10. helmikuuta 2017

#satasuomalaista2017: #5 Musta jää ja #6 korunäyttely

Kulttuurihaaste 100 suomalaista on edennyt tähän asti blogissani kirjojen voimin, mutta nyt seuraa vuoden ensimmäinen kotimainen elokuva ja näyttelykäynti:


Petri Kotwican ohjaama parisuhdedraama Musta jää sai ensi-iltansa kymmenen vuotta sitten, ja kävin katsomassa leffan ihan teatterissa asti. Tykkäsin näkemästäni, ja sattumalta leffa valikoitui uusintakatseluun tammikuussa. Työpaikallani on pieni DVD-lainaushylly, jonka tarjonnasta bongasin vanhan suosikkini. Outi Mäenpää on eräs lempinäyttelijöistäni, ja oli mukavaa aloittaa kotimainen leffavuosi vuosien takaisella hyväksi havaitulla elokuvalla. 

Mäenpään, Ria Katajan ja Martti Suosalon kolmiodraama toimii edelleen, ja leffan todellinen tähti on ehdottomasti Mäenpää. Tässä on nainen, joka näyttelee parhaimmillaan vain silmillään - niistä välittyy tunnemyrskyjä, jäätävää vihaa ja rakkautta. Elokuvan aloituskohtauksesta on pätkä alle linkkaamassani trailerissa, ja se on eräs suosikkikohtauksistani: taustalla soi mahtipontinen Apocalyptica, nuori nainen pyöräilee keskellä talvea jossain syrjäseudulla ja vakoilee isossa talossa asuvan pariskunnan juhlapäivää. Miten tähän on tultu, mistä kaikki alkoi? Jos mustasukkaisuusdraamat kiinnostavat, Musta jää on katsomisen arvoinen. 

Virtuaalisia tähtiä Musta jää saa 4 / 5.


Pohjois-Pohjanmaan museossa on parhaillaan Kalevala Korun 80-vuotisjuhlanäyttely, ja kävin viikonloppuna tutustumassa näyttelyyn. Minulla on muutamia Kalevala Korun kaulakoruja (en käytä sormusten lisäksi juuri muita kuin kaulakoruja, rannekellon käyttökin on jäänyt), ja korumerkin kauniin yksinkertaiset mallit vetoavat omaan makuuni. Näyttely siis kiinnosti minua kovasti, ja sainpa puoliväkisin houkuteltua miehenikin mukaan. 😏


Näyttelyssä on esillä - koruja. Vitriinejä riittää tutustuttavaksi, ja koruista on myös kerrottu taustoja. Alla olevassa kuvassa näkyy Kuutar-riipus, joka on muistini mukaan ensimmäinen lahjaksi saamani Kalevala Koru.


Näyttelystä jäi erityisesti mieleeni muutaman vuoden takainen euroviisupuku ja siihen kuuluvat korut. Pukua kantoi Hanna Pakarinen, ja laulu oli...? Hopeiset, näyttävät korut tuovat dramatiikan tuntua mustaan pukuun, ja lopputulos näyttää mielestäni edelleen upealta.


Minulle tämä oli elämäni ensimmäinen korunäyttely, ja kokemus oli mielenkiintoinen. Vaikka näyttely oli pienempi kuin odotin, korujen määrä aiheutti silti jonkinlaista turtumusta. Ah, ai tuommoinen ja tuommoinen, mitäs näkyy seuraavaksi... tuttu museoähkyefekti iski siis myös kauniiden korujen keskellä. :)

Näyttely on avoinna 4.3.2017 asti, joten siihen ehtii vielä tutustumaan. [Edit:] "Näyttely on esillä vuoden 2017 ajan Oulun lisäksi Jyväskylässä, Kuopiossa, pääkaupunkiseudulla, Rovaniemellä ja siirtyy vuonna 2018 Lappeenrantaan."

44 kommenttia:

  1. Tuota leffaa en ole nähnyt, niin en lähde sitä kommentoimaan. Tuo Kalevala Korun näyttely puolestaan kiinnostaa. Pitääpä katsoa, jos sinne vaikka lähtisin itsekin. Kalevala Korun vanhat mallit, jotka perustuvat arekologisiin löytöihin ovat minusta kaikkein kiinnostavampia. Ne kertovat kulttuurista ja uskomuksista.

    Uudemmat mallistot eivät niinkään houkuta. Siskollani on laaja kokoelma Kalevala Korun tuotteita, mm. käärmesormus ja sellainen pitkässä ketjussa oleva kivipallomahainen lintu - kumpaakaan ei taideta tehdä enää. Minulla on vain yksi Kalevala Koru, aikoinaan Jadesoturi-leffan kanssa tekivät KK:n ekan elokuva oheistuotteen (ostin sen kun taisin olla vielä lukiossa tai vähän sen jälkeen): http://deski.fi/9/jadesoturi-riipus-kalevala-korun-ensimmainen-elokuvaoheistuote-3350

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt näistä uudemmistakin malleista, vaikken kovin tarkkaan seuraakaan mitä malleja heiltä tulee. Hmm, olikohan tuo Jadesoturi-korukin näyttelyssä... en enää muista, mutta siellä oli kyllä hyvin tuotu esille näitä ison profiilin yhteyksiä, joissa korut ovat olleet esillä.

      Poista
  2. Musta jää on kyllä todella hyvä leffa. Mieleeni jäi, että ensimmäisellä kerralla tunnekokemus oli aika vahva, mistä kiitos loistavalle ohjaukselle. Ja onhan kolme päähenkilön esittäjääkin ihan kotimaista kärkeä, kaikkien kesken jännite toimii loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Minullakin on vahvat muistot ekasta katselukerrasta. Kotimainen draama ei aina niin innosta, mutta Mustassa jäässä olivat kaikki palaset kohdillaan. Ria Kataja on tosin jäänyt näyttelijänä minulle tuntemattomammaksi. Piti aivan googlata, missä muussa hän on ollut mukana, ja Mustan jään lisäksi en juuri olekaan katsellut sarjoja tai leffoja, joissa hän on ollut mukana.

      Poista
  3. Minä katson nykyisin todella, todella vähän elokuvia. Mies harrasti aiemmin elokuvia ja silloin tuli itsekin nähtyä kaikenlaista, mutta lasten myötä aika ei ole tuntunut riittävän. (Eli mieluummin luen kuin katson telkkaria.)

    Elokuvasta en siis osaa sanoa mitään, mutta tuo korunäyttely näyttää todella upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä voi itsekään kehuskella suurella elokuvatuntemuksellani. :) Mutta tuon kulttuurihaasteen myötä aion petrata ainakin kotimaisen elokuvan katselun saralla. Tuntuu, että minulla on ihan kulttuurinen sivistysaukko siinä kohdalla. :D

      Poista
  4. Olen joskus nähnyt elokuvan osittain sen tullessa televisiosta. Muistijäljet ovat niin hatarat, etten voi sanoa elokuvasta mielipidettäni. Korunäyttely vaikuttaa todella hienolta - harmi, että asun sen verran kaukana, etten itse pääse katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Näyttely on esillä vuoden 2017 ajan Oulun lisäksi Jyväskylässä, Kuopiossa, pääkaupunkiseudulla, Rovaniemellä ja siirtyy vuonna 2018 Lappeenrantaan." --> on siis mahdollisuus nähdä näyttely muuallakin. Kannattaa käydä katsomassa. :)

      Poista
  5. Musta jää on loistava, mutta ei siitä sen enempää, kun oli sukulaisia työryhmässä :)

    Minullakin taitaa olla Kuutar-riipus jossain ja siihen kuuluvat korvakorut, joita oli tosi raskas käyttää. Joskus teininä sain Kalevala-koruja lahjaksi, pitäisikin käydä ne läpi. Nykyään en juurikaan käytä koruja. Kiinnostava näyttely kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, olipas hauska sattuma :).

      Minä en ole käyttänyt korvakoruja vuosiin, en oikein koskaan "oppinut" niiden käyttäjäksi. Muistan kyllä, että joskus lukiovuosina minulla oli outo vaihe, jolloin tykkäsin isoista korvakoruista. Kumma, kun eivät korvat venyneet pysyvästi outoihin mittoihin. :)

      Poista
  6. Minua kiinnostaisi Mustassa jäässä erityisesti Suosalo, ja tuollainen jännäriteema on aina plussaa. Meillä on usein tapana lainata leffoja kirjastosta ja tämä nimi pitää nyt muistaa seuraavalla kerralla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston DVD-tarjonta on tosi hieno juttu, olen viime aikoina itsekin lainaillut sieltä. Tämä kannattaa ottaa ehdottomasti ottaa katseluun.

      Poista
  7. Tunnustan, että en ole seurannut suomalaista elokuvaa aikoihin, arvostamaani Aki Kaurismäkeä lukuun ottamatta. Musta jääkin on katsomatta. Muistan, että se pääsi Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan, mutta sai siellä aika nihkeän vastaanoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät Berliinissä ymmärtäneet hyvän päälle. ;) Minulla kotimaisen elokuvan seuranta on heikoissa kantimissa, mutta toivottavasti tilanne kohenee tässä vuoden mittaan, kun on ihan haastekannustin olemassa.

      Poista
  8. Onko Mustan jään ensi-illasta jo kymmenen vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On (tai ainakin melkein... 19.10.2007 oli ensi-ilta)!! Täällä toinen järkyttynyt :D

      Poista
  9. Olen nähnyt Mustan jään varmaan just jotain 10 vuotta sitten, joten muistikuvat ovat valitettavan hatarat, mutta se on kyllä elokuva, jonka voisin hyvin katsoa uudestaankin. Viime aikoina elokuvien katsominen on jäänyt melko lailla kokonaan, enkä ole käynyt leffassa moneen kuukauteen, joka on mulle aika outo tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin ovat jääneet elokuvissa käynnit valitettavan vähille viime aikoina, mutta koetan korjata puutetta kirjaston tarjonnalla. Tv:n leffatarjontaa en oikein jaksa seurata.

      Poista
  10. Varmasti ollut hieno tuo Kalevala koru näyttely! Minä pidän suunnattomasti Kalevala koruista ja muutama lempikoruistani onkin heiltä. <3

    Minäkin olen kirjoittanut tähän haasteeseen vain kirjoista, mutta mielessä väreilee pari sarjaa sekä musiikkiaiheita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevala korun mallit ovat tosi kauniita, tykkään juuri tuommoisista yksinkertaisimmista koruista missä ei ole mitään "hörhöä" mukana. :)

      Olen aika innoissani tästä kulttuurihaasteesta, sillä on kiva kirjoitella välillä muustakin kuin kirjoista. Kiva nähdä, mitä sinulta tulee tähän :).

      Poista
  11. Piti ihan miettiä, milloin olen viimeksi katsonut jonkin suomalaisen elokuvan. Ei tullut mitään mieleen, aika vähän katson elokuvia noin yleensä. Elokuvissa en ole käynyt varmaan viiteen vuoteen. Musta jää ei siis ole millään muotoa tuttu aiemmin, mutta nyt vähän on. Kirjallisuudessa tällainen aihe ei kiinnostaisi, mutta elokuvana voisi mennäkin. Eli saattaisin katsoa tämän, jos tulisi eteen.

    Kalevalakorut ovat kauniita, tai siis suuri osa on. Minun vihkisormukseni on Kalevalaa, samoin muutama kaulakoru. Kalevalakorujen tarinoita on mukava lukea: niissä on ihanaa mystiikkaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin minullakaan tulee enää käytyä leffassa, mikä kyllä harmittaa. Koetan aina tsempata sen suhteen, mutta sitten tulee jotain muuta eikä "viitsi" lähteä elokuviin vaikkei sen mikään ylivoimainen ponnistus pitäisi olla :). Minulle tämmöiset parisuhdedraamat toimivat kaikissa formaateissa, ajaton aihe mihin en ilmeisesti kyllästy koskaan. :)

      Poista
  12. Pidin kovasti Musta jää -elokuvan alkupuoliskosta mutta loppupuolisko meni omaan makuuni hieman yli. Katsomisesta on kyllä muutamia vuosia aikaa. Leffan teema ja näyttelijät ovat kyllä loistavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosalo ja Mäenpää ovat laadun tae. :) Leffan loppuosassa oli aika dramaattinen ja vähän yliampuvakin, mutta elokuvissa en siitä häiriintynyt. Kirjassa vastaavat juonenkäänteet ehkä eivät olisi toimineet minullekaan.

      Poista
  13. Musta jää - kuten melkein kaikki viimeisen 12 vuoden elokuvat ovat menneet ohi (olen ollut 11 ja puoli vuotta äiti) - mutta ehkä joskus sitten istun jäätelöpurkki kädessä ja katson telkusta ihan mitä haluan ja käyn vaikka joka ilta leffassa, jos huvittaa. Paljon on paikattavaa.

    Kaleva Korujen fani olen ollut aina. Minulla on niitä muutama tuolla varastossa ja lähes joka päivä kaulassa Vellamo. Ah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvia kyllä ehtii katsomaan vaikka eläkeiässä, jos siltä tuntuu. :) Piti käydä googlaamassa Vellamo ja onpas se kaunis!

      Poista
  14. Minulta on mennyt tuo elokuva ihan ohi (tosin niin on mennyt moni muukin) Pitänee katsoa, jos osuu vastaan sopivasti.

    #satasuomalaista2017 haaste on kiva, mutta on siinä kyllä pakko ottaa muutkin kulttuurikeinot kuin kirjat käyttöön, jos meinaa ehtiä :-) Ainakin minun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pidä kovin realistisena tavoitteena 100 kulttuurielämykseen pääsemistä tänä vuonna, mutta tavoittelen ensi alkuun 50 rajapyykkiä. Ja ainakin leffojen katselussa koetan petrata. :)

      Poista
  15. Muistan pitäneeni paljon Musta jää -leffasta silloin 10 vuotta sitten. Kestäisi varmasti uusintakerrankin.

    VastaaPoista
  16. Tuo korunäyttely kyllä pitää ehottomasti mennä kattomaan!

    VastaaPoista
  17. Mustaa jäätä en olekaan nähnyt, voisin sen ihan näyttelijöiden perusteella katsoakin. Kalevala Koru -näyttelyssä kävisin myös mielelläni. Minulla on melkein kaikki Vanamo-sarjan korut, korviksiin tosin pitäisi käydä taas hakemassa varaosia (onneksi niitäkin KK:lta saa!). Kauniita koruja tekevät, harmi että sijaitsee näin Helsinki-näkökulmasta kaukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös Vanamo-sarjan ketju, ja aika usein nappaan sen työpäivän koruksi. Varaosia en onneksi ole itse tarvinnut, mutta onhan se hyvä että kauniille koruille huolto toimii :).

      Poista
  18. Tarttuisipa joku muukin museo tuohon koruteemaan! En suunnitellut käyväni Oulussa tänä vuonna, mutta muuten näyttely kyllä kiinnostaisi lujasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näyttely on siis tulossa muuallekin, kunhan Oulussa on ensin korut katseltu: "Näyttely on esillä vuoden 2017 ajan Oulun lisäksi Jyväskylässä, Kuopiossa, pääkaupunkiseudulla, Rovaniemellä ja siirtyy vuonna 2018 Lappeenrantaan."

      Poista
  19. Hienon leffan nostit esiin! Näin sen myös silloin aikanaan teatterissa. Loistavat näyttelijät. Kotwican tapa käsitellä ihmistä on jotenkin ihan omansa, julma ja lämmin samaan aikaan.
    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmisluonnon kuvaus oli ehdottomasti Mustan jään parhaita puolia, ja näyttelijät onnistuivat loistavasti rooleissaan.

      Poista
  20. Oho, enpä tiennytkään, että koruistakin järjestetään näyttelyitä (olen kasvanut tynnyrissä??)! Siitä huolimatta näyttää varsin kiintoisalta! Yhtään Kalevala-korua minulla itselläni ei ole, mutta ihastelen aina kaverini Kuutar-koruja, jotka pääsevät käyttöön vain erityistapauksissa. Ehkä pitää hankkia ne mysö itselle joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sitä voi näyttelystä löytää. :) Oma Kuutar-riipukseni on ollut viime vuosina vähällä käytössä, mutta ehkä pitäisi pitkästä aikaa kokeilla sitä taas. "Tauolla" olevat korut tuntuvat vähän niin kuin uusilta, kun ne ottaa taas käyttöön :).

      Poista
  21. Hyvässä vireessä kohti satasta! 👍😁
    Kivoja kuvia museolta, ja kerrassaan mielenkiintoinen näyttely. Onko taidemuseolla tällä hetkellä mitään mielenkiintoista? Ruukasin Oulussa asuessa käydä aina käveleskelemässä ja ihmettelemässä vapaa pääsy-iltoina. Ennen muuttoa oli se dinosaurus-näyttely 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggausjonossa odottelee muutama kirja, joten hyvässä vauhdissa ollaan! Tosi kiva tämä haaste, oli mukavaa naputella kerrankin jostain muutakin kuin kirjoista juttua blogiin. :)

      Toukokuussa museolle on tulossa Ateneumin kiertävä näyttely, otsikolla Suomen taiteen tarina. Sen aion käydä katsomassa, sopii hienosti juhlavuoden teemaan.

      Poista
  22. Kiinnostavaa tietää, että Kalevala Korulla on nyt näyttely. Olen nimittäin kirjoittanut heidän 70-vuotisjuhlakirjan ja nythän täytyy virittäytyä jälleen tunnelmaan! Kirjan nimi on Korun näkijät, korun tekijät ja se saattaa löytyä kirjastosta, jos kiinnostaa. Kalevala Korun tarina on kyllä kiehtova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä, on sitä saatavilla Oulun kirjastosta. Kalevala Koru on monin tavoin olennainen osa suomalaista kulttuuria, ja on hienoa että heillä on juhlavuosi samaan aikaan kuin koko Suomella.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...