13. tammikuuta 2017

Johanna Holmström: Itämaa

Bloggausjononi on päässyt kertymään melkoiseksi, mutta koetan tammikuun aikana saada tuotua blogiini viime vuoden puolella lukemani kirjat. Goodreads tietää, että näitä on Johanna Holmströmin Itämaan (Otava, 2013) jälkeen vielä kuusi kappaletta (!), joten ehkä otan miniarviot käyttöön. Itämaan luin viime vuoden marraskuussa (!!),  ja on pakko todeta, että kirja oli minulle yksi loppuvuoden pahimmista lukupettymyksistä.

En oikein tiennyt, mitä kirjalta odottaa, mutta petyin silti, kun muslimiksi kääntyneen suomenruotsalaisen äidin, maahanmuuttajaisän ja heidän kahden tyttärensä Samiran ja Leilan tarina tuntui tunkkaiselta ja nihkeästi etenevältä. Naisten elämä miesten dominoimassa kulttuurissa - tässä ei ollut mitään uutta, ja tarina tuntui kovin yllätyksettömältä siitäkin huolimatta, että sen tarina oli tuotu kotimaisiin maisemiin. Odotin, että suomenruotsalaisuus toisi kirjaan jotain erikoista virettä, mutta vaisuksi tämäkin puoli jäi.


"Samiran oli jälkikäteen myönnettävä, että se vaikutti ehkä vähän yliammutulta, se turvakoti. Mutta hän halusi muuttaa pois kotoa, eikä keksinyt muutakaan keinoa. Kun hän kysyi isältä, saisiko hän muuttaa, isä sanoi ei. Samira sanoi, että hän oli kahdeksantoista ja että Suomessa muutettiin kotoa kahdeksantoistavuotiaana, ja silloin isä osoitti ovea ja sanoi:
- Suomi on tuolla ulkona. Täällä sisällä on Maghreb! Jos välttämättä haluat maksaa vuokraa, niin voit maksaa minulle.
    Ja se  oli sitten sillä selvä." (s. 33 -34)

Itämaa kertoo Samiran ja Leilan elämästä ja kipuilusta muslimikulttuurin ja "vapaamman" suomalaisen elämäntavan keskellä. Samira irrottautuu perheen piiristä ja Leila käy yläastetta tiukalla asenteella. Nuorten naisten itsenäistyminen ja oman tilan ja identiteetin hakeminen ovat kirjan isoja teemoja, mutta jäin kaipaamaan kirjaan enemmän iloa. Ehkä luin kirjaa "vääränä" hetkenä, mutten voinut välttyä ajatukselta, että eikö muslimikulttuurin parista löydy muun laisia tarinoita kuin näitä synkkiä sävyjä sisältäviä? Tyttöjen tulevaisuudenpohdinnat ja nykyhetki tuntuivat olevan (minun makuuni) liian täynnä miehisen kontrollin tuomaa uhkaa, ja sen keskellä sivujen kääntely eteenpäin tuntui ajoittain raskaalta.

Kirjassa on mukana monenlaisia kohtaloita, mutta harmittelin sitä, että perheen äidin rooli jäi Itämaassa pieneksi. Minä lukijana olisin ollut enemmän kiinnostunut hänen vaikuttimistaan ja ajatuskuluistaan kuin perheen tytärten tarinoista. Samiran hahmon ympärille rakennetaan kirjassa jonkinlaista mysteeriä, mutta Itämaan draaman kaari jäi minulle lässähdyksen asteelle. Kulttuurien kohtaaminen ei pelastanut kirjan antia, joten annan kirjalle kaksi tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Annelin kirjoissa, Kirjakaapin kummitus ja Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjan tietoja:
Johanna Holmström: Asfaltsänglar (2013)
Suomennos Tuula Kojo
Otava, 2013
333 sivua

6 kommenttia:

  1. Tämä oli tosiaan varsin iloton kirja kaikin puolin, mutta minä pidin synkkyydestä huolimatta. Tosin nyt kun mainitsit, niin hyvä on miettiä, miksi tällaisesta aiheesta (muslimiperheestä kertovasta) kirjoitetaan usein niin synkästi. Minulle tämä kirja toi mieleeni Snellmanin Parvekejumalat - synkkä sekin. Englanninkielisessä kirjallisuudessa aiheesta on olemassa ihan humoristisia (silti asiallisia) ja iloisempiakin kirjoja. Suomalaisessa kirjallisuudessa ehkä keskitytään ongelmakohtiin ja negoihin (tämä siis vain villi heitto)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tätä aihepiiriä käsitteleviä kotimaisia kirjoja tosi vähän (jos yhtäkään...), mutta kyllähän melankolia ja ongelmiin keskittyminen ovat juuri niitä kotimaisen kirjallisuuden peruspilareita, minun silmissäni/ennakkoluuloissani. :) Onneksi löytyy muutakin.

      Poista
  2. Minä pidin kirjasta enemmän, neljän tähden verran. Maahanmuuttajien lasten sopeutumisyritykset valtakulttuuriin voivat olla vaikeita. Luin kirjan ilmestymisvuonna neljä vuotta sitten, jolloin tämä kirja kolahti. Kulttuurien törmäystä ei voi olla näkemättä ja tänä päivänä se on jo ylikorostunutta.
    Kyllä sen törmäyksen näkee ja kuulee koulumaailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurit taitavat tosiaan tällä hetkellä kohdata meillä ihan eri tavalla kuin Itämaan kirjan julkaisun aikoihin. En vähättele näitä vaikeuksia, ja onhan se hyvä, että niistä kirjoitetaan myös fiktiota. Taisin vain tällä kertaa valita itselleni väärän kirjan luettavaksi.

      Poista
  3. Pidin tästä lukuhetkellä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tästä jäi aika nihkeä fiilis. Enää ei tulisi mieleen lukea samaa tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä aihepiiri on minunkin osaltani hetkeksi käsitelty.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...