Sarjakuvaa: Sisarukset Grémillet x 2: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus

Kolmen Grémillet'n sisaruksen ja heidän perheensä elämästä kertovat sarjakuvat olivat minulle viime vuoden parhaita löytöjä sarjakuvan saralla. Sarjan ensimmäinen osa Sarahin uni (Story House Egmont, 2021) ilmestyi toki jo pari vuotta sitten, mutta heräsin hieman myöhään näiden sarjakuvien olemassaoloon. Se olikin sitten menoa, sillä ihastuin täysillä Barbuccin huikean taidokkaaseen kuvitukseen, ja tekijäkaksikon yhdessä kirjoittamat lämminhenkiset, perhekeskeiset juonet viimeistelivät hienon kokonaisuuden.

Sarahin unesssa lukijalle esitellään pääosassa olevat sisarukset: Lucille, joka juttelee lähinnä vain kissalleen, prinssejä ja rakkautta vilisevässä haavemaailmassa liitelevä Cassiopée sekä Sarah, joka näkee joka yö unta jättimäisen puun lomassa kelluvasta meduusasta. Tyttöjen äiti kaitsee eläväistä jälkikasvuaan lempeän äidillisin ottein, ja äidin osuus nousee hienolla tavalla juonen keskiöön sarja-avauksessa. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, tapahtumat kietoutuvat Sarahin näkemään arvoitukselliseen uneen, jonka merkitystä sisarukset alkavat selvittämään.

Barbuccin taiteilemaa näyttävää kuvitusta ei voi kylliksi kehua. Värimaailma on utuisen kaunis ja ruutujen tunnelma parhaimmillaan maagisen sadunomainen. Tässä kuvanäyte Sarahin unen aloitussivulta, jossa ollaan tytön unimaailmassa:


 

Sarjan toinen Cassiopéen ihastus (Story House Egmont, 2022) osa ilmestyi viime  vuonna, ja siinä tytöt lähtevät isoäitinsä luokse kesäloman viettoon. Ja kas kummaa, taas päästään perhesalaisuuksien äärellä. Vanhan rauniokirkon kellot kumisevat öiseen aikaan, mahtaakohan niitä soittaa kummitus? Sarjakuvan pääosassa on romantiikasta innostunut Cassiopée, joten kummituksen jahtaamisen lisäksi on luvassa lemmekkäitä juonilankoja.

Cassiopéen ihastuksen juoni ei ollut aivan niin hieno kuin sarjan avausosan, mutta toisaalta tässä kirjassa oli ihastuttavaa maalaistunnelmaa ja ranskalaisen kesän hehkua. Lisäksi pidin kovasti siitä, että tyttöjen sukulaiset ja heidän elämäntarinansa on saatu luontevasti mukaan osaksi tapahtumia. Nuorille lukijoille sopivia pieniä seikkailuja löytyy aivan omasta perhepiiristä!

Molemmat albumit saavat minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Sarjassa ilmestyy tänä vuonna kolmas osa, Lucillen aarre. 😊

Goodreads: molemmat sarjakuvat saavat täydet viisi tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuvat on lukenut myös mm. Kirjahilla-blogi
Sarjakuvien tietoja: 
 
Giovanni Di Gregorio (tarina) & Alessandro Barbucci (tarina, kuvitus): Les Soeurs Grémillet - Tome 1 - Le Rêve de Sarah
Suomennos Jouko Ruokosenmäki
Story House Egmont, 2021
71 sivua 

Giovanni Di Gregorio (tarina) & Alessandro Barbucci (tarina, kuvitus): Les Soeurs Grémillet - Tome 2 - Les Amours de Cassiopée
Suomennos Jouko Ruokosenmäki
Story House Egmont, 2022
72 sivua

Kommentit

  1. Määki aion lukea nää! Vaikuttaa aika ihanilta. Kuvitus miellyttää mun silmää.

    VastaaPoista
  2. Ihan kuvituksen perusteella voisi kyllä lukea nämä - joskus se juoni/tarina ei edes ole niin merkittävä, jos kuvitus kolahtaa. Täytyypä tutkailla löytyisikö näitä kirjastomme valikoimista (hieman skeptinen olen, mutta aina kannattaa yrittää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämähän ovat nuorille lukijoille suunnattuja, joten juonikuviot ovat sen mukaisia - jännitystä on aikuismakuun kovin maltillisesti. Aikuismakuun menevät varmaan välipaloina ja itselle toimivat myös silmäkarkkikirjoina. Minulle sarjakuvissa kuvitus on tosi tärkeä, joten ei niin haittaa vaikka juonikuviot jäävät hieman sen jalkoihinkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.