Oksan hyllyltä

Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste päättyy tänään, naistenpäivänä. Haasteen idea, naiskirjailijoiden kirjoittamien klassikoiden lukeminen, sopi minulle erinomaisesti, sillä olen laittanut merkille, että jos pitää alkaa miettimään "minkähän klassikon ottaisi seuraavaksi lukuun" niin alan aivan huomaamatta selata päässäni mieskirjailijoiden klassikoita. Victor Hugon Kurjat on lukematta, samoin Tolstoin Sota ja rauha ... ai kotimaisia, no Täällä Pohjantähden alla , Tuntematon sotilas , vaikka ei ne kyllä oikeastaan kiinnosta, mitäs muita niitä on... pieni ravistelu ja herättely naiskirjailijoiden teoksia kohtaan oli siis aivan paikallaan. Luin haasteeseen kuusi kirjaa, joista tosin L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat olivat uusintalukuja monen vuoden tauon jälkeen: Tove Jansson: Kesäkirja Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina Jane Austen: Järki ja tunteet Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme L. M. Montgomery: Runotyttö ...

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa alkoi vuodenvaihteessa Lucy Maud Montgomeryn tuotantoon keskittyvä lukuhaaste , ja olen tästä haasteesta todella innoissani. L. M. Montgomeryn tyttökirjat näet kuuluivat L. M. Alcottin tuotannon ohella nuoruuteni lukuharrastuksen peruspilareihin, mikä siis tarkoittaa, että luin molempien kirjailijoiden sarjoja ja yksittäisiä kirjoja ties miten moneen kertaan uudelleen. Montgomeryn Anna-sarja oli hyvä, totta kai, mutta silti Uuden Kuun Emiliassa oli aivan erityistä hohtoa. En ollut päiväkirjojen tai runojen rustaaja, mutta Emilian kirjoitusharrastus ja Uuden Kuun maalaismiljöö tuntuivat jopa hivenen eksoottisilta jutuilta tuikitavallisesta lähiötytöstä. Runotyttö -sarja olikin suurin suosikkini kaikista eteeni tulleista tyttökirjoista, ja olen itse asiassa jo blogini aikana ennättänyt testaamaan sen nostalgista vetovoimaa lukemalla uudelleen sarjan avausosan Pieni runotyttö . Sarjan täydellisyydestä huolimatta en ole tässä neljän vuoden aika...

Shirley Jacksonin Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus, 2018/1962) oli minulle aivan viime vuosiin asti ns. tuntematon klassikko. Eli siis kirja, josta en ollut koskaan kuullut yhtikäs mitään. Kirjabloggaus ja Goodreadsin feedin seuraaminen avartavat kummasti, ja nyt kirja näköttää omassa kirjahyllyssäni luettuna ja kovasti pidettynä. Mary Katherine Blackwoodin tummanpuhuva ja hyytävän viileä kertomus perheensä elämästä voitti minut puolelleen heti kirjan ensi sivuilla, kun näyttämölle tuodaan pari palauttamatta jäänyttä lainakirjaa ja esitellään Blackwoodien talon pysähtynyttä ilmapiiriä: "Kun viimeksi vilkaisin keittiön hyllyssä lojuvia kirjaston kirjoja, ne olivat yli viisi kuukautta myöhässä, ja mietin olisinko valinnut toisin jos olisin tiennyt, että ne olisivat kirjoista viimeiset, ne jotka jäisivät keittiön hyllyyn ikuisiksi ajoiksi. Me siirtelimme tavaroitamme vain harvoin: rauhattomuus ja kuohunta ei kuulunut Blackwoodien tyyliin. Me huolehdimme pienistä,...

Kirjoittelin itsenäisyyspäivänä siitä, kuinka Jane Austenin Järki ja tunteet -klassikkoromaani on minun tämän vuoden joulukalenterikirjani . Ideana oli siis lukea kirjaa pari lukua päivässä eli aukaista lukemalla joulukalenterin luukkuja. Puuha lähti mukavasti käyntiin ja pysyin noin kymmenen päivää kalenterin aikataulussa mukana ilman sen kummempia ponnisteluja. Sitten loppuvuoden opiskelukiireet alkoivat painaa päänupissa niin paljon, että yhden päivän luukku jäi aukaisematta. No, eipä hätää, sain kirittyä sen kiinni mutta sama toistui muutaman päivän kuluttua ja silloin koko kalenterin idea alkoi lopahtaa. Kirjan luvut eivät ole kovinkaan pitkiä, mutta jos lievää stressiä pukkaa ilmoille muiden hommien taholta, niidenkin lukeminen voi tuntua illan viimeisinä tunteina todella vaikealta. Joulua edeltävällä viikolla luovuinkin suosiolla joulukalenteriaikataulustani ja päätin lukea kirjan loppuun omaan tahtiini. Tämä helpotti kummasti oloa, ja sain ratkaistua Elinorin ja Mariannen avi...

Helmet-lukuhaaste päättyy kuun lopulla, ja kokosin tähän juttuun bloggausjonossani majailevat haasteeseen sopivat kirjat. Olin suunnitellut lukevani haasteeseen vielä yhden kirjan, mutta loppukuun aikatauluni näyttää sellaiselta, etten halua sinne enää yhtään "pitäisi tehdä" -juttua ja ko. kirja pääsee siis lukupinooni ilman Helmet-haasteen aikataulupaineita. Minulla alkaa ylipäänsä olla sellainen olo, että haluan sanoa heipat kaikille tämän vuoden jutuille ja lukuhaasteille, ja on helpottavaa laittaa Helmet-haastekin näiden viimeisten kirjojen myötä ns. pakettiin. Julkaisen tosin vielä lyhyen loppukoosteen kaikista haasteen kirjoista, mutta kuvan alta löytyvät viimeiset, minimittaiset kirja-arviot vuoden 2018 Helmet-kirjoista. Photo by Annie Spratt on Unsplash John Green: Kilpikonnan kuorella (WSOY, 2017) John Green on niitä kirjailijoita, joiden kirjoista putkahtelee blogeihin juttuja tasaiseen tahtiin. Ja tässä tulee nyt yksi minijuttu lisää, sillä olenp...

Tänä vuonna minulla on hieman erilainen joulukalenteri. Päätin nimittäin osallistua Goodreadsin lukuhaasteryhmän Adventtikalenteri-haasteeseen , jonka ideana on lukea jotain kirjaa 1.-24.12. välisenä aikana pienissä osissa, esimerkiksi luku per päivä. Halusin valita joulukalenterikirjakseni jotain ihanaa luettavaa, ja päädyin Jane Austenin vuonna 1811 alkukielellä ilmestyneeseen klassikkoon Järki ja tunteet (WSOY). Olen nähnyt sen elokuvaversion joskus vuosia sitten, ja siitä jäi hyvät muistot, vaikkei elokuva yltänytkään samalle ihanuustasolle Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon kanssa. Y & E :n luin ensi kerran teini-iässä, ja se oli erittäin otollista aikaa lukea tuo romanttinen tarina. Kirja on siitä lähtien keikkunut oman klassikkolistani kärkikolmikossa, enkä oikein ole uskaltanut tarttua Austenin muihin kirjoihin. Järki ja tunteet lähti silti jostain pokkirihyllystä mukaani, ja joulun kunniaksi rohkaistuin lukupuuhiin. Kirjassa on 50 lukua, joten 1. ja 24. luukku sisältävä...

"Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut. Paljas kallionpinta hyörysi, mutta sammal ja kallionranut olivat kosteutta tulvillaan ja kaikki värit olivat syventyneet. Kasvillisuus kuistin edessä oli sademetsää, se oli aamuhämyssä vielä, ilkeitä lehtiä ja kukkia vieri vieressä, hänen piti varoa ettei tulisi niitä katkaisseeksi kun hän siinä kulki etsimässä, käsi suun edessä ja koko ajan peläten horjahtavansa.     Mitä sinä teet? kysyi pikkuinen Sophia.     En mitään, hänen isoäitinsä vastasi. Toisin sanoen etsin irtohampaitani, hän sitten lisäsi äreästi." (s. 7) Näin valloittavasti alkaa Tove Janssonin Kesäkirja (2017/1972), jonka luin - vihdoin ja viimein - Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen innostamana. Mutu-tuntumani mukaan Kesäkirja on todella suosittu kirja bloggaajien keskuudessa, enkä kirjan luettuani sitä lainkaan ihmettele. Näin marraskuun harmauden keskellä luettuna Kesäkirja oli aikamatka kesän valoon ja lapsu...