24. toukokuuta 2014

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Sergei Lukjanenkon Yöpartio (Into, 2012) on jokusen kerran kiinnittänyt huomioni blogiteksteissä, viimeksi Ja kaikkea muuta -blogin Minnan lukemana. Moskovaan sijoittuvaa venäläistä fantasiaa, vampyyrejä... kokeillaan nyt tämmöistäkin, mietin, kun eräällä kirjastoreissulla sattumalta huomasin Yöpartion hyllyssä. Kirja lojui pari viikkoa kirjastopinon pohjalla, ennen kuin aloitin lukemisen. Se olikin menoa sitten sen jälkeen. Sain kirjan eilen loppuun, ja heti piti tulla postailemaan. Yöpartio on hieno ja synkän viihdyttävä - tykkäsin!
 "- Entä jos vihollinen näkee kauemmaksi tulevaisuuteen kuin me? kysyin ja katsoin pomoa silmiin.
- Mitä tarkoitat?
- Saatan olla heikko, keskitasoinen tai voimakas velho. Mutta entä jos riittää, että teen jotain, joka muuttaa voimatasapainoa? Jotain aivan tavallista, johon ei liity magiaa? Boris Ignatjevitš, Pimeyden palvelitjan yrittävät saada minut pois Svetlanan luota; he siis näkevät jotain muutakin? Jotain, mikä tapahtuu tulevaisuudessa? He ovat saattaneet nähdä sen jo pitkään ja ovat jo kauan valmistelleet sitä, että minut saadaan tehtyä vaarattomaksi. Kenties Svetasta käyty taistelu on tämän rinnalla pikkujuttu? 
    Pomo kuunteli aluksi tarkkaavaisesti. Sitten hän kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään:
- Anton, suo anteeksi, mutta olet suuruudenhullu. Olen tutkinut kaikkien Partion työntekijöiden todellisuudenhaarat avainhenkilöistä aina vanhaan Šura-putkimieheen saakka. Sinulla ei, anteeksi nyt vain, ole tulevaisuudessa edessäsi suuria urotekoja. Missään todellisuuden haarassa." (s. 223)

Valo ja Pimeys, hyvä ja paha, ovat vastatusten Lukjanenkon luomassa maailmassa, joka on rakennettu ihmisten todellisuuden keskelle. Valon ja Pimeyden välillä vallitsee Suuri Sopimus, jonka mukaan he valvovat toistensa tekemisiä Yöpartion ja Päiväpartion voimin. Sopimuksella suojellaan ihmisiä, jottei ihmiskunta kokisi tuhoja Valon ja Pimeyden voimien välissä sodassa. Tässä ovat perusasetelmat Yöpartion tarinaan. Kirjan päähenkilönä on Anton, moskovalaisnuorukainen, joka kuuluu Muihin ja työskentelee Valon joukoissa eli Yöpartiossa. Kirjan alussa Anton saa kenttätehtävän toimittuaan pitkään ohjelmoijana, ja partioreissullaan hän huomaa metrovaunussa naisen, jonka pään ympärillä on vaarallisen iso musta pyörre. Näin käynnistyy ensimmäinen Yöpartion ja Antonin toimista kertova tarina, joita on kirjassa kaikkiaan kolme.

Yöpartion maailmassa minua viehätti ennen kaikkea synkän hillitty fantasia ja yllätykselliset juonenkäänteet. Yöpartio on kaukana dramaattisen imelästä teinitarinasta - semmoinen minulla nimittäin ensimmäisenä nousee mieleen, kun mainitaan yhdistelmä fantasia ja vampyyrit. Kirjan ensimmäisessä tarinassa on muutama vampyyri, mutta verellä ei mässäillä, pikemminkin varsinaiset vampyyritouhut ovat täysin sivuosassa. Vampyyrit nostetaan esille kirjan kansilehdessä ("Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit..", julistaa etukannen lainaus New York Timesista), mutta edes mainosmielessä Yöpartion luokittelu vampyyrikirjaksi on mielestäni harhaanjohtavaa. Paljon enemmän kirjassa nousevat esille Antonin velhon taidot, ja muillakin Valon ja Pimeyden edustajilla on omat maagiset avunsa. Niitä ei onneksi tuoda ylikorostetusti esille, vaikka muutama yksittäinen, toiminnallisempi maaginen taistelukohtaus kirjaan onkin laitettu.

Yöpartiossa pohdiskellaan paljon sitä, mitä sopii tehdä Valon ja Pimeyden välisen tasapainon nimissä, mikä on milloinkin oikein ja väärin, ja mitä mistäkin teosta seuraa. Anton saa tehtäviä pomoltaan, ja koettaa ymmärtää niitä monimutkaisia taustatekijöitä, jotka Valon ja Pimeyden pelissä vallitsevat. Lopputuloksena on kirja, jossa ei voi olla varma siitä, mihin suuntaan kukin kirjan tarinoista lopulta kääntyy ja mitä henkilöistä paljastuu. Kirjan henkilöt eivät ole useinkaan erityisen miellyttäviä, mutta sitäkin kiehtovampia. Kun vielä osa tapahtumista tapahtuu merkillisessä hämärässä, saadaan tarinaan yksi kiinnostava ulottuvuus lisää.

Yöpartio koukutti minut melkoisen tehokkaasti. Sarjan seuraava osa hyppää ainakin nimensä perusteella Pimeyden palvelijoiden sekaan, mutta toivottavasti Anton ja muut Valon arvoitukselliset hahmot saavat vielä sijansa kirjasarjassa. Minä haluan ehdottomasti tietää, mihin heidän aikeensa ihmiskunnan johtavat.

"Siellä, missä rakkaus alkaa, ei ole enää Valoa eikä Pimeyttä." (s. 331)

 Sarjan seuraava osa, Päiväpartio, odottelee jo lukemistaan. Näissä kirjoissa on muun hyvän lisäksi myös erittäin tyylikkäät kannet.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Morren maailma, Kirjoihin kadonnut, Kirjamielellä ja Taikakirjaimet.
Kirjan tietoja:
Sergei Lukjanenko: Notšnoi Dozor (1998)
Suomennos Arto Konttinen
Into, 2012
414 sivua

6 kommenttia:

  1. Minulle ei kirja varsinaisesti kolahtanut, mutta siinä oli paljon hyvää ja mielenkiintoista ja pidin huumoristakin. Itse asiassa jälkikaiku on ollut parempi kuin odotin. Päiväpartio ja Hämäränpartio ovat lukusuunnitelmissa jollain aikataululla, ja miksei sarjan loputkin osat, jos suomeksi ilmestyvät.
    Kansissa esiintyvät mainoslauseet ovat joskus suorastaan huvittavia. NYTin Tähtien sotaan rinnastus on ehkä hieman harhaanjohtava sellaiselle joka kirjaa ei ole lukenut.

    VastaaPoista
  2. Hurjan kuuloinen tarina, mutta ilmeisesti pysyy vetävänä. Olet kyllä lukijana kaikkiruokainen, ja se on mainiota. Täältä saa hyviä vinkkejä...

    VastaaPoista
  3. Raija: Jos ei sarjan taso täysin romahda seuraavissa osissa, toivon todella, että kaikki osat suomennetaan. Kielitaitoni ei ainakaan riitä alkuperäiskielellä lukemiseen. Jokin tässä kirjassa vei mennessään. Ei-niin-mustavalkoinen maailma, sopivasti jännitystä, vähän fantasiaa... minulle erittäin toimiva yhdistelmä. :)

    Kansilehden mainostekstit tuntuivat tosiaan lukemisen jälkeen vähän hassuilta. Kirjaa mm. sanotaan siinä 'kauhufantasiasarjaksi', mutta kauhua en minä ainakaan kirjasta löytänyt. Tuntuu, että väärillä luonnehdinnoilla vaan karkotetaan potentiaaliset lukijat ja ehkä houkutellaan niitä, joita kirja ei niin nappaa. Tai sitten kansilehdissä on jotain salattua viisautta, joka ei tämmöiselle tavislukijalle aukene. :)

    VastaaPoista
  4. Elina: Vetävä oli, minusta ainakin. Kirjan kolmas tarina oli vähän rauhallisempi, mutta pidin siitäkin. Joo-o, onhan tämä vähän tämmöinen sillisalaattiblogi, monenlaista kirjaa tulee luettua. En vaan jaksa pyöriä aina samantyylisten kirjojen parissa, niin tässä on tulos... Mukavaa, jos tästä sopasta löytyy mieluinen vinkki. :)

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaapa lupaavalta kirjalta, joka omassakin hyllyssä odottelee vuoroaan. Helpottavaa kuulla, että kyseessä ei ole mitään imelää teinidraamaa (kaikki kunnia sellaisellekin, mutta en ole kohderyhmää) :D

    Näillä kirjoilla on tosiaan kiehtovat kannet (myös enkkuversioissa, jotka minulla on).

    VastaaPoista
  6. Vaikka kansien mainostekstit ovat mitä ovat, jotain kirjan tunnelmasta on mielestäni onnistuttu vangitsemaan noihin kansien kuviin. Kyllä tämä oli mielestäni kirjoitettu aikuislukijoille. Kivaa, jos ehdit tämän pariin. :) Just aloittelin toista osaa, ja 35 sivun jälkeen se vaikuttaa aivan yhtä hyvältä kuin ensimmäinenkin - eli varmaan ensi viikonloppuna pääsen kirjoittelemaan sen lukutunnelmia. :)

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...