Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri

Marian Keyesin Mercy Closen mysteeri (Tammi, 2013) yllätti minut mieluisasti. Keyesiä en ole lukenut aiemmin, mutta ajattelin kokeilla lomareissulla jotain itselleni uutta, ennakolta vähän kevyempää kirjailijaa. Ja minähän viihdyin oikein mainiosti Mercy Closen mysteerin ja Helen Walshin seurassa. Kirjan päähenkilö ja kantava tekijä on Helen Walshin persoona, joka valloitti minut täysin. Helen on moninaisten ammattikokeilujen jälkeen yksityisetsiväksi päätynyt sinnikäs nainen, joka saa kokea Irlannin laman seuraukset karvaasti.

"Tilanne sen kuin huononi. Kaapelitelkkarini suljettiin, ja sain tyytyä surkeaan maanpäälliseen tarjontaan. Minulla ei enää ollut varaa jätehuoltomaksuihin, joten oli pakko kokea se hirvittävä nöyryytys, että jouduin kuljettamaan roskani äidin ja isän luokse. Oikeuskäsittelyni päivämäärä tuli ja meni, mutten nähnyt mitään syytä mennä paikalle.
    Kymmenen päivää sitten tapahtui taas uusi katastrofi, kun postiluukusta tipahti viimeinen maksuvaatimus sähkölaskusta. Jollen suorittaisi sitä viikon sisällä, sähköt katkaistaisiin. Päätin uhmakkaasti, että tulisin toimeen ilmankin; oli kesä, joten en tarvinnut lämmitystä enkä valoja, ja ruokaa en laittanut ikinä. Voisin käydä kylmässä suihkussa, eikä edes jääkaappi ollut välttämätön." (s. 131)

Helenin bisnes ei luista, asunto menee alta, ja lopulta Helenin on pakko muuttaa asumaan takaisin vanhempiensa hoteisiin. Masennus uhkaa iskeä päälle, mutta äärimmäisessä hädässään Helen päättää hyväksyä ex-poikaystävän kautta tulevan toimeksiannon etsiä yön yli (!) kadoksissa ollutta takavuosien poikabändisuosikkia Waynea. Aineksia kirjassa totisesti riittää,  ja edellä mainittuihin voi vielä lisätä Artien, joka on Helenin namuinen, eronnut poikaystävä. Artiella on kolme lasta ex-vaimonsa Vannien kanssa, ja kaiken muun ohella Helen pähkäilee suhdettaan tähän 3+1 -yhdistelmään. Kirjalla on mittaa yli 400 sivua, ja jossain parin sadan sivun paikkeilla mietin, mahtaako juoni kantaa loppuun asti vai leviääkö lupaavan tuntuinen tarina käsiin, kun lankoja on liikaa, mutta onneksi näin ei käynyt. Ehkä jotain olisi voinut ottaa sivumäärästä pois, mutta kokonaisuus pysyi lapasessa näinkin.

Pidin Helenistä ja pidin kirjasta. Helen ei helpolla luovuta missään asiassa, se on sanottava. Tosin asia voidaan ilmaista myös näin: "Rachelin mukaan olen epänormaalin, lähes psykoottisen uppiniskainen luonne" (s. 42). Kirjan kerrontatyyli on kevyt, muttei liian pirtsakka. Mitään hönttejä muoti- tai meikkijuttuja kirjassa ei ollut (ennakkoluuloisesti karsastan näitä ja pelkäsin, että näitä tulisi eteeni), sen sijaan sisustusasioita Helen pohdiskelee. Haluaisin erittäin mieluusti nähdä Holy Basilin maalit, joita Helen ihastelee Waynen asunnossa: Kuolio, Ahdistus, Kuollut valas, Haava, Rappio. Pidin myös siitä, että kirjassa käsitellään oikeasti vaikeita asioita kevyellä tyylillä. Talouslama ja masennus eivät mene inhorealismin puolelle, mutta niiden tummempia puolia tuodaan silti esille. Eli ei tämä kirja mitään huttuhöttöä ole, vaan viihdyttävyyden alla on vakaviakin aiheita.

Kirjassa on jonkin verran takaumia, joiden kautta käydään läpi Helenin aiempia vaiheita. Aasinsillat eivät aina täysin sujuvasti toimineet, sillä juoni tuntui paikoin katkonaiselta, kun yhtäkkiä hypättiin luvun ajaksi jonnekin menneisyyteen. Mutta tämä on pieni miinus muutoin hyvässä kokonaisuudessa. Mukavan viihdyttävä Mercy Closen mysteeri saa minulta 4 tähteä, ja Marian Keyesia voisin lukea jatkossa lisääkin.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Narseskan kirjanurkkaus, Pieni lukupäiväkirja ja Kirjavinkit.

Kirjan tietoja:
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close (2012)
Suomennos Liisa Laaksonen
Tammi, 2013
437 sivua