2 x dekkari: Synkin ilta & Levoton veri

Useampaan hyväksi havaitsemaani dekkarisarjaan on viime aikoina ilmestynyt uusi osa. Päätin niputtaa niiden arvioita samaan juttuun, sillä kun sarjaa on takana jo enemmän kuin neljä tai viisi osaa, blogijuttuun ei kirjasta tahdo löytyä sanottavaa muutamaa riviä enempää. Tässä ensimmäisessä koosteessa on pari brittiläistä dekkaristia, jotka molemmat kuuluvat omiin luottonimiini: Ann Cleeves ja Robert Galbraith.

Ann Cleeves: Synkin ilta (Karisto 2021, suomennos Annukka Kolehmainen)

Vera Stanhopen tutkimukset jatkuvat tapauksella, joka kietoutuu löyhästi hänen isänpuoleisen sukunsa historiaan. Myös Merilokki-kirjassa Veran isän osuus oli isossa roolissa, mutta en kokenut toistuvaa sukuun liittyvää juonikuvioita häiritsevänä, sillä itse rikostapaus oli tässä uudesssa(kin) kirjassa näppärästi rakennettu. Sen keskiössä on Brockburnin kartano, jonka pihamaalta löytyy kuollut nuori nainen. Vera on rikospaikalla tuoreeltaan, sillä hän on sattumalta tullut hakemaan kartanosta suojaa lumimyrskyltä. Tästä asetelmasta alkaa keriytyä auki pienen paikkakunnan ihmissuhteisiin kietoutuva vyyhti, jonka loppuhuipennus on ehkä hieman tavanomaista Vera-dekkaria dramaattisempi (plussaa tästä!).

Synkin ilta saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin. Cleevesillä on taito kirjoittaa suht tavanomaisista rikoksista niin, että jään koukkuun henkilöihn ja heidän edesottamuksiinsa, eikä Synkin ilta pettänyt tässä suhteessa. Tykkäsin siitä, että kirja syvensi kuvaa Veran henkilöhahmosta, ja myös englantilaista, nykyaikaista kartanoelämää ja sen haasteita kuvattiin hyvin Brockburnin kartanon väen kautta. Miljöökuvaus toimi hyvin, sillä maalaiskartano ja talvinen tuiverrus loivat mainiot puitteet rikosjuonelle. Synkin ilta on laadukas osa muutoinkin hienoon sarjaan!

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 25. Poliisi.

Mistä kirja minulle? Luin BookBeatista.

Goodreads: 4 tähteä

Robert Galbraith: Levoton veri (Otava, 2020; suomennos Ilkka Rekiaro; lukija Eero Saarinen)

Cormoran Strike -sarjaan saatiin vihdoin ja viimein jatkoa viime syksynä. Tämä on eräs ehdottomia lempisarjojani, joten odottelen aina uutta osaa suurella mielenkiinnolla. Edellinen osa Valkoinen kuolema oli mielestäni sarjan siihen asti paras osa, joten odotukseni olivat totta kai korkealla Levottoman veren suhteen. No, kävi niin, että Valkoinen kuolema on edelleen sarjan paras osa ja Levoton veri on sellaista hyvää neljän Goodreads-tähden tasoa. Kirjan suurin miinus oli mielestäni sen suunnaton sivumäärä, josta kertyi 34 tuntia 15 minuuttia kuunneltavaa. Juonessa olisi ollut tiivistämisen varaa, eikä oma mielenkiintoni pysynyt kaikissa käänteissä mukana.

Kirjan rikosjuttu on vanha: 40 vuotta sitten eräs lääkäri katosi vastaanotoltaan, ja nyt hänen tyttärensä pyytää Strikea selvittämään tapausta. Siinä puuhassa totisesti riittää käänteitä, ja Strike ja Robin huomaavat mm. joutuneensa Tarot-korttien ihmeelliseen maailmaan. Minusta näin vanhan tapauksen selvittelyn seuraaminen oli kiehtovaa, ja Levoton veri kuvaa hyvin sitä, miten pienistä jutuista Strike ja Robin joutuvat ottamaan kiinni, jotta he pääsevät edes jollain tapaa eteenpäin. Tapaus on eriluontoinen kuin (brutaali) murha nykyhetkessä (näitähän sarjassa on aiemmin nähty), ja arvostan sitä, että kirjailija on valinnut sarjaan tavanomaisesta poikkeavan rikoksen.

 

Henkilökohtaisen elämän puolella Striken tädin kohtalo muodostaa oman ison juonilankansa, ja tuo Striken hahmoon tavallista synkempää virettä. Robin puolestaan vatvoo avioeroaan, mutta siitä en enää jaksanut suuremmin innostua - hommassa alkoi olla turhaa venymisen makua. Superärsyttävälle Matthewille olisi voinut sanoa heipat ripeämmälläkin tahdilla. Kokonaisuutena Levoton veri toimi silti kohtuullisen mukavasti eli kiitos, seuraava osa voisi ilmestyä mahdollisimman pian, täällä jo odotellaan.

Mistä kirja minulle? Oma äänikirjaostos.

Muualla verkossa: Levotonta verta on luettu mm. blogeissa Kirjakaapin kummitus, Kirjojen keskellä

Goodreads: 4 tähteä