14. huhtikuuta 2015

Philip Kerr: Kalpea rikollinen (Berlin noir #2)

Philip Kerrin Berlin noir -dekkarisarjan kakkososa Kalpea rikollinen (Atena, 2013) oli minulle mustaakin mustempaa noiria. Tämä johtui kirjan tapahtumien ajankohdasta ja paikasta: ollaan Berliinissä vuonna 1938, jolloin toinen maailmansota siintää horisontissa. Täytyy myöntää, että koin kirjan lukemisen aika ahdistavana. Berlin noir -sarjan vahvuus on juuri se, että sen vie dekkarin historian polttopisteeseen, ja sehän siinä ahdistaa. Historian pimeän vaiheen äärellä tuntuu oudolta lukea sen genren kirjaa, jonka yleensä valitsen niihin hetkiin, kun kaipaan rentouttavaa viihdettä. Kalpea rikollinen ei oikein sujahtanut tähän kategoriaan, mutta hieno dekkari se oli.

Kerr kytkee kirjan tapahtumat tiiviisti aikakauden synkkään historiaan ja politiikan voimahahmoista mm. Himmlerillä on oma osuutensa kirjan juonikuviossa. Kalpeassa rikollisessa yksityisetsivä Bernie Gunther joutuu takaisin poliisin leipiin, sillä hänet palkataan etsimään raa'asti murhattujen saksalaistyttöjen surmaajaa. Lisäksi Bernie on kiristäjän jäljillä, joten kirjan rikosvyyhti on monitahoinen. Kaiken tapahtuvan yllä leijuu juutalaisiin kohdistuva kasvava viha, natsien julmuudet ja koko arjalaisen yhteiskunnan mielettömyys. Bernie tiedostaa, mihin suuntaan tilanne on luisumassa:

'"Ja sitten on Streicherin pornokokoelma, jonka hän kehuu olevan kaupungin kattavin. Kehumisessa hän on parhaimmillaan: aviottomien lasten lukumäärä, menneellä viikolla nähtyjen märkien unien määrä, päivän kuluessa ruoskittujen poikien määrä ja niin poispäin. Sellaisia yksityiskohtia hän mainitsee jopa julkisissa puheissaan."
    Pudistin päätäni ja kuulin huokaisevani. Miten ihmeessä elämä oli mennyt näin kaameaksi? Miten Streicherin kaltainen sadistinen hirviö on päässyt valtaan? Entä kuinka monta samanlaista tyyppiä maassa  oikein oli? Ehkä yllättävintä  oli kuitenkin se,  että kykenin yhä yllättymään siitä, mitä Saksassa tapahtui.' (s. 166)


Luin Goodreadsista kommentin, jossa todettiin, että 'oikeassa elämässä' Bernie olisi tapettu natsien toimesta kymmenen kertaa ensimmäisen 50 sivun aikana. Tämä on ollut sarjan ainut ongelma omissa silmissäni: kuinka uskottavaa Bernien kyyninen, hirtehishuumorin siivittämä kiperien tilanteiden hanskaaminen on? Olen onnistunut kohtuullisen hyvin pääsemään tästä pulmasta yli, sillä eihän fiktion tarvitse olla täydellisen uskottavaa. Lisäksi sarjan avausosassa minua ärsyttänyt liiallinen huumori ei enää ollut ongelma Kalpeassa rikollisessa. Hymy hyytyi sekä lukijalla että Berniellä. 

Juttuni sarjan avausosasta Liekit Berliinissä löytyy täältä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Nipvet ja Kirjakolo
Kirjan tietoja:
Philip Kerr: The Pale Criminal (1990)
Suomennos Jukka Jääskeläinen
Atena, 2013
318 sivua

6 kommenttia:

  1. Kyllä! Sävy on tosiaan tässä toisessa osassa synkempi ja yhtenäisempi. Ehkä Bernien kyyninen suhtautuminen on suoja lukijaa kohtaan. Myötäilevämpi suhde hallintoon ja ideologiaan pakottaisi Bernien kautta myös lukijan samastumaan ideologiaan. Se voisi olla vaikeaa. Toisaalta Bernie on poliisina "perinteinen" suhteessa ideologian rampauttamiin kollegoihin, jotka eivät osaa kuin pidättää poliittisista syistä. Bernie on jonkinlainen tehokeino tuoda esiin tai värittää politisoituneen poliisijärjestelmän ongelmia.

    R.J. Evansin (The Third Reich in Power, 2005) mukaan kansallissosialistien noustua valtaan, he joutuivat suitsimaan saksalaisten huumoria, joka kyllä usein tunnisti propagandan ja todellisuuden välisen kuilun. Propagandasta väännettiin vitsejä, mutta oluttuvissa alkoi kiertää ilmiantajia.

    Kiperät tilanteet ovat sitten oma lukunsa. Jack Reacheriltä joskus kysyttiin (muistaakseni Lee Child, 61 tuntia), miten hän on niin rauhallinen ja suorastaan ylimielinen vaaratilanteiden suhteen. Reacher totesi osaavansa hommansa. Eivät lakimiehetkään ala itkeä tai väännellä käsiään vaikean sopimuksen tai mummot uuden neulekuvion äärellä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä olisikin ollut sulattelemista, jos Bernie olisi osoittautunut natsimieliseksi. Nyt tosiaan tuntui, että Bernien kautta sai 'tavisnäkökulmaa' natsien hirmutekoihin suht tavallisen (yksityisetsivä)arjen kautta. Ja tokihan sankarin pitää olla cool, kun kyseessä on noirdekkari :). Nyt vaan tuo ajanjakso tunki niin voimakkaasti läpi kirjan sivuilta, että se hallitsi lukufiiliksiä aika täydellisesti ja genren piirteet jäi jonnekin taustalle.

      Poista
    2. Joo, ehkä sodanajan Berliinin kohdalla Kerr joutuu tai kokee joutuvansa luomaan maailmaa enemmän kuin vaikka 1940-luvun Los Angelesiin sijoittuvassa tarinassa. Ensimmäisessä osassahan aikakauden kuvaston käyttö oli jo miltei koomisen vuolasta.

      Koska tämä toinen osa paransi niin paljon suhteessa ensimmäiseen osaan, niin on melkein pakko lukea nyt sitten se suomennettu kolmaskin osa, jos vaikka askelmerkit olisi sattunut kohdalleen. :-)

      Poista
    3. Kolmas osa on jo tiiviisti lukulistallani. En kyllä heti perään viitsi taas sukeltaa tähän synkkään aikaan, mutta pakkohan se on ennen pitkää lukea - vaikka kesähelteillä. :)

      Poista
  2. Hyvä tietää, että tämä on parempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Siinä minua häiritsi mainitsemasi liiallinen ja liioiteltu huumori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarja meni huomattavasti parempaan suuntaan minun mielestäni, joten suosittelen tätä ehdottomasti. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...