Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

"Jostain kumman syystä  en koskaan kuvitellut tulevani nelikymppiseksi."

"Mitä minä tiedän, niin ainoa mikä ei aiheuta krapulaa mutta pyyhkii vähäksi aikaa pois kuoleman - ja myös elämän - on seksi."

"Yksi parhaista tavoista löytää oman kaupungin salaiset nurkat, ei romanttisessa mielessä salaiset vaan sellaiset, joihin olisi muuten epätodennäköistä eksyä, on rakastua naimisissa olevaan mieheen."


Milena Busquestin Tämäkin menee ohi (Otava, 2016) sisältää nasevia lauseita nelikymppisen, äitinsä menettäneen Blancan elämästä. Blanca ei vaivu murheeseen ja synkkyyteen, vaan matkustaa ystäviensä kanssa rannikolle perheen kesäasunnolle. Ex-miehet, muistot äidistä, Blancan touhut lastensa ja keskustelut ystävien kanssa kulkevat kirjassa limittäin ja lomittain, ja lukija voi vaipua haikean suloiseen kesätunnelmointiin.

Viihdyin erinomaisesti Blancan matkassa, sillä pidin kirjan elämää täynnä olevasta tavasta käsitellä surullista aihetta. Tämäkin menee ohi on silti niitä kirjoja, joissa on rauhallinen tempo eikä juoneen mahdu kovin räväköitä tapahtumia. Tämäntyyliset kirjat toimivat minulle täysin päähenkilönsä varassa, ja tällä kertaa Blancan hahmosta löytyi riittävästi minua kiinnostavia piirteitä. Tämäkin menee ohi oli miellyttävän kevyt ja viihdyttävä kirja, ja sopi mainiosti lepuuttamaan päänuppia kiireisen arjen keskellä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tuijata.kulttuuripohdintoja, Kirjapolkuni, Mummo matkalla ja Ullan luetut kirjat.
Kirjan tietoja:
Milena Busquests: También esto pasará (2015)
Suomennos Tarja Härkönen
Otava, 2016
190 sivua

Kommentit

  1. Tämäkin menee ohi toimi minullakin, pidin kirjan kerronnasta. Lukisin enemmänkin tätä. Olet oikeassa tämä oli elämää täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerronta tosiaan soljahteli jouhevasti eteenpäin, ja minäkin toivon, että Busquetsilta tulee vielä uusia kirjoja käännöksinä. Virkistävä tuttavuus tämä Busquets. :)

      Poista
  2. Tämä odottelee tuossa luettavien pinossa, vaikuttaa kiinnostavalta. Onneksi tuossa pinossa on vain "muutama" kirja, katsotaan, milloin ehdin tähän asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit tämän pariin. Tämä oli aika nopealukuinen kirja, ja vei ajatukset mukavasti kesään (nimim. talveen kyllästynyt).

      Poista
  3. Katselin tätä kirjakaupassa ja melkein se lähti mukaan, mutta löysin nyt sen Piitlesin alennuslaarista 7 ekeä ja sitten ostin sen Soili Poijulan Lasten kriisi-teoksen, josta postasin vähän aikaa sitten. Jos näen Soilia, haen nimmarin siihen.
    Niin tämä kirja lähtee kirjastovaraukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, että Piitles löytyi ja vieläpä noin kohtuulliseen hintaan. Toivottavasti tykkäät siitä, kun ehdit kirjan pariin. :) Tiedätkö, melkein laitoin sinulle tästä suosituksen Goodreadsiin, kun arvelin että saattaisit pitää tästä kirjasta :).

      Poista
  4. Hei,
    luin tämän juuri ja olen kyllä samaa mieltä. Raskas aihe, mutta käsittelytapa oli jotenkin raikas ja miellyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit tästä! Moni ei ole tästä niin innostunut, mutta minustakin kirjan ote oli raikas. Voisin lukea uudelleenkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.