23. huhtikuuta 2015

Kirjan ja ruusun päivän löydökset

Kirjan ja ruusun päivä -häppening alkoi tänään, ja vaikka aikomukseni oli odotella lauantaihin kirjaostosten kanssa, en sitten malttanutkaan vaan menin heti työpäivän jälkeen kirjakauppaan tutkimaan hyllyjä. Johan minä niitä jo vähäsen olin ennakkoon silmäillyt, mutta tänään olin tositarkoituksella liikkeellä. Ja tämmöistä lukemista valitsin:


David Suchetin Hercule Poirot ja minä (Minerva, 2015) löytyi muistelmahyllystä sinnikkään etsimisen jälkeen. Viime viikonloppuna tätä kirjaa oli Oulun Akateemisessa kunnon pino esillä, mutta kävin tänään Suomalaisessa kirjakaupassa ja löysin yhden ainokaisen kappaleen hyllystä juuri kun olin päättänyt mennä kysymään myyjältä apua. Voihan toki olla, että se iso pino meni ohi silmieni tai kirjan kaikki muut kappaleet on jo ostettu. Niin tahi näin, Poirot-hahmon muistelot ovat minun ja aikas pakollista luettavaa. :)

Peter Wattsin Sokeannäkö (Gummerus, 2013) oli heräteostos. En lue scifiä kovin usein, mutta jokin tässä kirjassa on kiehtonut minua pidemmän aikaa. Olen pyöritellyt kirjaa kirjastossa, jokunen blogijuttu muistui mieleen kaupassa ja takakannen luettuani ja kirjaa plärättyäni päätin ostaa sen omaan hyllyyn. Kansiliepeen tekstit lupaavat kirjan olevan mestariteos, ja olen tyytyväinen, jos saan edes mieltä kutkuttavan lukuelämyksen.

Bonuksena kaupan päälle tuli Kari Hotakaisen Kantaja, ja sen kalmanhuuruinen tarina. "Kumipuku ja sidonnat eivät ole minun juttujani, mutta ehkä minun tuona iltana olisi pitänyt olla kokeilevampi." Hmmm, alku kuulostaa lupaavalta. :)

10 kommenttia:

  1. Minä olin tänään ensimmäistä kertaa Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kirjaostoksilla. Toivottavasti tuo Hotakaisen kirja on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin viime vuonna, ja sitä edellisen vuoden Miniän sain luettavaksi äidin kirjahyllystä. Härkösen lukeminen minulla jäi täysin väliin viime vuonna, mutta tämä Hotakainen kiinnostaa jo enemmän.

      Poista
  2. Suchetin Poirot on ollut tosi suosittu, sillä saan siitä viestejä jopa sähköpostilleni. Kiva vain kuulla, jos sitä luetaan ja vielä kivampi, että sait oman kappaleen kiinnostavaa teosta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poirot on kirjojen ja tv-sarjan myötä aivan legendaarinen hahmo, ja Suchet on niin täydellinen Poirot, että nämä muistelot kiinnostavat minua - ja ilmeisesti muitakin - aivan valtavasti. Oikein himoan kaikenalaisia Poirot-detaljeja. :)

      Poista
  3. Minä lukaisin tuon Suchetin kirjan alkuvuodesta englanninkielisenä. Suchetin Poirot on vain niin ihana, että en malttanut odottaa käännöstä. :) Kirja oli suurimmaksi osaksi oikein viihdyttävä! Poirot-jaksojen olisi kyllä pitänyt olla vähän paremmin muistissa. Päädyin silmäilemään Wikipediaa aina kun Suchet puhui tiettyyn jaksoon liittyvistä muistoistaan, muuten olisin ollut ihan pihalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suchet on hieno Poirot, häntä parempaa ei tuohon rooliin voisi kuvitella. Muutaman kirjallisen Poirotin olen viime aikoina lukenut, mutta saas nähdä iskeekö into tv-jaksoja kohtaan kun pääsen tämän kirjan kimppuun. :)

      Poista
  4. Ajattelin ensin, etten osallistuisi ollenkaan Kirjan ja ruusun päivään, mutta nyt tuon Kantajan hankkiminen on alkanut kuitenkin kiinnostaa. :) Ehkäpä kipaisen huomenissa kirjakaupoille.

    Ostoksistasi kiinnostaa varsinkin (näköjään muiden kommentoijien lailla) tuo David Suchetin teos. Olen jonkin verran seurannut tv-sarjaa ja lukenut Christien kirjoja, ja Suchetin kohdalla roolitus on kyllä mennyt aivan nappiin! Hän on lähes täydellisesti sellainen, millaiseksi Poirotin kirjoissa kuvittelinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Hotakaista vielä ehtinyt lukea, mutta tuntuu että hänen tyylinsä sopii valittuun aiheeseen eli tässä vaiheessa omat odotukseni ovat korkealla kirjan suhteen. Kannattaa siis käydä hakemassa oma kappale. :)

      Totta, Suchet on ilmiömäisesti pystynyt tavoittamaan Christien hahmotelmat Poirotista. Miten tämä onnistui - sepä uteloituttaa meitä Christiestä innostuneita. :)

      Poista
  5. Minulta meni kirjan ja ruusun päivä tänä vuonna ihan ohi, oli muita kiireitä. Hotakainen olisi kyllä ollut kiinnostava hankinta...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli hieman tiukka aikataulu torstaina, kun kirjakaupassa pyörähdin. Mutta kirjat eivät katoa mihinkään kirjakaupasta (toivottavasti...), ja ehkä Hotakainen löytää tiensä kirjastoosi, jotta pääset siihen tutustumaan. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...