7. huhtikuuta 2015

Terry Pratchett: Naamiohuvit (Discworld #18)


Yöpöydän kirjat -blogin Niina innosti kirjabloggaajia lukemaan Terry Pratchettin kirjoja. Syy on surullinen: englantilainen fantasiakirjailija kuoli 12.3.2015. Vaikka luen fantasiaa silloin tällöin, Pratchettin tuotanto on jäänyt minulta kokonaan väliin. Päätin silti lähteä mukaan Niinan haasteeseen, ja lähikirjaston fantasiahyllyssä oli runsaasti valinnanvaraa. Tutkailtuani hetkisen kirjojen selkämyksiä päädyin kirjaan Naamiohuvit (Karisto, 2006), jonka kansikuva oli varsin hillitön ja kansilieve vinkkasi, että kyseessä on oopperaan sijoittuva kuolemantapauksia sisältävä tarina. Sanat 'murhanhimoinen' ja 'kummitus' tuntuivat niin lupaavalta yhdistelmältä, joten en edes harkinnut muuta kirjaa. Kansikuva sopii muuten erinomaisesti kirjan tunnelmaan.


Tiesin Pratchettin tekstin olevan huumoripitoista, mutta aivan minun makuuni kirjan huumori ei ollut. Ei se ärsyttänyt, muttei myöskään naurattanut. Lukemani kirjan tapahtumat sijoittuvat oopperaan, ja Naamiohuveissa piikitellään monin tavoin siihen liittyviä mielikuvia. 

    "...Mitä täällä on tapahtunut?"
    "Tuota noin... herttua lauloi pitkän pätkän sanoakseen, että hänen pitää mennä ja kreivi on laulanut laulun siitä kuinka mukavaa onkaan, että kevät on taas tullut ja kuollut ruumis putosi katonrajasta."
    "Oopperassa tapahtuu aina paljon kaikkea sellaista, vai mitä?"
    "En sanoisi aivan niinkään."
    "Ahaa. Olen pannut merkille, että teatterissa kuolleet liikkuvat, jos niitä katselee tarpeeksi kauan."
  "Enpä usko, että tämä liikkuu enää mihinkään. Kuristettu. Joku murhaa oopperalaisia. Olen jututtanut balettityttöjä."
    "Todellako?"
    "Se on tämä Kummitus, josta kaikki puhuvat."
    "Hmm. Pitääkö hän sellaista mustaa oopperapukua ja valkoista naamaria?"
    "Mistä sinä sen tiesit?"
    Muori näytti omahyväiseltä.
   "Tarkoitan, etten pysty kuvittelemaan kuka haluaisi murhata oopperan ihmisiä..." Nannyn mieleen juolahti Dame Timpanin kasvoilla näkynyt ilme. "Paitsi ehkä toiset oopperan ihmiset. Ja ehkä muusikotkin. Ja ehkä vielä jotkut yleisöstä." (s. 154)

Kirjan päähenkilöinä ovat noidat Nanny Auvomieli ja Esmeralda Säävirkku sekä neiti Agnes, joka haaveilee erilaisesta elämästä oopperan lavoilla. Oopperatalossa ja sen värikkäässä ilmapiirissä pyörivä juoni oli mielestäni viihdyttävä, mutta tarinan henkilöiden suomenkielisiin nimiin en meinannut millään tottua. Nanny Auvomieli menetteli vielä jotenkuten, mutta herra Ämpäri?! Walter Pingahdus? Kahden kielen yhdistäminen samaan nimeen ei toiminut minulle laisinkaan.

Naamiohuvit kuuluu Discworld -sarjaan (suom. Kiekkomaailma), ja kirja on sarjan 18. osa. Onneksi en tiennyt tätä kirjaa lainatessani, sillä olisin saattanut aivan turhaan jättää kirjan hyllyyn. Naamiohuveja näet pystyy lukemaan oikein hyvin ilman sen kummempia pohjatietoja Discworldin taustoista tai periaatteista. Ne taustat ovat tämmöiset: "Se [Discworld] on jättimäinen kiekko, jota kannattelevat neljä elefanttia: Berilia, Tubul, Great T'Phon ja Jerakeen. Nämä taas seisovat maailmankilpikonna Suuren Kaksosen (Great A'Tuin) kuoren päällä, joka lipuu hiljalleen halki universumin. Kiekkomaailma on halkaisijaltaan noin 10 000 mailia ja sitä kiertävät kiekkomaailman kuu ja aurinko. Magia vaikuttaa Kiekkomaailmassa voimakkaasti, ja vaikka Kiekkomaailma monilta osin muistuttaa Maata, se noudattaa omia fysiikan lakejaan." (ks. Wikipedia)

Luin Discworldistä lähes huuli pyöreänä Wikipediasta, sillä mistään elefanttijutuista saati maakilpikonnasta ei ollut pienintäkään mainintaa Naamiohuvien sivuilla. Ehkä Discworldin maailma on jo sarjan aiemmissa kirjoissa niin puhki kaluttu, että sarjan loppupuolella voidaan keskittyä seikkailuihin. Uudelle lukijalle helppo ratkaisu, mutta itse pidän enemmän kirjasarjoista, joita pitää huolella lukea alusta asti, jotta pysyy kärryillä (esim. Sergei Lukjanenkon Partio-sarja). Naamiohuvit oli silti mukavan leppoisaa luettavaa, ja oopperan kummituksen arvoitus ratkesi noitavoimin oopperakiljunnan ja muun häsellyksen keskellä. Tämän kirjan perusteella Discworld-sarjasta ei tullut uutta suosikkiani, mutta oli silti mielenkiintoista sukeltaa Pratchettin hilpeään fantasiamaailmaan.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Valopolku. Discworldille ja Pratchettille omistettu sivusto.
Kirjan tietoja:
Terry Pratchett: Maskerade (1995)
Suomennos Mika Kivimäki
Karisto, 2006
310 sivua

4 kommenttia:

  1. Kiitos kun osallistuit mukaan kimppalukuun! :) Saadaan edes yhdessä raapaistua hieman Pratchettin kunnioitettavan laajaa tuotantoa.

    Katselin myös lähikirjastoni hyllyä, jos vaikka lukisin toisenkin, perinteisemmän Pratchettin ennen kuun loppua ja päädyin Mahtavaan Morrikseen ja sivistyneisiin siimahäntiin. Yksi ystäväni aikoinaan kovasti markkinoi mestarin teoksia - etenkin tuota mainitsemaani - minulle, mutta jostain syystä en uskaltanut astua laajaan Kiekkomaailmaan.

    Sittemmin toki olen sivistänyt itseäni huomaamaan, että eiväthän toki kaikki hänen teoksensa samaan maailmaan sijoitu ja sen keskelläkin on omia pienempiä kirjasarjoja. Tulee pienelle ihmiselle helposti samanlainen olo kuin Joukahaiselle, Väinämöisen laulettua hänet suohon, sen verran laaja kenttä mestarin tuotanto on, mutta siihen on ehdottomasti uskaltauduttava seikkailemaan laajemmaltikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän oli mukava osallistua, joten kiva kun keksit laittaa haasteen pystyyn :). Tulipa tilkittyä hieman fantasian sivistysaukkoja, kun edes yhden kirjan verran olen tutustunut Pratchettiin. Häneltä on näemmä suomennettu todella paljon kirjoja, sillä lähikirjastonkin hyllyssä niitä oli kunnioitettavan paljon. Ota siitä nyt sitten jotain ilman mitään pohjatietoja. :) Minulla kävi tuuri tämän kirjan kanssa, kun se oli itse asiassa aika 'matalan kynnyksen' kirja herran tuotantoon.

      Poista
  2. Vähän samoissa tunnelmissa olen tällä hetkellä Mortin kanssa, joka myös on ties mones osa Kiekkomaailmaa. Sen sijaan paljon paremmin upposi Hyviä enteitä, jonka Pratchett on kirjoittanut yhdessä Neil Gaimanin kanssa (jonka kirjoihin en myöskään ole nähtävästi tutustunut). Se oli juonellisesti paljon selkeämpi ja huumori ei aivan niin rönsyilevää, vaikka kyllä sitä riitti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jo pikaisesti arviosi Hyvistä enteistä, ja se vaikutti paremmalta kuin tämä minun valintani. Vaikka olin juttua kirjoittaessa sitä mieltä, että Pratchett saa osaltani olla tässä, olisi toisaalta kiinnostavaa kokeilla Kiekkomaailma-sarjaa aivan alusta asti. Siellä varmaan on kuvailtu noita elefantteja sun muita erikoisuuksia.

      Gaimanilta olen lukenut Coraline-kirjan, joka oli aika hyvä (vaikken kauhufiiliksiin päässytkään).

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...