Elokuun lukumaratonin kooste

Elokuun lopulla (28.8.) vietetystä lukumaratonista on jo sen verran aikaa, että mietin, kehtaanko laittaa näin jälkijunassa tulevan koosteen julki enää laisinkaan. No, syytän työkiireitä yms. ja julkaisen koosteen nolosti noin viikon myöhässä. 😏 Kuvan alta löytyvät linkit osallistujien koosteisiin ja pieniä nostoja maratonilla luetuista kirjoista. Ja tietenkin yhteensä luetut sivut ja kuunteluminuutit. 😊

Ja kaikkea muuta -blogin Minna löysi oivan lukuvireen Thomas Taylorin Malamanterin siivittämänä. 

Kirjaimia-blogin Laura nautiskeli mm. Murakamin 1Q84-tiiliskivestä.

Kirjarouvan elämää -blogin Piritta osallistui maratonille pitkästä aikaa, ja maratonin aikana piipahdettiin mm. Kirjakauppassa Thamesin varrella.

Kirjoja ja kikatuksia -blogin Petra uppoutui vauhdikkaan viikonlopun aikana Kirjanoidan ja Noitakirjan fantasiamaailmoihin.

Lasisipulissa-blogin Celestine koukuttui mm. Johanna Sinisalon Auringon ytimeen.

Narseskan elämää -blogin Narseska liikkui mm. Outojen otusten jäljillä

Oksan hyllyltä -blogissa jännättiin mm. Yoko Tsunon hurjia seikkailuja.

Taikakirjaimet-blogin Raija vietti aikaa mm. Roald Dahlin lastenkirjojen parissa.

Yöpöydän kirjat -blogin Niinan huimasta sarjakuvapinosta löytyi mm. supersuosittu Tympeät tytöt.

Yleisesti ottaen lukumaraton tuntui sujuneen oikein mukavasti. Lukuiloa ja -intoa oli ilmassa, luettiin monenlaista ja nautittiin myös ulkona lukemisesta. Maratonilla luettiin ja kuunneltiin yhteensä... huimat 5 021 sivua ja 2h 16 minuuttia!!

Kiitokset osallistujille! 😊

Kommentit

  1. Huh miten paljon luettu maratonilla. Nostan hattua. Olen lukenut tuon Tympeät tytöt sarjakuvaromaanin ja suosittelen lämpimästi. Bloggauskin on tulossa lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yllättävän paljon kertyi sivuja. Tympeät tytöt onkin ollut paljon esillä. Tärkeä kirja, mahtavaa, että tämä sarjakuva on selvästi löytänyt yleisönsä.

      Poista
  2. Ihanan koosteen olet tehnyt maratonista. Oli kiva katsella, mitä on luettu ja miten paljon. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että kävit lukemassa koostejuttuja!

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.