Oksan hyllyltä

Kaisa Reetta muisti minua Kirsi Kunnas -haasteella, jonka on lähettänyt liikkeelle Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi : Haasteen säännöt ovat seuraavat: 1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa.  2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt. 3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle.  4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta. 5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka. Haasteaikaa on niin vähän jäljellä, etten enää laita haastetta eteenpäin. Jos Kirsi Kunnas in nostaa kirjoittamaan, haasteen voi toki poimia tästä omaan blogiinsa. *** Tähän haasteeseen tuntuu erikoiselta vastata, sillä Kirsi Kunnas ei ole koskaan kuulunut minun lukemistooni. Syynä vä...

Jälleen on aika heittää haikeat heipat yhdelle lukuhaasteelle. Kirjakaapin avain -blogin Jonna emännöi huomenna päättyvää Nostalgiset nuortenkirjat - lukuhaastetta, jossa palattiin muistojen kultaamien kirjojen pariin: "Haasteeseen kelpaavat kaikki (lasten- ja) nuortenkirjat, jotka ovat jääneet nostalgisina lukijansa mieleen. Raja lasten- ja nuortenkirjallisuuden välillä voi olla toisinaan häilyvä, samoin kuin raja lasten ja nuorten ikäryhmien välillä voi toisinaan olla veteen piirretty viiva. Siksi tässä haasteessa ei ole mitään erityistä rajaa minkä ikäisenä ensikosketus kirjaan olisi pitänyt hankkia: ajatuksena on se, että jokainen itse päättää minkä ikäisenä on kokenut olevansa nuori. Siis kaikki kirjat, jotka olette lukeneet ja kokeneet nuorina kelpaavat."  Haaste kesti kolme kuukautta, ja ehdin lukea siihen seitsemän kirjaa: Helen D. Boylston: Helenan oppivuodet   Helen D. Boylston: Sisar Helena L. M. Montgomery: Pieni runotyttö Helen Wells: Ursula Helen W...

"Taivas on kuin mustikasta turskahtava mehu."   Tyhjien sielujen saari , s. 31 "Taas kävi kuin silloin, kun menetin vielä mantereella asuessani kaksi ensimmäistä sormeani ja sairauteni alkoi paljastua: autoin tänään sisarta lakanapyykin keittämisessä ja tartuin huomaamattani paljain käsin muurivadin kahvoista, jotka olivat kiehuvan kuumat. Vasta kun palaneen ihon käry herätti nenäni, ymmärsin päästää irti. En tuntenut mitään. Se on pelottavaa." (s. 31) Olen tänä syksynä aloittanut lukemaan kahta kirjaa, jossa nainen sairastuu spitaaliin ja joutuu sairautensa vuoksi eristyksiin saarelle. Toisen jätin kesken 52 sivun jälkeen, toisen luin vaikuttuneena loppuun. Toinen kirja kietoi (lukemani 52 sivun perusteella) tarinan höttöiseen pumpuliin, toinen räväytti sairastuneen naisen todellisuuden suoraan lukijan kasvoille. Kesken jäänyt kirja oli Victoria Hoslopin Saari (Bazar, 2012) ja loppuun luettu kirja Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari (Like, 2005). Ha...

Anna Janssonin Haudankaivaja (Gummerus, 2010) oli ensikosketukseni Maria Wern -dekkareihin. Hyppäsin Marian matkaan sarjan osassa numero 10, mutta täydellinen pohjatietojen puute Marian aiemmista vaiheista (kirjoittaakohan enää kukaan sarjamuotoista dekkaria, jossa keskityttäisiin aina vaan uusiin ja uusiin rikoksiin?) ei haitannut juonessa pysymistä. Henkilökohtaisella puolella Marialla oli menossa tunnedraama ampumisvälikohtauksessa haavoittuneen miesystävän tiimoilta, mutta oleelliset seikat kuvattiin riittävällä tarkkuudella, eikä minun tarvinnut ihmetellä huuli pyöreänä mitä tapahtuu ja ketäs tässä triangelissa onkaan mukana. Tosin kirja ei olisi paljoakaan minun silmissäni kärsinyt, vaikka oltaisiin vain pyöritty rikosten ympärillä. Niitä nimittäin riitti kiitettävästi. Aina kun ehdin miettiä, muuttuuko kirja tylsäksi kun on niin paljon kuunteluaikaa jäljellä ja rikos ehti jo tapahtua, sattui uusi rikos. Tulipalo, jännitystä uimahallilla, vanhojen hautojen kaivuuta... ja maus...

Lastenkirjojen iloinen teemaviikkoni päättyi sunnuntaina, ja tällä viikolla blogissani on aikuiskirjojen puolella toiset tunnelmat. Loppuviikosta luvassa on hyvää mieltä täynnä oleva haastekoonti, mutta sitä ennen synkkiä sävyjä: Iain Banksin Ampiastehtaan (WSOY, 1986) löysin Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteen kautta. Kirja sopii mainiosti haasteen hyönteisteemaan, mutta lukuiloon heikommin. Iloisuutta kun oli kirjassa niukalti. Sen sijaan lukijalle tarjotaan sairaan kiero maailma, jossa 17-vuotias päähenkilö asuu isänsä kanssa, juttelee puhelimessa hullun veljensä kanssa ja kertoo tappaneensa kolme henkilöä kiinni jäämättä. Päähenkilön moraali on venyvää laatua eikä sovi yleisiin normeihin: "No, ihmisethän ovat typeriä, mutta ennen kaikkea alttiimpia noudattamaan mielialoja, oikkuja ja muotivillityksiä kuin tarkoin punnittuja periaatteita. Samanlainen meininki tuntuu vallitsevan myös minun päässäni. Minun ajatukseni ja tuntemukseni eivät aina lyö yksiin toistensa kanssa, j...

Päätän lastenkirjojen teemaviikkoni suomalaiskansallisiin tunnelmiin, sillä löysin kirjastosta Martti Haavion suorasanaisen version kansalliseepoksestamme Kalevalasta . Kalevalan tarinat -kirjaa (WSOY, 2010) kaunistaa Aleksander Lindebergin upean värikäs kuvitus, ja painos on kansiliepeen mukaan suunnattu lapsille ja nuorille. Oman lukukokemukseni jälkeen voin todeta, että itse taisin lukea tätä versiota juuri sopivan ikäisenä (eli nyt). Lapsena mielenkiintoni kohdistui akselille Viisikot-Neiti Etsivä, ja epäilen, että olisin katsellut tästä kirjasta vain kuvat ja siirtynyt sitten johonkin helpommin lähestyttävään kirjaan. Näin varttuneemmalla iällä osaan jo arvostaa sitä, että kansalliseepoksestamme on tehty tämmöinen kevyempi versio, ja kaunista painosta suosittelen varauksetta aikuislukijoille. Lapsosille kirjaa voi koettaa tyrkyttää harkinnan mukaan. Kirja koostuu lyhyistä, parin kolmen sivun mittaisista tarinoista, joista ensimmäinen on nimeltään Väinämöisen syntymä ja viimei...

"Kerran vuodessa hattivatit kokoontuvat saareen ennen kuin lähtevät loputtomille retkilleen ympäri maailmaa. Ne saapuvat kaikilta ilmansuunnilta hiljaisina ja vakavina pienine, valkeine, tyhjine kasvoineen. On vaikea sanoa, miksi ne pitävät tämän vuosikokouksen, vaikka ne eivät voi kuulla tai puhua eivätkä koskaan kiinnitä katsettaan muuhun kuin kaukaiseen päämääräänsä, jota kohti ne vaeltavat. Ehkä niistä on kuitenkin mukavaa, että niillä on paikka, missä ne tuntevat olevansa kotonaan ja missä ne voivat hiukan levätä ja tavata tuttuja." Taikurin hattu , s. 52 Hattivatit ovat muumimaailman outoja vieraita. He elävät omassa todellisuudessaan, jonka lainalaisuuksia muumit voivat vain arvailla. Muumimaailman suvaitsevaisuudesta viestii se, että hiljaisten hattivattien toivotaan olevan tyytyväisiä elämäänsä omalla tavallaan. Taikurin hattu -kirjassa (WSOY, 2010/1948) hattivateilla oma erityinen sijansa, sillä kesäisellä purjehdusretkellään muumiperhe osuu samalle saare...

Lähikirjastossani on ollut jo jonkin aikaa joulukirjoja näkyvästi esillä. En yleensä niistä suuremmin innostu, mutta päätin napata yhden kirjan mukaan lastenkirjojen teemaviikolleni . Pekka Vuoren Korvatunturi (Otava, 1999) tuntui suomalaiseen jouluun sopivalta kirjalta, joten se päätyi lukupinooni. Vuori on tehnyt kirjaan sekä kuvituksen että tekstin. Myönnän heti aluksi, että kirjan tekstiosuus jäi omassa lukukokemuksessani kuvituksen varjoon. Tekstissä kerrotaan elämästä Korvatunturilla. Millaisia tonttuja siellä asustaa, missä kääpiötontuilla on asunto, missä Joulupukki lomailee, kuinka hoituu tonttuväen pyykkipäivä ja monta muuta asiaa. Teksti ei ole jatkuvajuoninen, mutta jutut noudattavat vuodenkiertoa. Korvatunturin elämää seurataan uudestavuodesta seuraavaan jouluun. Mukavia juttuja, mutta minulle kirjan kuvitus oli se varsinainen ihastelun aihe. Näissä kuvissa on aitoa joulun taikaa, kauniita värejä, tontttufiilistä ja reipasta menoa. Vaikka en ole kovin kummoinen joului...

"Maailmaa ei voi kaventaa: lisää tunkiota nähdäkseen täytyy näköalaa laventaa." Kärpäslätkää , s. 37 Kaija Pispan Kärpäslätkää (WSOY, 2006) esittelee lukijalle filosofeeraavan kärpäsen ja monta muuta hyönteismaailman hassua ottiäistä. Riemastuttava Kärpäslätkää on runomittainen kirja, jonka huumorilla höystettyihin lurituksiin kätkeytyy... ... paremman tulevaisuuden reseptejä: "Sinä päivänä tehtiin sopimus: Viis veisattaisiin sodista ja kahakoista sen sijaan pidettäisiin hyvää huolta ipanoista." (s. 71) ... hyönteiselämän realiteetteja: "Tuli traktori ja myrkkyruisku saatiin niskaan tuima tuisku huh mikä kuoleman muisku!" (s.41) ... hyvä tarkoitus:     "Kärpänen toivoo että sen kosketus ihmisen iholla tulkitaan hellittelyksi     mutta varsin usein kärpänen tulee  väärinymmärretyksi." (s. 81) Kirjan mustavalkoisen kuvituksen on taitellut Elina Warsta. Veikeä kuvitus sopii runoihin täydellisesti: Lue...

"Mikä neuvoksi silloin, kun on niin paljon kultaa vartioitavana, ettei ehdi ajatella mitään muuta?" Hämäräkirja, s. 15 Hannele Mikaela Taivassalon kirjoittama ja Lena Frölander-Ulfin kuvittama Hämäräkirja (Teos & Söderströms, 2009) kertoo erilaisen prinsessasadun, jossa onni löytyy jostain muualta kuin yltäkylläisyyden ja materian keskeltä. Hämäräkirjan prinsessa Pieni lukee uutta satukirjaa, pyörittää tukkaansa takkuun mutta ei pysty pitämään loitolla hovimarsalkan lietsomaa huolta siitä, että joku ryövää hänen linnansa aarteet. Mitä tekee Pieni? Aukaisee linnan portit avoimeksi kaikille ryöväreille ja porhaltaa itse pimeään, vaaralliseen metsään. Ja sieltä löytyy... ? Kannattaa lukea Hämäräkirja , niin saat tietää. "Metsän synkän syvyyksissä, kukaties, ihmissusi kuiskaa palavakruunuiselle saksanhirvelle: - HHHHuomatko saman kuin minäkin? Linnasta HHHHHuokuuuu kauHHHHHHuuu. Tänne asti! HHHHajotetaan ovet, puHHkaistaan ikkunat! Tule, p...

Ensi viikolla blogissani on pitkästä aikaa teemaviikko. Halusin jotain pientä piristystä marraskuun pimeyden ja harmauden keskelle, ja teemaviikko tuntui inspiroivalta ajatukselta. Teemaviikon aihetta pähkiessäni huomasin, että Oulussa on ensi viikolla kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali . Elokuviin en ehdi, mutta päätin kompata ihastuttavaa festivaalia kirjallisesti bloggaamalla koko ensi viikon lastenkirjoista . Olen monta kertaa ihastellut kauniita ja ajatuksia herättäviä lastenkirjoja toisten blogeissa, ja nyt sain hyvän tekosyyn nautiskella niistä myös itse. Kirjat olen valinnut mutuilemalla oman fiiliksen mukaan. Lapsilukijoiden mielipiteitä en ole valitsemistani kirjoista kysellyt, mutta ainakin itse viihdyin mainiosti haaviini tarttuneiden kirjojen äärellä. Kirjaston lastenosastolla oli kiva penkoa kirjoja, vaikka mieheni alkuun arveli, että suuntavaistoni on mennyt sekaisin. "Hmm, oletko huomannut, että olet lastenosastolla? Juu-u, olen!" *** ...

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Ihminen sodassa -lukuhaaste viekoitteli minut mukaansa salakavalasti. Ensin ajattelin, etten osallistu moiseen haasteeseen laisinkaan. Satun kuulumaan siihen joukkoon, joka on aina sanonut 'äh, ei kiitos' sotakirjallisuudelle. Sehän on ankeaa ja kurjaa, pommit paukkuvat ja ihmisiä kuolee. Sitten luin Antony Beevorin & Artemis Cooperin kirjan omien kirjojen lukuprojektin tiimoilta, ja kas, sehän oli haasteen lukuvinkkilistalla. Haastepiste kelpaa aina, joten ajattelin ponnistaa sotamieheksi. Yksi sotakirja lisää ei voi olla kovin hankala juttu. Kun antaa haasteelle pikkusormen... Niin siinä lopulta kävi, että vuoden mittaan onnistuin lukemaan itseni kenraaliksi 15 luetulla kirjalla! Enpä olisi uskonut. Taipaleeni eteni näin: Sotamies - 2 luettua kirjaa: Antony Beevor & Artemis Cooper: Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 (II maailmansota) Enni Mustonen: Lapinvuokko (Sodan liepeillä) Raskas tietojärkäle ja tasapainon vuoks...

Mitäpä jos hissi viesi sinut yläilmoihin, näyttäisi kerrankin maisemia oikein kunnolla ja kertoisi satuja? Tai jos hyttysistä saisi parhaat hoidot? Tai jos hemaiseva typykkä Tuonelasta tulisi toimistoosi töihin? Tämmöistä ja paljon muuta tapahtuu Kari Välimäen Todensanoissa (Osuuskumma, 2014), joka on kokoelma lyhytproosaa. Todensanoissa maailmaa katsotaan omalaatuisesta vinkkelistä, joka vääristää tutut, arkiset asiat oudoiksi ja absurdeiksi. Huumoriakin löytyy, jos omituisuudet sattuvat lukijaa huvittamaan. Jokainen kirjan lyhyt tarina on yllätys, jonka juonenkäänteitä ainakaan minä en osannut arvata ennalta. Kiinnostuin Kari Välimäen Todensanoista luettuani  Ruumiittomat -novellikokoelman, jossa oli mukana Välimäen Uudet perunat -novelli. Uudet perunat viehätti minua omintakeisella näkemyksellään rikoksen tekijöiden rankaisuun, ja se löytyy myös Todensanat -kokoelmasta. Odotukseni olivat korkealla kokoelman suhteen, ja sain kerrankin vastinetta odotuksilleni. Todensanat...

Joe Kubertin sarjakuva-albumi Faksi Sarajevosta (Egmont Kustannus, 2014) perustuu tositapahtumiin. Kubertin ystävä Ervin Rustemagic jäi perheensä kanssa loukkuun Sarajevooon 18 kuukauden ajaksi vuosina 1992-1993, kun serbit piirittivät kaupunkia. Kubert kertoo bosnialaisten ystäviensä tarinan: kuinka he pitivät yhteyttä ulkomaailmaan faksikoneen avulla, kuinka he oppivat pärjäämään pommitusten keskellä ainaisessa pelossa ja epävarmuudessa. Ja kuinka he ponnistelivat sen eteen, että pääsisivät pois piirityksen keskeltä. Valtaosa albumista on perinteistä, värikästä sarjakuvaa, joka kuvittaa sodan kauhuja. Pommitukset, julmuudet, nälkä ja puute nousevat esille kuvissa: Kirjassa on myös mukana faksin kautta käytyä viestienvaihtoa. Rustemagic kuvailee fakseissa perheensä epätoivoa ja epäuskoa sen tosiseikan edessä, miten vähän ulkomaailma näyttää välittävän Sarajevon tilanteesta: "Jos joku muu tappaisi ja teurastaisi pingviinejä samaan malliin kuin serbit lahtaavat bosn...

Oulun kaupunginkirjastolla on jälleen uusi passikampanja! Nyt vuorossa on: Sarjakuvapassi , jonka kirjasto on toteuttanut yhdessä  Oulun sarjakuvakeskuksen kanssa. Laskujeni mukaan Sarjakuvapassi on kolmas kirjaston passikampanja. Ensimmäinen keskittyi oululaiseen kirjallisuuteen (omat bloggaukseni löytyvät täältä ), toinen nuortenkirjallisuuteen (tämä jätin väliin, kun haaste- ja lukulistaähky yllätti) ja nyt ollaan sarjakuvan äärellä. Passin idea on yksinkertainen: lainaa kirja, lue se, merkitse passiin arvio ja pyydä suoritusleima kirjastontädiltä tai -sedältä. Oululaisen kirjallisuuden passissa oli tarjolla myös neutraali naamankuva, mutta nyt arvostelussa mennään iloisella tai surullisella linjalla: Passikirjoiksi on valikoitu nämä kotimaiset sarjakuvat (lisään listaan aikanaan bloggausteni linkit) : JP Ahonen & KP Alare: Perkeros  (WSOY, 2013) Petri Hiltunen: Väinämöinen Hollywoodin lumoissa  (Arktinen Banaani, 2013) Terhi Ekebom: Kummituslap...

Olen liittynyt ' luin uunituoreen nobelistin kirjan, mutta vain Nobel-palkinnon vuoksi' -kerhoon. Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -lukuhaaste on kasvattanut Nobel-tietoisuuttani sen verran, että olin tutkimassa kirjaston tietokantaa HETI, kun kirjallisuuden Nobel-palkinnon tämän vuoden voittaja julkistettiin. Patrick Modianon suomennoksia löytyi muutama kappale, ja sain varattua Hämärien puotien kujan (WSOY, 1979) itselleni ennen varausjonon muodostumista. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, millainen kirja minulle ojennetaan kirjaston varaustiskiltä, ja ensimmäinen ajatukseni oli: 'onneksi tämä on lyhyt. 200 sivua pystyy lukemaan, vaikka kirja olisi sekavinta tajunnanvirtaa ikinä'. Jee, nyt se on luettu! Oliko hyvä, Nobel-huumaa ilmassa lukemisen aikana vai menikö tajunnanvirran puolelle? Krhöm, no ei virrannut tajunta mutta ei tämä minun kirjani ollut. Kirjan luettuani voin todeta, että minulle olisi riittänyt Heikki Kaskimiehen esipuhe, jossa on erinomai...

Novellikokoelma Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma, 2014) herätti huomioni muutamissa blogijutuissa. Novelleja kiiteltiin, ja vaikka luen novelleja harvakseltaan, kaunis kansi ja lupaukset aavemaisesta menosta houkuttelivat minut tämän kokoelman pariin. Ruumiittomat olikin mukava lukupaketti, ja pidin erityisesti siitä, että kokoelmaa saattoi lukea silloin tällöin sopivassa välissä. Minulla on ollut syksyllä toisinaan harmillisen vähän lukuaikaa, ja kiireisenä aikana on ollut kiva lukea yksi lyhyt novelli kokonaan sen sijaan että jatkaisin luvun tai kaksi pidempää romaania. Kirjassa on yhteensä 14 novellia, kaikki eri kirjoittajilta. Kaikki kirjoittajat olivat minulle uusia kirjallisia tuttavuuksia, ja kokoelman huippujutuksi minulle nousi Kari Välimäen Uudet perunat . Reilussa viidessä sivussa Välimäki kertoo murhajutun, jossa on varsin originelli lähestymistapa syyllisten rankaisemiseen. "Uusia perunoita nostettiin jo kesäkuussa. Tulin keitetyksi ja ...

Tuulevin lukublogissa alkoi tammikuussa herkullinen Pasto italiano eli italialainen ateria -lukuhaaste. Italia oli hiljan päättyneiden Helsingin kirjamessujen teemamaa, ja Tuulevi haastoi kirjabloggaajat lukemaan kirjoja, jotka on alunperin kirjoitettu italiaksi. Haasteen asettelussa piili ansa, josta uskon selvinneeni: "Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla ns. risorgimentossa. Italian valtio perustettiin 1861. Nyky-Italia on siis nuori. Silti haasteeseen ei kelpuuteta mukaan valtion nykyisellä alueella ennen Italian perustamista kirjoitettua kirjallisuutta. Boccaccio, Dante, Petrarca jne. eivät siis kelpaa tähän haasteeseen." Haasteaika päättyy 1.12.2014, mutta tarjoilen oman ateriani jo nyt. Pääsin nauttimaan digestivoa eli ruuansulatusjuomaa kymmenellä luetulla kirjalla. Viralliset haasteviinilasilliset jäivät väliin, vaikka Oriana Fallacista kertovaa kirjaa lukiessani muutaman kulauksen punaviiniä taisin nauttia. Lukemani kirjat: Aperitivo -  Carlo Sgorlon: M...