Axel Madsen: Coco Chanel

Madsenin elämäkerta kuuluisasta muodinluojasta on hyvin perinteinen, pikkutarkka elämäkerta, jossa käydään kohdehenkilön elämänvaiheet kronologisesti läpi. Mukaan on mahdutettu myös paljon ajankuvaa, politiikkaa, kulttuurielämää ja muuta vähänkään aiheeseen liittyvää.

Ennen kirjan lukemista en tiennyt Coco Chanellista (1883-1971) juuri mitään. Eniten yllätyin siitä, miten vaatimaton hänen taustansa oli ja kuinka lahjakas hän olikaan, kun hän oman näkemyksensä voimalla ponnisti muodin huipulle. Kirja oli paikoin liian yksityiskohtainen minun makuuni ja ohitin historiakuvauksia toisinaan kevyellä silmäilyllä, mutta Chanelin persoonasta kyllä välittyi varsin kiinnostava kuva. Hän oli todellinen voimanainen, oikea persoonallisuus, joka eli omanlaistaan elämää! Vaikka Chanel menestyi työssään, hänen yksityiselämänsä rakkausasioiden suhteen oli oikeastaan aika surullista seurattavaa. Huippumuodin maailmaa kuvattiin hyvin, ja erityisesti sen varhaiset vaiheet olivat melkoinen aikahyppy toisenlaiseen todellisuuteen.

Villi 1920-luku oli monipuolinen sekoitus seurapiirejä ja avantgardea, taiteellista intoa, jazzia, autoja, Hollywoodia ja hillitöntä vapauden kaipuuta. Chanelin asut viestivät ennen kaikkea sanomaa: Katsokaa, minä olen nuori ja minä olen kaunis, mutta aivan säädyllinen, siveä ja arvokas minä en taida olla! Lausuntoa ei ollut kirjoitettu selvästi Rue Combon 31:sen näyteikkunoihin, mutta se oli ilmassa. Se oli niitä voimia, jotka kiihdyttivät tavoissa ja moraalissa tapahtuvaa vallankumousta. Pariisin muodin vaikutuspiiri laajeni vauhdilla, kun sanomalehdet, aikakauslehdet ja elokuvateattereiden uutiskatsaukset alkoivat suoltaa eleganssin ja tyylikkyyden evankeliumia.

Goodreadsiin Coco Chanel saa minulta kolme tähteä. Luin kirjan pokkaripainoksen, ja sen fonttikoko olisi voinut olla aavistuksen suurempi. Kirjassa on mukana pari valokuvaliitettä, ja vaikka niissä oli runsaasti kuvia, olisi niitä voinut olla enemmänkin. Toisaalta minulla taitaa olla sama toive jokaisen elämäkerran kohdalla - kuvia ei vaan voi olla liikaa! Chanelista kiinnostuneet arvostanevat kommentoitua lähdeluetteloa.

Goodreads: 3 tähtää
Mistä kirja minulle? Oma ostos 
Kirjan tietoja:
Axel Madsen: Chanel - A Woman of Her Own (1990)
Suomennos Eeva-Liisa Jaakkola
Otava 2012
411 sivua


Kommentit

  1. Tämän voisi periaatteessa lukea. Chanelista oli paljon mainintoja lukemassani Muodin vuosikymmenet -kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään kiinnostaa, niin Chanel oli kyllä sellainen persoonallisuus että häneen kannattaa tutustua. Saattaa olla, että hänestä on kirjoitettu muitakin elämäkertoja ( jos tämän tyyli ei nappaa...).

      Poista
  2. Coco on yksi muodin suurista nimistä. Kirjoja en ole lukenut hänestä, mutta ainakin kaksi elokuvaa olen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ovat jääneet Chanel- elokuvat väliin, mutta kirja herätteli kiinnostusta niitäkin kohtaan. 😊 Chanel tosiaan toi muotiin aivan uusia tuulia.

      Poista
  3. Joku Cocosta kertova elämäkerta olisi kyllä kiinnostavaa lukea. Ihan siis Cocon itsensä takia ja vähän myös yleissivistyksen. Olen aika huonosti perillä muodin historiasta ja muodista noin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoti on minullekin suht vierasta aluetta, mutta nämä huippunimet kyllä kiinnostavat. Coco eli lisäksi sellaisena aikana, että silloin tapahtui ja kehittyi monenlaista uutta muodin piirissä, ja tästä oli ihan mukavaa lukea.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.