Oksan hyllyltä

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi vuosi sitten sarjakirjojen lukuhaaste Jatkumo . Arvasin jo haasteen alkaessa, ettei tämä lukuhaaste todennäköisesti ole minulle kovin suuri haaste. Pidän paljon dekkareista, fantasiasta ja sarjakuvista, ja sarjoihin kuuluvia kirjoja tulee siis luettua aivan itsestään. Lähdin silti haasteeseen mukaan, sillä ajattelin, että olisi hauskaa seurata vuoden verran, mitä sarjoja sitä tulee luettua ja paljonko sarjakirjoja lukupinoon mahtuu. Kävi sitten niin, että jo kesän alussa totesin lukeneeni 17 eri sarjoihin kuuluvaa kirjaa ja haasteen ylin, sarjastaja-taso oli saavutettu. Olin hieman kauhistunut (ääk, miten ylin taso tuli vastaan noin nopeasti, luenko vain sarjoihin kuuluvia kirjoja?!) ja toisaalta into seurata luettuja sarjakirjoja lopahti täysin. Syksyn mittaan olen silti huomannut, että sarjakirjoja löytyy lukupinostani usein ja voinkin todeta, että Jatkumo-haaste on ollut erittäin silmiä avaava haaste. En nimittäin ole aiemmin tullut ajatelleeksi...

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa alkoi vuodenvaihteessa Lucy Maud Montgomeryn tuotantoon keskittyvä lukuhaaste , ja olen tästä haasteesta todella innoissani. L. M. Montgomeryn tyttökirjat näet kuuluivat L. M. Alcottin tuotannon ohella nuoruuteni lukuharrastuksen peruspilareihin, mikä siis tarkoittaa, että luin molempien kirjailijoiden sarjoja ja yksittäisiä kirjoja ties miten moneen kertaan uudelleen. Montgomeryn Anna-sarja oli hyvä, totta kai, mutta silti Uuden Kuun Emiliassa oli aivan erityistä hohtoa. En ollut päiväkirjojen tai runojen rustaaja, mutta Emilian kirjoitusharrastus ja Uuden Kuun maalaismiljöö tuntuivat jopa hivenen eksoottisilta jutuilta tuikitavallisesta lähiötytöstä. Runotyttö -sarja olikin suurin suosikkini kaikista eteeni tulleista tyttökirjoista, ja olen itse asiassa jo blogini aikana ennättänyt testaamaan sen nostalgista vetovoimaa lukemalla uudelleen sarjan avausosan Pieni runotyttö . Sarjan täydellisyydestä huolimatta en ole tässä neljän vuoden aika...

On jälleen se aika vuodesta, jolloin kirjabloggajat äänestävät siitä, mitkä olivat meidän mielestämme vuoden 2018 parhaat uutuuskirjat. Minulta pisteitä saavat seuraavat kirjat: Blogistanian Finlandia: 3 pistettä : Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (Otava 2018) 2 pistettä : Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijän elämä ja seikkailut (Teos 2018) 1 piste : J. P. Ahonen: Belzebubs (Kumiorava 2018) Finlandian äänestystä emännöi Tuntematon lukija -blogi. Blogistanian Globalia: 3 pistettä : Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus 2018, suomennos Laura Vesanto) 2 pistettä : Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas) 1 piste : Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman) Globalian äänestystä isännöi Kirjamies -blogi.  Blogistanian Kuopus: 3 pistettä : ...

"Minä kyllä rakastin häntä.     Kyllä, kyllä, kyllä.     Minä rakastin sinua, ymmärrätkö, en vain koskaan tajunnut miksi minun oli niin vaikeaa sanoa se sinulle muulloin kuin niinä hetkinä kun olit riisuutunut kaikista suojakerroksistasi ja seisoit edessäni alastomana. Nyt minun on helppo sanoa se nyt, mutta samalla minä tiedän että tämä liian myöhään tuleva rakkaudentunnustus paljastaa vain sen millainen minä itse olen, kynnysnäkymien nainen, jäähyväisten nainen, myöhästyneiden merkitysten nainen; se ei enää ylety sinuun. Olet jo minusta vapaa." (s. 292) Riikka Pulkkisen uusin romaani Lasten planeetta (Otava, 2018) kertoo erään naisen, Fredrikan, tarinan niiltä ajoilta, kun hän on päättänyt miehensä kanssa, että heidän avioliittonsa on ohi. Fredrika jatkaa elämäänsä yhteisen lapsen kanssa uuteen kotiin ja yhteishuoltajuuden värittämään arkeen. Eron keskellä Fredrikan muistossa elää Julia-sisaren vuosien takainen sairausjakso, ja kriisit lomittuvat Lasten ...

Nigel Goodallin kirja Benedict Cumberbatch - Henkilökuva (Minerva, 2016) ehti majailla hyllyssäni aika pitkään, ennen kuin viimein otin sen jokunen viikko sitten luettavakseni. Kaipasin jotain kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, ja Goodallin kirjan takakansi  vaikutti lupailevan juuri tätä. Cumberbatch kuuluu lisäksi suosikkinäyttelijöihini ( Uusi Sherlock on aivan loistava sarja!), joten ennakkoasetelmat näyttivät hyviltä. Olikin pienoinen pettymys huomata, että Goodallin kirja läpijuoksee pikavauhtia Benedictin varhaisvuodet ja näyttelijäuran saavutukset, eikä näyttelijä itse ilmeisesti ole ollut mukana kirjan teossa. Mitään syvähaastatteluja ei todellakaan ollut tarjolla, vaan Goodall vaikuttaa hyödyntäneen Cumberbatchin eri medioille antamia tietoja ja haastatteluja ja niistä on punottu sinänsä aivan sujuvasti etenevä kirja. No, en entuudestaan tiennyt Cumberbatchista juuri muuta kuin hänen hienon roolisuorituksensa Sherlock-sarjassa ja muutamat leffaroolit, joten kyllähän ki...

Kirjaimia -blogi emännöi tämän vuoden Ystävänpäivän lukumaratonia , ja onneksi maratoniin ehtii mukaan, vaikka varsinainen ystävänpäivä mennä hurahti ohi jo eilen. Tarkoitukseni oli alunperin olla maratonilla mukana oikein kunnolla, mutta nyt olen jotenkin onnistunut järjestämään itselleni puuhaa viikonlopuksi sen verran, että maraton tullee menemään puolivaloilla. Olen silti mukana, sillä eihän tämä niin vakavaa ole ja olen todellakin kaivannut rentoa ja mukavaa lukutapahtumaa arkeeni. Hip hei, lukumaraton alkaa siis NYT! Eli perjantaina 15.2.2019 klo 21.30. Lukemisten saldo katsotaan 24 tuntia myöhemmin. Maratonin säännöistä kiinnostuneiden kannattaa kurkata tuonne maratonin aloitusjuttuun. Logon on taiteillut Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Minulla on tällä hetkellä vain yksi kirja kesken, Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian päätösosa Ruska . Saatan jatkaa sen parissa myöhemmin illlalla, mutta maratonin alkuun taidan valikoida jotain suloisempaa luettavaa kuvan pinosta, jonk...

Tillie Waldenin muhkea sarjakuvamuistelmakirja Spinning (First Second, 2017) ponnisti tietoisuuteeni blogijutuista, ja olen tyytyväinen, että bongasin kirjan lukulistalleni viime vuoden sarjakuvahaasteen aikana. Luistelumaailmaan sijoittuva lähes 400-sivuinen kirja oli oivaa luettavaa tammikuun talvisilla keleillä, sillä kesähelteillä kirjan luistelujutut eivät kenties olisi oikein napanneet. Spinning on aika vähäeleinen ja rauhallinen kirja, ja jos sitä koettaa lukea kovin kiireellä tai "väärällä" hetkellä, en hämmästele vaikka Tillie-tytön elämän piruettien seuraaminen ei jaksaisi kiinnostaa alkua pidemmälle. Kirjan alussa aikuisuuden kynnyksellä oleva päähenkilö-Tillie palaa fiilistelemään (omalla tavallaan...) luistelujäälle. 12 vuoden ajan hänen elämäänsä kuulunut luisteluharrastus on jäämässä taakse, ja Spinning tekee matkaa Tillien tyttövuosiin, luisteluun, kilpailuun ja harjoituksiin ja elämään niiden ulkopuolella.  Vaikka Tillie on kirjassa tosi nuori k...

Instagramissa kiersi viime vuoden loppupuolella #10tärkeääkirjaa-tagi, jossa listailtiin oman hyllyn tärkeitä kirjoja. Tagi tavoitti minutkin, mutten saanut aikaiseksi vastausta, sillä insta-aktiivisuuteni on hiipunut huimasti alkuinnostuksen jälkeen. Tällä viikolla sekä lukeminen että bloggaaminen on kuitenkin ollut erittäin alavireistä eli en ole saanut yhtään juttua kirjoitettua ja uudet aloitetut kirjat ovat lähinnä jääneet kesken muutaman luetun sivun jälkeen. Kivalle, helpolle postausaiheelle oli siis tilausta ja päätin herätellä itseäni bloggaamisen pariin mukavan kirjalistan muodossa. Näiden ihanuuksien kera toivottelen kaikille leppoisaa lukurauhan päivää! Reunahuomautus: paljon tärkeitä kirjoja jäi listan ulkopuolellekin, mutta nämä tuntuivat erityisen tärkeiltä juuri tänään 😌. Listan kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä: Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I Olen löytänyt Muumit vasta aikuisiällä, mutta se onkin sitten ollut menoa. Lempeä muumifilosofia...

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus, 2017) oli minulle varsinainen fantasiatapaus pari vuotta sitten. Hurmaannuin Kaksoisauringot-trilogian avausosaan niin, että ahmin sen pikavauhtia. Sarjan kaksi muuta osaa  Seleesian näkijä (Gummerus, 2017) ja Nefrin tytär (Gummerus, 2018) ovat ilmestyneet jo hyvä tovi sitten, mutta luin sarjan loppuun vasta muutama viikko sitten. Myönnän, että minua hieman hirvitti tarttua jatko-osiin - sen verran hyvä Aleia-kirja oli. Voiko sarjan taso pysyä yhtä hyvänä? Nefrin tyttären jälkeen voin helpottuneena todeta, että juu, kyllä voi 😍. Kaksoisauringot-sarja osoittautui lopulta sarjaksi, jonka kussakin osassa oli aika lailla omanlaisensa tunnelma, mutta kokonaisuus toimii hienosti yhteen ja sarjan päätösosa Nefrin tytär tarjosi tyylikkään ja tunnekylläisen lopetuksen Aleian tarinalle. Toivon todella, että tämä upea sarja löytäisi tiensä myös vientimarkkinoille! Seleesian näkijä jatkuu siitä, mihin sarjan avausosa päättyi. Aleia...

Kuukausikoosteinspiraatio iski, joten tässä katsaus blogivuoden 2019 ensimmäiseen kuukauteen: ... uusi vuosi, uudet kujeet... Tammikuu on aina ollut siinä mielessä jännä kuukausi, että tammikuun alussa koko uusi blogivuosi siintää edessä, uusia kiinnostavia lukuhaasteita putkahtelee ilmoille ja tekee mieli suunnitella yhtä sun toista alkavalle vuodelle. Tänä vuonna kirjoittelin suunnitelmiani blogijuttuun , ja kun pikaisesti vilkaisin niitä, niin POPSUGAR 2019 -haasteessa olen erinomaisessa vauhdissa (5 luettu, 2 kesken ilman sen kummempaa etukäteissunnittelua) ja Tammen Keltaisen kirjaston kirjojen lukeminen taas ei ole edistynyt oman hyllyn kirjojen silmäilyä pidemmälle. Muut lukuhaasteet etenevät jossain näiden kahden ääripään välillä, mutta täytyypä sanoa, että juuri nyt lukuhaasteet ovat jääneet omassa lukupinossani taka-alalle. Joulukuun lopulla saattelin päätökseen muutamat haasteet, ja ilmeisesti niiden jäljiltä olen kaivannut ns. haastevapaata lukemista enemmän kuin os...