19. maaliskuuta 2016

John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa

Tahaton lueskelija -blogista bongasin alkuvuodesta John Steinbeckin kirjan Matkalla Neuvostoliitossa (Tammi, 2002). Steinbeck on noussut kiinnostuslistallani korkealle, joten entuudestaan minulle täysin tuntematon matkakirja vilahti oitis lukupinooni. Kirjassa Steinbeck kuvaa vuonna 1947 tekemäänsä matkaa Neuvostoliittoon, ja kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta vastaa matkaseurana ollut valokuvaaja Robert Capa. Kirja on nyt luettu, ja kyllähän sen sivuilta löytyy kiintoisia anekdootteja, tilannekuvia ja ajankuvaa itäisestä naapuristamme. Muutaman Steinbeckin romaanin lukeneena odotin silti enemmän, ja kirjan jääminen keskinkertaiselle kolmen tähden tasolle tuntuu hienoiselta pettymykseltä.



"Aamiainen täytyy kirjata muistiin yksityiskohtaisesti, sillä maailmassa ei ole koskaan ollut mitään sen kaltaistakaan. Ensin tuotiin juomalasillinen votkaa, sitten jokaiselle neljä paistettua kananmunaa, kaksi valtavaa paistettua kalaa ja kolme lasillista maitoa; sitten tuotiin lautasellinen suolakurkkuja, lasillinen kotitekoista kirsikkaviiniä ja ruisleipää ja voita; ja sitten täysi kupillinen hunajaa ja vielä kaksi lasillista maitoa, ja päätteeksi joimme vielä toisen lasillisen votkaa. Kuulostaa käsittämättömältä että me söimme tämän kaiken aamiaiseksi, mutta sen me teimme, ja kaikki oli hyvää, mutta jälkeenpäin meillä oli vähän raskas ja huono olo." (s. 100)

Steinbeckin romaaneissa on parhaimmillaan hykerryttäviä kuvauksia ties mistä asioista. Minä pidän maisemien yms. kuvauksia yleensä tylsänä sivuntäytteenä, mutta Steinbeckin romaaneista olen lukenut silmät kiiluen pitkiäkin maisemien maalailuja. Niinpä oli todella harmillista, että kuvausten loistokkuus puuttui lähes tyystin nyt lukemastani matkakertomuksesta. Steinbeckin selostukset Neuvostoliiton matkan kokemuksista olivat toki kiinnostavia, mutteivat sen enempää. Yllä olevassa lainauksessa mainittu tuhdinpuoleinen aamiainen tarjoiltiin ukrainalaisessa kolhoosissa, jonka asukkaat ottivat kaukaiset vieraat sydämmellisesti vastaan.

Kirjan valokuvissa esiintyy paljon tavallista kansaa tavallisissa askareissaan, ja niiden välittämä tunnelma oli kirjan parhaita puolia. Kiinnostus ihmisten oloihin oli Steinbeckin ja Capan matkan innoittajana: "Ja mieleemme tuli, että oli eräitä Neuvostoliittoon liittyviä asioita, joista kukaan ei kirjoittanut - ja juuri ne kiinnostivat meitä eniten. Miten ihmiset pukeutuivat Neuvostoliitossa? Minkälaista ruokaa tarjoillaan päivällisellä? Pitävätkö he kutsuja?" (s. 6) Ihmisten kohtaamisia ja molemminpuolisia ihmettelyjä ja kysymyksiä on kirjassa runsain mitoin, ja tällaisista asioista kiinnostuneille Steinbeckin matkakuvaus on varmasti antoisaa luettavaa.  Steinbeckin tekstistä välittyy hyvin se, miten erilaista elämänmeno Neuvostoliitossa sodan jälkeen on ollut verrattuna amerikkalaiseen todellisuuteen. Minä taisin kaivata romaanimaista kuorrutusta arjen tarinoiden päälle, kun oma lukuelämykseni jäi semmoiselle mukavalle tasolle.


***
Aloitan kirjalla Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteen. Läpi historian -haasteeseen saan toisen merkinnän modernismin kohdalle.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Tahaton lueskelija. Steinbeckin haastattelu Ylen Elävässä arkistossa.
Kirjan tietoja:
John Steinbeck: A Russian Journal (1948)
Kuvat Robert Capa
Suomennos Olli Mäkinen
Tammi, 2002
205 sivua

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä siitä, ettei tämä kirja ole Steinbeckin parhaimmistoa taiteellisesti. Matkakertomuksena se on sikäli rehellinen, että miehet eivät suhtaudu matkaansa minään tieteellisten faktojen keruumatkana vaan ottavat homman aika kevyesti, kuluttavat juomia ja vitsailevat. Siinä sivussa he sitten tutustuvat Neuvostoliittoon ja minusta pääpaino tässä tutustumisessa lankeaa vierailuihin Ukrainassa ja Gruusiassa, sillä Moskovassa ja Stalingradissa kuvauskiellot ja ihmisten puhumattomuus eivät ainakaan edesauta tutustumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, minäkin tykkäsin tuosta ettei Steinbeck yritäkään esittää vakavahenkistä tiedemiestä vaan tuntuu olevan reissussa ihan omana itsenään, ihmettelemässä erilaista elämänmenoa. Minusta kaksikon Ukrainan ja Gruusian kokemukset olivat kiinnostavia. Maaseutuympäristö on kuitenkin vähän erilaista kuin kaupunkikulttuuri. Sinänsä nuo kuvauskiellot sun muut kyllä kertovat ajan hengestä nekin. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...