Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Kuulun siihen (vähemmistö?)lukijaryhmään, joka ei lapsuudessaan juuri lukenut Astrid Lindgrenin tuotantoa. Mm. Ronja, ryövärintytär (WSOY, 2003/1981) ja Veljeni Leijonamieli jäivät lukematta, mutta Melukylän ja Saariston lapsiin sentään tutustuin jossain vaiheessa. Saaristolaisista tosin muistan vain tv-sarjan, sen ihanan valoisat kesäpäivät, suloisen Pampulan ja lutuisen Laivuri-koiran. Kuuntelin kirjan äänikirjana viime vuonna, ja voin varauksetta suositella sitä, vaikken itse intoutunutkaan blogijutun kirjoitteluun.

Näin jälkikäteen ajatellen on vaikea sanoa, miksei Lindgrenin tuotanto noussut minulle erityisen tärkeäksi, vaikka minusta tuli kirjaston nuortenkirjojen suurkuluttaja heti, kun sain oman kirjastokortin. Kenties Lindgrenin kirjojen seikkailut eivät olleet tarpeeksi jännittäviä silloiseen vaatimustasooni. Enid Blytonin Viisikot ja muut toiminnalliset sarjat taisivat peitota kiltimmät ja herttaisemmat kirjat.

Aikuisiällä Lindgrenin tuotanto on alkanut jonkin verran kiinnostaa minua, ja syynä on lähinnä uteliaisuus - olisiko sittenkin pitänyt jo aikapäiviä sitten lukea näitä lastenkirjallisuuden klassikoita? Onko Lindgrenin kirjoissa jokin ihanuus piilossa, jonka olen onnistunut välttämään? 

Nyt olen tyydyttänyt uteliaisuuteni Ronjan osalta. Olin hämmentävän  tietämätön kirjan juonen suhteen, joten pääsin aloittamaan lukemisen vailla tietoa mitä tuleman pitää. Lukuinnostukseni oli korkealla kirjan aloittaessani, mutta on pakko todeta, ettei Ronja, ryövärintytär saanut minusta uutta ystävää. Anteeksi, Ronjan fanit, mutta minusta Ronjan seikkailut lähimetsässä ja hänen ystävyytensä naapuripojan kanssa tuntuivat aika tylsiltä (taidan edelleen kaivata lastenkirjoihin viisikkomaista jännitystä?!). En hurmaantunut kirjan luonnonläheisyydestä, ja Ronjan vanhempien torailu toisen ryöväriperheen kanssa vaikutti liian ennalta-arvattavalta aikuislukijalle. Teos lienee klassikkostatuksensa ansainnut, mutta minulle kirjan vetovoima ei avautunut.

Kieliseikkoihin en kovin usein jaksa takertua, mutta Ronjassa kirosanojen käyttö sai minut ärsyyntymään. Mielestäni kirjassa käytettiin välillä melkoisen ruokotonta kieltä vaikka kyseessä on lastenkirja: "Voi ne Borkan suvun paskiaiset ja niiden paskapäät ryövärit. Voi ne pahantekijät!" Nykylapsille tässä kenties ei ole mitään ihmeellistä, mutta itse en pidä kiroilusta ja "paska"-sanan käyttö erityisesti lastenkirjassa särähtää pahasti korvaani. Kokonaisuutena kiroilua ei tietenkään esiintynyt hirmuisen paljon, mutta sekin vähä tympäisi.

Ronja, ryövärintyttären hyviin puoliin kuului kirjan kaunis kuvitus, jonka on tehnyt Ilon Wikland. Erityisesti luontokuvat olivat onnistuneita, vaikkakin usein kovin synkkäsävyisiä. Kuvitus ei silti riittänyt pelastamaan kokonaisvaikutelmaa, joka jäi kahteen Goodreads-tähteen.


***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. Ronjan tarina on nähty mm. teatterissa ja valkokankaalla. Lisäksi japanilaiset ovat tehneet kirjan pohjalta 26-osaisen animaatiosarjan. Liitän kirjan siis myös mukaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Lukuisa, Kannesta kanteen, Reader, why did I marry him? ja Satun luetut
Kirjan tietoja:
Astrid Lindgren: Ronja rövardotter (1981)
Suomennos Tuula Taanila
Kuvitus Ilon Wikland
WSOY, 2003 (22. painos)
240 sivua

Kommentit

  1. Kaikki ei voi olla kaikkia varten, ei edes Ronja :) Minäkään en lukenut lapsena läheskään kaikkia Lindgrenin teoksia, mutta aikuisiällä olen sitten niitä aukkoja paikkaillut, ja minua hänen monipuolisuutensa ihastuttaa kyllä aina vaan. Ronja oli niitä, jotka luin jo lapsena, ja minulle hänen tarinansa on - monen muun Lindgrenin tarinan ohella - rakas. Tuosta kirosanojen viljelystä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, mutta jotenkin nuo ryövärit ovat saaneet minulta tässä armon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindgrenillä on mittava tuotanto, ja sieltä löytyy monenlaista. Onneksi myös minun makuuni :). Saariston lapset oli aivan ihana elämys viime vuonna, ja siinä kirjassa oli minulle semmoista lapsuusajan taikaa, jota kai odotin Ronjastakin.

      Poista
  2. Minusta Ronja Ryövärintytär on suunnattu nuoremmille kuin Viisikot - näin muistelisin. Itse ainakin olin lukenut Ronjani jo paljon ennen kuin olin muistaakseni Viisikoista kuullutkaan. Pidin siis aikanaan Ronja-kirjasta, mutta en olekaan lukenut sitä aikuisiällä uudelleen. Ehkä voisi kokeilla ja katsastaa, mistä on pentuna diggaillut. :D

    Minun mieleeni eivät ole kirosanat jääneet. Muutenkin sadut omaan lapsuusaikaani olivat joskus varsin brutaaleja. Nykyäänhän mietitään, että voiko lapsille sellaisia antaa edes luettavaksi. Minusta "holhous" ja "kauhistelu" on tässäkin asiassa lisääntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi tosiaan olla että kohderyhmä on vähän nuorempi. Vaikka kirja on aika paksu, joten en tätä sen puolesta aivan pienille laittaisi lukuun, ainakaan itse luettuna.

      Aloin miettimään, että olenkohan jotenkin yliherkkä tässä kiroiluasiassa. En pidä edes aikuisten kirjoissa kiroilusta, mieluummin luen "siistimpää" kieltä. Kiroilut ja ylipäänsä ronskimpi kielenkäyttö ottaa mulla helposti korvaan, ja saatan jättää kirjan keskenkin sen vuoksi. Mutta elämäähän se kiroilukin tietysti on, ja ehkä pitäisi oppia sietämään sitä kirjan sivuilla enemmän. Toisaalta, olen töissä aika miesvaltaisessa työyhteisössä ja päivittäinen kiroilukiintiö tulee täyteen 8-16 välisenä aikana. :D Eli kirjoissa sitten jotain muuta, kiitos :)

      Poista
  3. Lapsena en lukenut lainkaan Lindgreniä, eikä niitä meillä kotonakaan ollutr, vaikka kirjoja oli todella paljon. Blogiaikana olen lukenut Lindgrenin laajasta tuotannosta aika paljon, ja minusta tuotanto on hyvää nimeenomaan asenteensa vuoksi. Kirjallisista ansiosta ja kiinnostavuudesta en tiedä, mutta tätä lapsille liikaakin tuputettava lässynlässyn -asennetta niissä ei ole, ja se on minusta hyvä juttu. Katsoin Pikku Kakkosen juhlalähetyksiä, ja pojat eivät innostu Pikku Kakkosesta, joka on minusta ok, mutta se on kyllä pahimmillaan kyllä aika lässyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Ronja on reipas ja luonnetta omaava tyttö, ja siinä mielessä varmasti hyvä roolimalli. Itse asiassa hämmästelin hänen itsenäistä otettaan elämään. Hopsaa, siitä vaan metsään ja luolaan asumaan kaverin kanssa! Tämä on aika kaukana nykymenosta, jossa lapsia ja heidän menemisiään vahditaan (ainakin jossain perheissä...) silmä kovana. Ronjan vanhemmat tuntuivat hyvin huolettomilta tässä mielessä, olettivat vain että kyllä se tyttö siellä metsässä pärjäilee. :)

      Poista
    2. Juu keskenkasvuisten omatoiminen touhuilu ja seikkaileminen on tyypillistä Lindgreniä. Lindgren oli muistaakseni yksinhuoltaja, ja hän kirjoitti teoksia myös rahan takia, ja Ruotsin verotuksen vuoksi, koska marginaaliveroprosentti muistaakseni ylitti jopa 100 %:a.

      Poista
    3. Tosiaan, Peppi Pitkätossuhan on myös lähtöisin Lindgrenin kynästä. Hieno hahmo lastenkirjallisuuteen. Lindgrenin taustoista en juuri tiedä, mutta hän kyllä oli kaiken saamansa maallisen mammonan arvoinen, niin hienoja kirjoja häneltä tuli (vaikkei tämä Ronja nyt ollutkaan minun juttuni).

      Poista
  4. Minä en ole lukenut Ronja Ryövärintytärtä lain, vaikka se oli meillä isosiskon hyllyssä. Katto Kassista inhosin syvästi. Parasta Lindgerniä oli mielestäni Eemeli ja Melukylän lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katto Kassinen vaikutti minusta tosi oudolta tyypiltä lapsena. Muistan, että koetin lukea Kassisia mutta ne eivät olleen laisinkaan minun kirjojani. Melukylästä pidin, ja niitä ajattelin kokeilla myös uudemman kerran tässä kevään aikana.

      Poista
  5. Luin kyllä aika paljon Lindgrenin lastenkirjoja ja sitten lapsille. Ronjasta oli Oulussa lasten luistelunäytös ja naapuri pyysi minua piirtämään julisteen, joka painettiin myös t-paitoihin.
    Eemeli, Peppi, Ronja ja Veljeni Leijonanmieli ovat parhaimpia Lindgrenin kirjoja. Minä tykkäsin tosi paljon Katto Kassisesta tehdystä tv-sarjasta.
    Tuon ajan kirjat eivät pahemmin ajatelleet lapsia siten, että niitä olisi pitänyt suojella kirosanoilta, tappamiselta, kuolemalta ja väkivallalta. Nyt kun luen lapsille vanhempia kirjoja, niin olen oppinut sujuvasti hyppimään kirosanojen ja pahempien tapahtumien yli. Tosin kyllähän lapset osaavat kirosanat ym. mutta ei viitsi työkseen niitä opettaa.
    En minäkään pahemmin kiroile, mutta ei se aikuiskirjallisuudessa haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepistä minäkin pidin lapsena, ja kokoelmateos odottelee hyllyssäni uusintalukua. Luulen, ettei se kirja tule olemaan pettymys. :)

      Aivan, saattaa tosiaan olla juuri noin, että nykyään lastenkirjat ovat liiankin silkoisia tai hyssyttelyä, kuten Jokke kommentissaan totesi. Eihän lapsia voi pumpulissakaan kasvattaa :), varsinkaan näinä aikoina kun jo iltapäivälehtien lööpit sisältävät sellaista tavaraa, että joskus hirvittää niitä mahdollisesti tavaavien lasten puolesta.

      Poista
  6. Olen tämän lukenut joskus aikaa sittenkin mutten juurikaan muistanut mitään kun blogiaikana luin uudelleen - ja ihastuin. Heh, mun mielestä oli hyvinkin virkistävää että lastenkirjassa kiroiltiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä täällä olen tämmöinen nipottajatäti, joka ei tykkää, kun joku sanoo ruman sanan kirjassa :D

      Poista
  7. Luin paljon lapsuudessa Lindgreniä ja nyt vanhempanakin lukenut. Eihän kaikki ole kaikille ja siksi onkin hyvä että kirjallisuuden kirjo on niin laaja :) Tuosta animaatiosarjasta en tiennytkään! Peppi, Ronja ja Veljeni Leijonamieli suosikkeja, mullakin on Peppi-kokoelmateos hyllyssä odottamassa. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin oli yllätys, että japanilaiset ovat innostuneet Ronjasta noin paljon (mutta ovathan he tehneet muumi-sarjankin, joten ehkä nämä pohjoismaiset lastenhahmot inspiroivat heitä). Olisi jännää nähdä, millainen Ronja heidän versiossaan on.

      Poista
  8. Meille ostettiin Ronja äänikirjana varmaan kymmenen + vuotta sitten, ja muistan, että kuuntelimme sen siskon kanssa erittäin huonoon kuuntoon muutamassa vuodessa. En ole viitsinyt palata sen pariin, koska vaarana on hyvien muistojen "pilaantuminen", mutta Ronjalla tulee kyllä olemaan erityinen paikka sydämessäni aina. Muista Lindgrenin kirjoista Eemeli on ollut tärkeä. Parhaillaan luen Veljeni Leijonamieleä, jota en koskaan uskaltanut lukea, kun kuulin pienempänä miten kirja alkaa :D Ehkä nyt vihdoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden suosikit eivät tosiaan aina kestä lähempää aikuisiän tarkastelua. :) Eemeli ei kuulunut omaan lukemistooni lapsena, olisikohan ollut niin ettei pojanviikarin seikkailut kiinnostaneet... Nyt voisi jo kiinnostaakin, noin niin kuin sivistysmielessä. :)

      Poista
  9. Mää oon tykänny Lindgrenin kirjoista muuten, paitsi Katto-Kassisesta en jostain syystä tykänny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Katto-Kassisesta tosi hämärän haaleat muistikuvat, mutta olen pikku käynyt hieman uteliaaksi, millainen se Kassinen oikeastaan on. Eli pitää varmaan lainata joku Kassinen luettavaksi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.