Oksan hyllyltä

Pablo Nerudan eli Ricardo Eliecer Neftalí Reyes Basoalton (1904 - 1973) postuumisti julkaistu muistelmateos Tunnustan eläneeni (Tammi, 2008) on lojunut bloggauspinossani muutaman kuukauden (!). Luin kirjaa Goodreadsin kirjanpidon mukaan 23.7. - 19.8. eli noin kuukauden verran. Aloittelin nobelistin muistelmia suurin toivein, ja vaikka kirjan alku eteni sutjakkaasti lukuvauhtini hyytyi nopeasti. Minulle käy usein niin, että jos lukeminen takkuaa eikä kyseessä ole kirjaston kirja, blogijutun naputtelukaan ei inspiroi (kirjaston palautuspäivä on erinomainen kirjoitusmotivaattori :) ). Mutta Elämäkertahaaste oli hyvä kannustin postauksen kirjoitteluun, ja jee! olen viimein saanut tämän haasteen osalta lukuvauhtini kiinni täällä blogin puolella. Eli bloggausjonossani ei luuraa enää yhtään elämäkertaa tai muistelmaa. Tahmeasta lukuvauhdistani huolimatta en viitsinyt jättää kirjaa kesken, sillä olin sentään ostanut sen omakseni jostain alemyynnistä. Upea, värikäs kansi on mielestäni erä...

Milo Manaran Caravaggio - Miekka ja paletti (Like, 2015) on sarjakuvamuotoinen elämäkerta italialaisesta taiteilijanerosta Michelangelo Merisi da Caravaggiosta (1571 - 1610), joka oli valon ja varjon maalaamisessa mestari. Täytyy myöntää, etten tiennyt hänen henkilöhahmostaan mitään ennen tämän albumin lukemista, mutta Michelangelon taideteokset sentään ovat tulleet kirjojen sivuilla vastaan. En siis tiennyt mitä odottaa, mutta jotain kesympää ehdottomasti. Michelangelo ei tämän albumin perusteella ollut mikään pyhäkoulupoika. :) Albumin avausruutu on eräs upeimmista näkemistäni, eikä piirrosjäljessä ole mitään moitittavaa muutoinkaan. Ruuduissa riittää yksityiskohtia, ja ihmiset näyttävät jaloilta ja kauniilta vaikka käytös saattaa olla jotain muuta. Ja alla silmiä hivelevä ensimmäinen ruutu - wow! Tarina yllätti roisiudellaan. Aikakauden meininkiä ei ole kaunisteltu, ja tämä todetaan myös taidehistorioitsija Claudia Strinatin laatimassa esipuheessa. Kapakat, ilotytöt j...

Leila Saarivirran ja Martta Kaukosen yhdessä kirjoittama kirja Rikas elämä - Parempaa arkea hidastamalla (Readme.fi, 2015) herätti kiinnostukseni pitkälti siksi, että Leila Saarivirta emännöi blogia Pihin naisen elämää . Olen seurannut blogia pitkään, nauttinut sen rauhallisesta tunnelmasta ja mukavista vinkeistä. En tunne Leilaa henkilökohtaisesti, mutta kirjan nimi vastaa täydellisesti sitä mielikuvaa, joka minulle on hänen blogistaan syntynyt. Kirjan nimen koin ennakolta omakseni vain osittain, sillä (henkisesti!) 'rikas elämä' kolahtaa omaan elämäntilanteeseeni täydellisesti mutta 'arkea hidastamalla' ei laisinkaan (molempiin syynä alkusyksyllä aloittamani  opinnot ). Pyysin silti kirjasta arvostelukappaleen, sillä Martta Kaukosen ja Leila Saarivirran ajatukset kiinnostivat minua kovasti ja halusin testata, millaisia ajatuksia kirja herättää omaan arkeeni liittyen. Kirjassa käydään läpi erilaisia elämän hidastamiseen liittyviä teemoja. Sisällysluettelosta...

Marraskuun  30 sivun lukuhaaste on jälleen alkanut. Viime vuonna en innostunut haasteesta, sillä ajattelin että mitäs tuosta, kun luen muutoinkin niin paljon. Luen mielestäni edelleen paljon, mutta tämä vuonna päätin lähteä haasteeseen mukaan. Tuntuu, että jokin pieni uusi virinä lukuharrastukseen on paikallaan, ja luettujen sivujen laskeminen toiminee mainiosti tähän tarpeeseen. Blogini alkuaikoina kokeilin excel-kirjanpitoa luettujen kirjojen määrän seuraamisessa, mutta jaksoin sitä touhua noin puolisen vuotta. Sitten totesin, ettei excel tuo muuta lisäarvoa lukuharrastukseeni kuin aina vain tylsemmältä velvollisuudelta tuntuvan lukemisten listauksen. Blogijuttuihin säilötyt lukumuistot riittävät minulle, enkä ole sen koommin pitänyt tarkempaa kirjaa lukemisistani. Tuosta epäonnistuneesta kokeilusta on jo sen verran aikaa, että tuntuu hauskalta ajatukselta tutkia kuukauden ajan paljonko tulee luettua ja onko 30 sivua päivässä hankala paikka kirjabloggaajalle. Marraskuu on ...

Kirjabloggaus on nostattanut Nobel-tietoisuuttani sen verran, että olen jo toisena vuonna peräjälkeen varannut kirjastosta voittajan kirjan heti palkinnon julkistuksen jälkeen. Viime vuoden voittaja Patrick Modiano ei minua valloittanut, pikemminkin huokaisin helpotuksesta kun hämärä Hämärien puotien kuja oli päässyt viimeiselle sivulleen. Tänä vuonna voittajaksi julistettiin valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš, ja Oulun kaupunginkirjastosta löytyy muutama kappale hänen suomennettuja teoksiaan. Molemmat niistä olivat minulle outoja, joten ilman esitietoja päätin kokeilla vanhempaa, vuonna 1988 suomennettua Sodalla ei ole naisen kasvoja (SN-Kirjat, 1988). Lukukokemus oli täysin toisenlainen kuin Modianon kirjan kanssa. Sekä Modiano että Aleksijevitš käsittelevät kirjoissaan muistamisen teemaa, mutta siinä missä Modiano onnistui upottamaan minut muistojen häilyvään hetteikköön Aleksijevitš räväyttää muistot päin kasvoja niin että tuntuu. Sodalla ei ole naisen kasvoja -kirja ...

Inga Röningin Hippiäinen (Tammi, 2015) on tuhti romaani eräästä raskaudesta. Tuhti siksi, että sivumäärä on hippusen yli 400, ja kirjassa ei juuri muusta puhuta kuin raskaudesta ja sen edistymisestä. Sanottakoon heti kärkeen, ettei minulla ole lapsia eikä suunnitelmia niiden hankkimiseksi, mutta jokin kirjan aiheessa silti kiinnosti minua. Kustantajan esittelytekstistä sain vaikutelman, ettei aihetta lähestytä turhan tiukkapipoisesti ja päätin kokeilla, miltä Kreeta Nymanin 9 kuukauden odotus sujuu. "- Mitä sä höpötät? - No täällä on juttu kohtukoulusta, joku amerikkalainen, jota voi kai skypen välityksellä käydä täällä perähikiälläkin. - En usko. Näytä. Siinä se juttu oli. Kohtuopiskelua. Vauvalle siis voisi opettaa jotain kätevästi jo mahaan, kai muutakin kuin tuutulaulun jolla vauvaa voisi kuulemma rauhoitella syntymän jälkeenkin. Se oli minusta aivan uskomatonta. Mutta nämä kaverit halusivat sikiön oppivan jo matikkaa, kieliä ja klassista musiikkia. Kvartaalitalouden pir...

Lucie Durbianon Aarre (WSOY, 2011) on sarjakuvaromaani, joka olisi todennäköisesti jäänyt minulta lukematta jollen olisi saanut vinkkiä Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaalta . Sarjakuvan kansi antaa minulle näet pikasilmäyksellä vaikutelman, että kyseessä on jokin lasten sarjakuva, eivätkä ne ole aivan kiinnostuslistani kärkipäässä. Onneksi luin lukuoppaan kuvauksen ennen kannen tutkimista: "Keskieurooppalaisen seikkailusarjakuvan perinne jatkuu tässä 1950-luvulle sijoittuvassa, hurmaavan naivistiseen tapaan piirretyssä tarinassa.  Kaunis Christine ja hänen professori-isänsä joutuvat keskelle seikkailua, joka alkaa vanhan ja arvokkaan pergamentin katoamisesta." Tämä kuulosti mielenkiintoiselta, joten varasin Aarteen kansikuvasta huolimatta. Huikkaan isot kiitokset vinkkaajalle, sillä Aarre oli erään työviikon jälkeisen perjantai-illan riemastuttava lukuelämys. Kaunis Christine on sarjakuvan päähenkilö, ja hän hehkuu ranskalaista tyylikkyyttä kotisohvalle ast...