Amity Gaige: Schroder

Amity Gaigen romaani Schroder (Schildts & Söderströms, 2014) onnistui viekoittelemaan minut kirjan ostoon viime syksyn kirjaostostempauksen aikaan, vaikken etukäteen tiennyt kirjasta mitään. Kirjan herkän kauniissa kansikuvassa on edelleen jotain vetoavaa, ja takakannessa oli lupaavan kuuloinen lause: "amerikkalaisen road-perinteen hengessä romaani maalaa kuvan laman kurittamasta unelmien maasta, jossa kukin on oman onnensa seppä ja jossa kaikki ovat lopulta yksin oman totuutensa edessä." Nyt kirja on vihdoin ja viimein myös luettu ja 50 kategorian haaste etenee kohtaan 24) A book based entirely on its cover. 

Kirjan keskeiset pointit käyvät ilmi viimeisen sivun kysymyslistasta, joka on laadittu lukupiirien avuksi. Enpä ole moiseen ennen törmännyt, mutta onneksi lista oli sentään sijoitettu viimeiselle sivulle eikä kirjan alkuun. Sain rauhassa lukea kirjaa ja pohtia omiani ilman valmiiden kysymysten tulvaa: "Onko Erik Schroder hyvä isä? Onko Schroder luotettava kertoja? Millaisen kuvan vanhemmuudesta romaani antaa?" Listaa koristi myös klassikkokysymys: "Mitä eri teemoja kirjasta voi löytää?" Vinkki vinkki: jotain teemoista voi päätellä jo listan muista kysymyksistä. 

Vanhemmuuden problematiikkaa ja oman identiteetin rakentumista kirjasta ainakin löytyy. Kertojana toimiva mieshenkilö Schroder on lähtöisin itä-Saksasta, ja hän on päätynyt uudessa kotimaassaan USAssa esiintymään tekaistulla henkilöllisyydellä. Tämä oli eräs kirjan mielenkiintoisimpia seikkoja, mutta jäin kaipaamaan lisää syvyyttä Schroderin henkilöllisyyspulmiin. Nyt kävi niin, ettei kirjan nimihenkilöksi nostettu Schroder tullut ongelmineen iholle asti. Hän ei kunnolla herättänyt sympatioitani muttei myöskään saanut aikaan suurta inhotusreaktiota. Torjumista ei aiheuttanut edes se, että hän huoltajuuskiistan aikana ottaa tyttärensä omin lupineen mukaansa. Eihän Schroder mikään hirviö juttujensa mukaan ole, vaikka myöntääkin itsekkäät vaikuttimensa:

"Katsoin. Tyttäreni puristi oranssia ämpäriä sylissään. Hänen suunsa oli jähmettynyt tiukkaan hymyyn ja saatoin melkein kuulla hänen vannovan hurjia valoja hiljaa mielessään. Hänen valkoinen tukkansa lepatti nauhoina ulos ikkunasta kuin jollakin oudolla, myyttisellä otuksella. Tämä tällainen, ajattelin, onko tämä sitä, mitä minä halusin? Tämä nuhruinen, hiekkainen lapsi, joka sietää ylimaallisen hyvin kohtalon ikäviä oikkuja? Omaatuntoani väänsi kuvottavasti, kun ymmärsin, että olin varta vasten halunnut nähdä, olisiko hänestä siihen, kestäisikö hän maailman sellaisena kuin se minun silmissäni näyttäytyi - sekasotkuisena, satunnaisena ja katastrofaalisena kaaoksena - ja sietäisikö hän sitä. Ja siinä hän istui takapenkillä ja sieti." (s. 217)

Kannattiko ostos vai harmittaako? Rehellisyyden nimissä on todettava, että kirjastolaina olisi tämän kirjan kohdalla riittänyt minulle oikein hyvin. Kirja ei ollut huonon huono, muttei myöskään niitä kirjoja jolle haluaisin pysyväispaikan hyllyssäni. Gaigen tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin polveilevasti viehätti minua silti niin paljon, että hän jää kiinnostavana nimenä mieleeni. Siitäkin huolimatta, että kirjan loppupuolella ollut viiden sivun mittainen yhden lausahduksen toistaminen vaikutti tekotaiteelliselta höpötykseltä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lukuneuvoja ja Reader, why did I marry him? Kirjava kammari -blogista löytyy kirjailijan haastattelu.
Kirjan tietoja:
Amity Gaige: Schroder (2013)
Suomennos Jaakko Kankaanpää
Schildts & Söderströms, 2014
335 sivua