Maallemuuttajat #2, #3 ja #4

Luin viime vuoden puolella Manu Larcenetin ja Jean-Yves Ferrin Maaallemuuttajat-sarjakuvan ensimmäisen osan Juurevaa elämää, ja sarja-aloitus vaikutti sen verran lupaavalta, että lainasin kolme seuraavaa osaa - Siemenet vakoon (WSOY, 2009), Maailman laveudesta (WSOY, 2010) ja Retikkamäen lautturit (WSOY, 2011) - joululoman viihdykkeeksi. Tämä oli hyvä päätös, sillä sarja tuntuu vain paranevan edetessään. Tai sitten sen aihepiiri on kääntynyt minulle mieluisampaan suuntaan, sillä Maallemuuttajien jatko-osat kertovat päähenkilö-Manun parisuhde- ja perhe-elämästä, eivät niinkään enää maalle sopeutumisesta joka oli Juurevan elämän aiheena.


Albumien perusjuoni on simppeli: Manu koettaa ensin sopeutua ajatukseen, että perheeseen halutaan vauva. Sitten vauva syntyy ja alkaa lapsiperheen arkeen totuttelu. Siinä sivussa Manu piirtää Maallemuuttajat-sarjakuvaa, ja tästä aiheesta saadaan lukijan iloksi metafiktiota ruutuihin.

Lukemani albumit olivat parhaimmillaan tosi hauskoja, ja nauraa hekottelin jopa ääneen joillekin aukeamille. Erityisesti Manun sarjakuvatyön kuvaukset iskivät huumorihermooni. Manu saa mm. toimeksiannon  piirtää paikallisille porsasjuhillille mainosjuliste, ja isäntäväen vaatimukset ajavat taiteilijasielun epätoivoon. Onneksi tarjolla on asiantuntevaa apua:


Maallemuuttajia piirtävä Manu saa huomata, että vaimon suhtautuminen vitseihin on toisinaan nihkeää:


Mutta tehdään näissä albumeissa muutakin kuin piirretään Maallemuuttajia. Ykkösosasta tuttuja hahmoja pyörii mukana, ja rouva Kalmakummusta on tullut eräs suosikkini. Häneltä irtoaa kipakat kommentit mm. ilmastonmuutokseen - ja rouva myös kelpuutetaan lapsenvahdiksi ja Manun työreissuseuralaiseksi:


Goodreads paljasti minulle, että Maallemuuttajista on kirjoitettu vielä viideskin albumi. En löytänyt tietoa, että se olisi suomennettu. Se on  harmillista, sillä ranskan taitoni eivät taida vielä riittää albumin lukemiseen alkukielellä. Maallemuuttajat on mainio sarja, ja sen sympaattinen pääpari, vivahteikkaat sivuhahmot ja arkinen tilannehuumori tuntuivat raikkailta vielä neljännessäkin albumissa. 

Goodreads: Kaikki kolme albumia saavat 4 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta.
Muualla verkossa: Maallemuuttajista on luettu Mari A:n kirjablogissa
Sarjakuvien tietoja:

Manu Larcenet (kuvitus) ja Jean-Yves Ferri: Le retour à la terre: Les projets (2003)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2009
95 sivua

Manu Larcenet (kuvitus) ja Jean-Yves Ferri: Le retour à la terre: Le vaste monde (2005)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2010
95 sivua

Manu Larcenet (kuvitus) ja Jean-Yves Ferri: Le retour à la terre: Le déluge (2006)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2011
95 sivua

Kommentit