina Hurman Rouge-sarjasta ja sen noir-tyylisestä tunnelmasta. Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa! N niin kuin Norah, Nina ja Ngozi, Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? N orah Jonesin esikoisalbumi Come Along with Me on tehnyt minuun vaikutuksen, ja pidän toki hänen muustakin tuotannostaan. Naisen pehmeä ääni sopii hitaasti keinahteleviin jazz-balladeihin. Tässä yksi tyylinäyte esikoislevyltä - Shoot the Moon : Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat) : a) Kehen kulttuurin ed...

Bloggausjononi on päässyt vaivihkaa pitenemään, joten päätin niputtaa muutamia kirjoja samaan juttuun. Tähän postaukseen keräsin alkuvuoden aikana lukemiani kotimaisia lanu-kirjoja. Ne ovat olleet mukavan kevyttä ja helppoa luettavaa aikuisten romaanien välissä, ja haastepisteitäkin ropisee moneen haasteeseen.  Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste innosti minut lainaamaan Elina Karjalaisen lastenkirjan Uppo-Nalle ja sukelluskello (WSOY, 2009/1994) . Lapsuudessani en innostunut Uppo-Nallesta, vaikka muistankin lukeneeni ainakin sarjan ensimmäistä kirjaa, jossa nalle roikkuu korvastaan kiinni pyykkinarulla. Sukelluskello valikoitui luettavakseni sattumalta eli kirja sattui olemaan kirjaston hyllyssä paikalla.  Sukelluskellossa Uppis on lähtenyt seikkailemaan Kumma-nallen ja Laulava-koiran kanssa sukelluskellolla. Heti kirjan ensi sivuilla yllätyin, kun Uppiksen kerrotaan olevan häämatkalla Kumman kanssa. Nallerakkautta ♥. Toinen yllätys minulle oli kirjan runoiss...

Niputin tähän postaukseen pari suosikkidekkarisarjani kirjaa. Pierre Lemaitren komisario Verhoeven -sarjasta olen lukenut jo osat  Alex (#2) ja Camille (#3), ja erikoisen suomennosjärjestyksen vuoksi sarjan aloitusosa Irène (Minerva, 2016) pääsi lukuun vasta nyt. Mons Kallentoftin Malin Fors -sarjaa sen sijaan olen lukenut järjestyksessä, ja Syyskalma (Schildts, 2011) on sarjan kolmas osa. Mietin pitkään, viitsinkö edes lukea Irène ä, sillä hänen kohtalonsa oli käynyt jo selväksi sarjan jatko-osista. Uteliaisuus voitti viimein: halusin tietää, onko sarjan avausosa niin timanttisen hyvä kuin Alex ja Camille , joille annoin viisi tähteä. Eipä ollut aivan viiden tähden kirja tämä Irène , mutta todella hyvä neljän tähden kirja kuitenkin. Voi olla, että omia lukutunnelmia verotti se, että olennainen juonenkäänne oli jo selvillä. Jännittelin sitten koko kirjan ajan, milloin alkaa tapahtua, ja lukemiseen tuli ikävä kyttäämisen maku. Joko, joko?? En viitsi spoilata uusia luk...

Eilen, maailman vesipäivänä, oli Lumoava luonto -luonkirjahaasteen postauspäivä. Haasteen suosio ylitti odotukseni, sillä yhteensä 16 bloggaajaa osallistui haasteeseen. Kiitokset teille! ♥ Haastekuvan alta löydät pienen koosteen haasteeseen luetuista ja blogatuista kirjoista. Kaikki haasteeseen luetut kirjat olivat kotimaisia luontokirjoja. Ilmeisesti luontoasioissa kotimaan jutut tuntuvat kiinnostavimmilta kuin kaukaisempia kohteita esittelevät kirjat. Haastelistauksesta löytyy sekä lasten- että aikuisten kirjoja, ja monet lastenkirjoiksi luokitellut kirjat taitavat maistua hyvin myös aikuislukijoille. Lastenkirjojen osuus haastekirjoista on ilahduttavan suuri, joten luettujen listalla on lapsiperheille paljon mainioita lukuvinkkejä. Lastenkirjapostauksia lukiessa oli mukavaa huomata, että bloggaajien perheistä löytyy luontokirjoista innostuneita lapsia. Hieno juttu - näin yhdistyy kaksi tärkeää asiaa eli lukupuuhat ja kiinnostus luontoa kohtaan. Lastenkirjojen puolella He...

Viime kuussa polkaisin pystyyn Lumoava luonto -luontokirjahaasteen . Luontokirjahaasteen postauspäivä on tänään, ja teen myöhemmin tällä viikolla pienen koosteen eri blogeissa ilmestyneistä jutuista. Jos haluat oman luontokirjajuttusi mukaan koosteeseen, linkkaa juttusi vaikkapa tämän postauksen tai haastealoituksen (linkki yllä) kommenttiboksiin. Halusin haasteen avulla innostaa itseäni ja toivottavasti myös muita kirjabloggaajia luontokirjojen pariin. Ne ovat jääneet minulle vieraiksi, ja tämmöinen napakka yhden kirjan haaste tuntui sopivalta tavalta tuoda jotain uutta säpinää kevään lukupuuhiin. Kirjaston luonto- ja eläinaiheiset hyllyt ovatkin tulleet pikkuisen tutummaksi haastekirjoja etsiessäni, ja oma kirjavalintani osui pitkällisen pähkäilyn jälkeen Mika Honkalinnan vuonna 2011 ilmestyneeseen näyttävään Suuri pöllö -kirjaan. Tänään 22.3.2017 vietetään maailman vesipäivää. Nauttikaamme hyvästä ja puhtaasta juomavedestämme! Mika Honkalinna on luontovalokuvaaja, ...

Luin Erika Vikin fantasiaromaania Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus, 2017) viime viikonloppuna todella täpinöissäni. Aloitin kirjan varovaisen kiinnostuneena, mutta varsin pian huomasin lukevani sellaista fantasiaa, joka on kuin juuri minulle kirjoitettu. Kirjan sivuilta puuttuivat tyystin imelät YA-romanssit ja raa'at Nälkäpeli -tyyliset elämän ja kuoleman kilpaleikit, jotka herkästi karkottavat minut kirjan ääreltä. Sen sijaan Aleian tarinaa lukiessa eteen avautui kiehtova ja tyylikäs maailma, jossa oli paljon tuttua ja sopivasti jotain erikoista ja outoa. Takakansi kuvailee kirjaa yhdistelmäksi villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Olipa nautinto lukea kirjaa, jossa näinkin erilaiset ainekset on saatu hiottua toimivaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi kirjassa oli ripaus sitä vaikeasti kuvattavaa "jotain", joka sai minut täydellisesti uppoutumaan Aleian tarinaan ja kirjan maailmaan. Goodreadsin tähtimäärää en pitkään miettinyt: Hän sanoi nimekseen Aleia ...

Joissakin blogeissa (mm. Unelmien aika ) on näkynyt kuvajuttuja paikallisista kirjastoista, ja päätin itsekin kokeilla vierailua johonkin Oulun alueen kirjastoon. Yleensä lainaan kirjani kilometrin päässä kotoa sijaitsevasta lähikirjastostani, ja silloin tällöin käyn keskustan pääkirjastolla. Muut Oulun alueen kirjastot ovat jääneet vieraiksi. Kirjastovierailuni kohteeksi valitsin Kastellin monitoimitalossa sijaitsevan kirjaston. Monitoimitalosta on moneksi, sillä siellä on mm. päiväkoti, peruskoulu, lukio, liikuntatiloja... noin parituhatta ihmistä päivässä käyttää taloa! Oma visiittini ajoittui talvilomaviikon lopulle, joten sain käyskennellä talon käytävillä ja kirjastossa aivan rauhassa.  Monitoimitalo on todella iso ja iloisen värinen rakennus: Viikko sitten valmistauduttiin ylioppilaskirjoituksia varten: Siellä se on, pieni ja avara kirjastotila. Tila löytyi onneksi helposti, vaikka monitoimitalo on valtavan iso. Pääovesta tultiin isoon aulaan, jonka oike...

Anja Kauranen Snellmanin alunperin 1996 ilmestynyt romaani Syysprinssi (WSOY, 2016/1996) oli viime vuonna jonkin verran blogeissa esillä leffaversion ilmestyttyä valkokankaalle. Itse en käynyt elokuvaa katsomassa, mutta kirjailijan omakohtaisiin muistoihin perustuva romaani alkoi kiinnostaa minuakin siinä määrin, että otin sen talvilomaviikolla pikalainahyllystä lukuun.  "Syysprinssi soitti minulle kymmeniä kertoja päivässä ja öisinkin, niinä öinä joita emme viettäneet yhdessä. Hän odotti myös minun puheluitani kiivaana, jos en soittanut täsmälleen sovitulla kellonlyömällä hän säntäsi heti luokseni ottamaan selvää mitä kauheaa oli tapahtunut.     Vedin puhelimen kotona kaksiomme vaatekomeroon jonka lattialle käpertyneenä puhuin ja puhuin. Rullasin sormellani poikaystäväni laskettelumonojen nauhoja. Aloin levittää ympärilleni naftaliinin tuoksua.    Kirjoitimme toisillemme päivittäin kirjeitä ja niiden lisäksi ojensimme jokaisella tapaamiskerralla,...

Anne Leinosen kirja Metsän äiti (Atena, 2017) oli talvilomaviikkoni iloinen kotimainen yllätys. Kirjakatalogeja selatessani en kiinnittänyt kirjaan huomiota, mutta Taikakirjaimet-blogin innostunut kirjoitus sai minut nappaamaan kirjan pikalainahyllystä lukupinooni. Valinta oli hyvä, sillä Metsän äiti oli sopivalla tavalla outo, pikkuisen säikyttelevä ja metsässä hiiviskelyt veivät ajatukset tulevaan kesään (nimim. talveen kyllästynyt). Metsän äidin tapahtumat alkavat siitä, kun nuori, raskaana oleva Riina palaa kotikylälleen Vihainperälle. Syrjäinen, äidin aiemmin asuttama mökki henkii mennyttä aikaa ja sen painolastia, ja Riinaa alkavat piinata oudot näyt ja muistot. Riina tekee kotiseutuyhdistykselle töitä kuvaamalla ja kirjaamalla ylös paikkakunnan kellareiden historiaa. Tylsempää hommaa en itse voi äkkiseltään keksiä, mutta onneksi kirjassa ei lopulta hirmuisen paljon kellareiden hämärissä nurkissa pyöritä vaan enemmän tapahtumat keskittyvät kylän menneisyyden salaisuuks...

Evelyn Waughin vuonna 1945 ilmestynyt romaani Mennyt maailma - Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat (Otava, 2009) on tyylikäs ja hillitty brittiläinen klassikkokirja. Muistelen nähneeni joskus ainakin pieniä pätkiä kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta, mutta kovin selkeitä muistikuvia minulla ei ollut kirjan juonesta tai hahmoista, kun aloin kirjaa vuoden alkupäivinä lukemaan. Ennakkokäsitykseni oli, että Mennyt maailma olisi jonkinlainen rakkausstoori, mutta tämä ei pitänyt paikkansa. Rakastumisia kirjasta toki löytyy, mutta päällimmäisenä minulle jäi Menneestä maailmasta mieleen erään aikakauden ja elämäntyylin tarkastelu ulkopuolisen silmin, etäältä ja silti sen verran läheltä, että orastavat rappion merkit pistävät silmään. Menneen maailman kehyskertomus alkaa toisen maailmansodan päivistä. Kapteeni Charles Ryder huomaa saapuneensa englantilaiseen maaseutukartanoon, jossa hän opiskelijanuorukaisena on ollut isäntäperheen pojan vieraana. Tämä toimii ...

Olen viime aikoina etsiskellyt luettavaa omaan Lumoava luonto -luontokirjahaasteeseeni. Haasteen myötä olen huomannut pyöriväni kirjastossa aivan eri hyllyjen äärellä kuin tavallisesti, ja kirjastoreissuihin on tullut virkistävää löytöretken tuntua. Vaikken olekaan vielä kovin montaa kirjaa ottanut lainaan, jo luontoaiheita käsittelevien kirjojen tutkiskelu on avannut silmiäni aiheelle. Monenlaista mönkijää ja ötökkää löytyy kirjojen sivuilta, ja tämmöiselle romaanien lukijalle kirjojen runsas kuvitus on ilo silmälle. Tuntuu, etten malttaisi ollenkaan syventyä teksteihin vaan minulle riittäisivät pelkät valokuvakoosteet (hmm, näin pääsikin käymään tämän jutun toisen kirjan kohdalla). Haasteen varsinainen postauspäivä on kuun lopulla, 22.3., mutta päätin postailla parista löytämästäni lasten luontokirjasta jo nyt. Nämä kaksi olivat varsin mukavaa luettavaa ja katseltavaa myös aikuislukijalle: Saippa saimaannorppa (Amusantti, 2015) on lasten tietokirja saimaannorpista. Kirj...

Philip Pullmanin Kultainen kompassi oli minulle todella hyvä lukuelämys, taikaa täynnä ja eläydyin täysillä mukaan Lyran ja Panin salaperäisiin seikkailuihin. Alkuvuodesta sain vihdoin ja viimein luetuksi Universumien Tomu -sarjan kakkososan Salaperäinen veitsi (Tammi, 2003). Odotin tietysti saman tasoista kirjaa kuin Kultainen kompassi, sillä tästä fantasiasarjasta olen lukenut hurjasti kehuja. Mutta niin siinä vain kävi, etten tavoittanut Kultaisen kompassin maagisia lukufiiliksiä. Olisiko syynä ollut toisen keskeisen päähenkilön mukaantulo? Olin harmissani, kun Salaperäinen veitsi tuntui "vain" keskinkertaisen hyvältä fantasiatarinalta, joka vei juonta eteenpäin ja antoi paljon lisää tietoa Tomuun liittyvistä kuvioista ja eri maailmoista. "Kaupungin keskustan tuntumassa, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, oli elokuvateatteri. Will maksoi molemmat sisään, osti nakkisämpylöitä ja popcorneja ja Coca-Colaa. He ottivat ruoat mukaansa ja asettuivat paikoil...

Hyvää naistenpäivän iltaa! Tähän päivään sopii totta kai Tarukirja-blogin Margitin vuosi sitten aloittama haaste Naisten aakkoset . Haasteen puoliväli on O-kirjaimessa, mutta itse laahustan vielä pari kirjainta perässä eli tällä kertaa on vuorossa M: Kuka on suosikkikirjailijasi?  M argaret M itchellin Tuulen viemää on rakkausromaanien saralla eräs suosikkikirjojani, ja aion ottaa klassikkoromskun kesällä uusintalukuun. Mitchellin kirjassa tunteita herättävään historianvaiheeseen (Amerikan sisällissota, orjuuden lopettaminen) on heitetty lujaluonteisten ihmisten kohtaloita ja elämää suurempaa rakkautta, ja minuun tämä yhdistelmä puree edelleenkin. Taisin ensin nuoruudessani ihastua kirjan näyttävään elokuvaversioon, mutta totesin melko pian että kerrankin kirja ja elokuva ovat samalla viivalla.  Minulla ei ole Tuulen viemästä vielä omaa kappaletta hyllyssäni, ja olenkin pohtinut viitsisinkö sellaisen jostain metsästää vai tyydynkö kirjaston kirjaan. Hmm... ...

Joel Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon (Otava, 2000) on toinen lukemani Haahtelan kirja. Pidin siitä yhtä paljon kuin kirjailijan esikoisesta Kaksi kertaa kadonnut (luin esikoisen ennen blogiaikaa, joten blogijuttua ei ole) eli neljän Goodreads tähden verran. Haahtelan kieli on kaunista ja ilmavaa, ja näiden lukemieni kirjojen parisuhdeaiheet tuntuvat olevan omiaan hänen rauhalliselle kerronnalleen. Tilanteita ja tunnelmia maalaillaan kirjojen sivuilla kevyesti, surumielisestikin, ja paljon jää rivien väliin. Tämä tyyli on minun mieleeni, ja toivon todella, että näitä parisuhdetarinoita on vielä lisää niissä Haahtelan kirjoissa, joihin en ole ehtinyt tutustua. "Vuoden 1972 syksy, ruosteinen ja avara. Lilian ja Klaus valmistautuvat iltaan, noihin loputtomiin iltoihin, jotka nuoruudessa seuraavat toisiaan, vähenevät vuosien myötä, lyhenevät ja muuttuvat yksinäisiksi hetkiksi ennen nukahtamista." (s. 60) Naiset katsovat vastavaloon -kirjassa keskiössä on nuori ...

Alkuvuoden aikana omiin hyllyihini on vaivihkaa hiipinyt pino pokkareita (ja yksi järeä kovakantinen). Eli suomeksi: kirja-alet ovat jälleen kerran olleet vastustamaton paikka. Kirjaostospostauksia on kiva lueskella blogeista, joten päätin kantaa korteni kekoon minäkin. Olkaapa hyvät, tämmöisiä kirjoja kaupoista on kotiini kulkeutunut tammi-helmikuussa: Voitin kesällä Suomalaisen lahjakortin Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin lukuhaastearvonnassa. Kiitos, Anna! ♥ Olen pitkään miettinyt, mihin haluan lahjakorttini käyttää. Lahjakortti tuntuu aina jotenkin erityislaatuiselta, enkä haluaisi ostaa sillä vain jotain yhdentekevää kirjaa. Kevään kirjatarjonnasta ei ole pompannut esille ylitse muiden -kirjoja, joten päätin pitkällisen vatvomisen jälkeen vain mennä kirjakauppaan ja käyttää lahjakortin. Siihenpäs loppuu pähkäily, ja voin siirtyä miettimään, milloin luen ostamani kirjat. Aikani kirjakaupassa pyörittyäni valitsin pokkarihyllyistä Sadie Jonesin Kotiinpaluun , joka jäi ...

Jatkuvajuonisen sarjan pariin palaaminen on ärsyttävän ihanaa silloin, kun sarja kiinnostaa mutta edellisen osan tapahtumat ovat lähes häipyneet muistista. Lahjomaton blogihistoria paljastaa, että luin Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -kirjan joulukuussa 2013. Eipä ihme, että sarjan kakkososa Kolkko kaupunki (S & S, 2016) lähti huteranoloisesti liikkeelle. Hmm, neiti Peregrine? Silmukat? Ymbrynet?! Kirjan alkutaipale oli minulle melkoista muistin perukoiden tonkimista, sillä Kolkko kaupunki heitti lukijan veneen kyytiin, soutamaan pakoon kalmiaita (siis mitä??) eli tapahtumien keskelle, ja siellä piti koettaa sinnitellä mukana, vaikken aivan tiennyt missä ollaan ja minkä vuoksi. Minulla ei ollut sarjan aloitusosaa kotona, enkä sitä onneksi joutunut lainaamaan vaikka niin aluksi pelkäsin. Kolkko kaupunki paljasti lopulta sen verran edeltävistä tapahtumista, että tämmöinen huonomuistinenkin lukija pääsi kärryille nauttimaan vauhdikkaasta menosta. ...