Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja
Olen liittynyt 'luin uunituoreen nobelistin kirjan, mutta vain Nobel-palkinnon vuoksi' -kerhoon. Jokken kirjanurkan 14 Nobelistia -lukuhaaste on kasvattanut Nobel-tietoisuuttani sen verran, että olin tutkimassa kirjaston tietokantaa HETI, kun kirjallisuuden Nobel-palkinnon tämän vuoden voittaja julkistettiin. Patrick Modianon suomennoksia löytyi muutama kappale, ja sain varattua Hämärien puotien kujan (WSOY, 1979) itselleni ennen varausjonon muodostumista. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, millainen kirja minulle ojennetaan kirjaston varaustiskiltä, ja ensimmäinen ajatukseni oli: 'onneksi tämä on lyhyt. 200 sivua pystyy lukemaan, vaikka kirja olisi sekavinta tajunnanvirtaa ikinä'.
Jee, nyt se on luettu! Oliko hyvä, Nobel-huumaa ilmassa lukemisen aikana vai menikö tajunnanvirran puolelle? Krhöm, no ei virrannut tajunta mutta ei tämä minun kirjani ollut. Kirjan luettuani voin todeta, että minulle olisi riittänyt Heikki Kaskimiehen esipuhe, jossa on erinomainen tiivistelmä kirjan juonesta ja teemoista. Todettuani spoilaantumisen ilmeisen vaaran jätin esipuheen odottamaan vuoroaan, ja lähdin lukemaan kirjaa avoimin mielin, suuren mielenkiinnon kera. Kävipä silti niin, että muistinsa menettäneen miehen minuuden ja menneisyyden etsintä ei voittanut minua puolelleen. "Kuka minä olen?" (s. 98) -kysymyksen äärellä oleva mies koettaa tavoittaa itsensä tunteneita henkilöitä ja varjokuvamaisia oman muistinsa väläyksiä. Ehkä tunnen itseni liian hyvin, kun en saanut otetta tähän häilyvään tarinaan, jonka dialogi vajoaa kolmeen pisteeseen minun makuuni aivan liian usein:
"Hän tuli sekatavarakaupasta paperipussi kädessään.
- Oletteko herra Stioppa de Djagoriew?
Hän oli todella hämmästyneen näköinen. Meidän päämme olivat samalla korkeudella mikä kiusasi minua vielä enemmän.
- Olen. Mutta kuka te olette?
Ei, hän ei tunnistanut minua. Hän puhui ranskaa ilman korostusta. Täytyi olla rohkea.
- Minä... minä olen jo kauan halunnut tavata teidät...
- Ja miksi?
- Minä kirjoitan... kirjoitan kirjaa emigraatiosta... Minä...
- Oletteko venäläinen?
Toisen kerran minulle esitettiin sama kysymys. Taksinkuljettaja oli kysynyt samaa. Ehkä minä loppujen lopuksi olin ollutkin venäläinen." (s. 38)
Kiitos ja anteeksi, Modiano saa osaltani jäädä tähän. Kirjaa jonottaa Oulussa 10 henkilöä, joten toivotan jonossa oleville parempia lukufiiliksiä kun aikanaan saatte kirjan kätösiinne. Innostuneemman arvion kirjasta voi lukea esimerkiksi Ullan luetut kirjat -blogista.
Jee, nyt se on luettu! Oliko hyvä, Nobel-huumaa ilmassa lukemisen aikana vai menikö tajunnanvirran puolelle? Krhöm, no ei virrannut tajunta mutta ei tämä minun kirjani ollut. Kirjan luettuani voin todeta, että minulle olisi riittänyt Heikki Kaskimiehen esipuhe, jossa on erinomainen tiivistelmä kirjan juonesta ja teemoista. Todettuani spoilaantumisen ilmeisen vaaran jätin esipuheen odottamaan vuoroaan, ja lähdin lukemaan kirjaa avoimin mielin, suuren mielenkiinnon kera. Kävipä silti niin, että muistinsa menettäneen miehen minuuden ja menneisyyden etsintä ei voittanut minua puolelleen. "Kuka minä olen?" (s. 98) -kysymyksen äärellä oleva mies koettaa tavoittaa itsensä tunteneita henkilöitä ja varjokuvamaisia oman muistinsa väläyksiä. Ehkä tunnen itseni liian hyvin, kun en saanut otetta tähän häilyvään tarinaan, jonka dialogi vajoaa kolmeen pisteeseen minun makuuni aivan liian usein:
"Hän tuli sekatavarakaupasta paperipussi kädessään.
- Oletteko herra Stioppa de Djagoriew?
Hän oli todella hämmästyneen näköinen. Meidän päämme olivat samalla korkeudella mikä kiusasi minua vielä enemmän.
- Olen. Mutta kuka te olette?
Ei, hän ei tunnistanut minua. Hän puhui ranskaa ilman korostusta. Täytyi olla rohkea.
- Minä... minä olen jo kauan halunnut tavata teidät...
- Ja miksi?
- Minä kirjoitan... kirjoitan kirjaa emigraatiosta... Minä...
- Oletteko venäläinen?
Toisen kerran minulle esitettiin sama kysymys. Taksinkuljettaja oli kysynyt samaa. Ehkä minä loppujen lopuksi olin ollutkin venäläinen." (s. 38)
Kiitos ja anteeksi, Modiano saa osaltani jäädä tähän. Kirjaa jonottaa Oulussa 10 henkilöä, joten toivotan jonossa oleville parempia lukufiiliksiä kun aikanaan saatte kirjan kätösiinne. Innostuneemman arvion kirjasta voi lukea esimerkiksi Ullan luetut kirjat -blogista.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Ullan luetut kirjat ja Kirjavinkit. Hesarin juttu Modianosta palkinnon julkistamisen jälkeen.
Kirjan tietoja:Patrick Modiano: Rue des boutiques obscures (1978)
Suomennos Jorma Kapari
Esipuhe Heikki Kaskimies
WSOY, 1979
224 sivua
Minä mietin palkinnon julkistamisen jälkeen, pitäisikö Modianoon tutustua. Vain mietinnäksi aikeeni ovat jääneet, sillä jotenkin on alkanut tuntua, että ehkä hän ei minun kirjailijani ole.
VastaaPoistaHih, minun kirjailijani hän ei ainakaan ole. :) En yleensä hamua uutta nobelistia näin nopsaan lukupinooni, mutta haasteen innoittamana päätin kerrankin olla nopea. Luulen, että viime vuoden voittaja (Munro) on enemmän minun makuuni, mutta se ensimmäinen Munro vielä odottelee lukemistaan. :)
PoistaOlen lukenut tämän ja ohjelmoin bloggauksen 14.12. Modiano pääsee varsin myöhään asiaan ja päähenkilö hetkellisen muistamisen maailmaan. Tämän jälkeen minusta ote löystyy ja päädytään alun sumuun.
VastaaPoistaKirja sai hitusen enemmän maata jalkojensa alle ts. konkretiaa, kun päähenkilö alkoi muistaa edes jotain. Mutta aika epämääräinen kirja tämä oli... kiinnostavaa kuulla aikanaan sinun arviosi.
PoistaMinusta tuntuu, että Modiano ei kirjoita riittävän auki pääongelmaa, joka on suoraan sanottuna natsimiehitys. Tätä hieman ihmettelen.
PoistaLuulen, että kirja olisi ollut minulle ns. parempi kirja, jos loppupuolella esiin tulleet muistot ja niihin sisältyvät tapahtumat & ajanjakso olisivat olleet isommassa roolissa kirjassa. Ne olivat kuitenkin sellaista oikeasti kiinnostavaa ainesta kirjassa (ainakin minulle). Kirjailija saa toki tehdä omat ratkaisunsa, ja jos tämä oli hänen 'näköisensä' tarina niin olkoon sitten niin. Minä lukijana suunnistan muualle.
PoistaKiitos tästä bloggauksesta Marika Oksa. Kirjoittamasi perusteella Modiano vaikuttaisi olevan minun kirjailijani. Sen tietysti tietää vasta sitten, kun lukee, mutta lupaavalta tuntuu.
VastaaPoistaSitten vain lukemaan! :) Analysoitavaa näissä varmasti riittää, ja kustantajalta on tulossa uusia painoksia, joten ei tarvitse tyytyä kirjaston varaston kätköjen harvoihin kappaleisiin. :)
PoistaLukemisestani on sen verran aikaa, että uskallan sanoa, että Kadonnut kortteli oli tuota parempi. Sen sijaan Villa Tristestä pidin vähiten. Pitää lukea lisää. Minua ihastutti tuo muistamisen problematiikka.
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Laitan Kadonneen korttelin muistiin, jos tulee joskus tarve palata ko. nobelistiin uudemman kerran.
PoistaTämä oli hieno kirja. Todella aidontuntuinen kuvaus miehestä, joka on kadottanut kaiken, myös muistinsa.
VastaaPoistaHyvä, että Modianon kirjoille löytyy ystäviä. Minua tämä ei innostanut, mutta tulipahan sentään kokeiltua. :)
Poista