Miniarvioita dekkareista: Satu Rämön Hildur-sarja & Clare Macintoshin Tummat vedet

Luin kesällä useampia dekkareita, ja tässä muutamat miniarviot silloin luettujen pinosta. Satu Rämön Hildur-sarja taitaa kuulua "kaikki ovat lukeneet" -osastoon, ja tiedänpä nyt itsekin, mistä puhutaan. Ei hullumpi nojatuolimatka Islantiin, mutta vielä paremmin viihdyin Clare Macintoshin tarjoilemalla matkalla Walesiin, jossa oppaana toimi Tummat vedet -dekkarin Ffion Morgan.

Satu Rämö: Hildur (WSOY, 2022) 

Viime vuoden hittikirja kiinnosteli minua pitkään, ja viimein intouduin lukemaan sen yhdessä muutaman työkaverin kanssa. Yllättävän yksituumaisesti olimme sitä mieltä, että kirja on kolmen tähden dekkari - ihan ok, Islanti-miljöötä on kuvattu hyvin mutta jännitystä olisi voinut olla enemmän. Yksittäisenä huomiona mainitsen, että 1500-luvulle sijoittuva kirjan aloituspätkä oli lyhyydessään tahattoman koominen ja villapaitoja kutova Jakob-poliisi vaikutti ihanan symppikseltä. En aivan päässyt kiinni siihen, miksi juuri tähän kirjaan on hullaannuttu niin paljon, mutta hienoahan se tietysti on, että edes joku kirja myy hyvin. Goodreadsiin Hildur saa minulta 3 tähteä.

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa KirjaluotsiDonna mobilen kirjat


 

Satu Rämö: Rosa & Björk (WSOY, 2023)

Hildurin jatko-osa Rosa & Björk lähti myös lukuun samalla kimppalukuporukalla. Jatko-osa oli mielestäni avausosaa parempi, vaikka kirjan alku tuntui kovin hajanaiselta. Rikoksia tutkivan poliisin menneisyyden arvoitusten ratkominen on aikamoinen dekkariklisee, mutta Hildurin kadonneiden sisarusten tapaus oli todella kiehtova ja sen ratkaisu oli kekseliäs. Jakobin huoltajuusriidat olivat kirjan puuduttavvinta antia - hieman hirvittää, kuinka paljon niiden parissa vellotaan sarjan kolmannessa osassa? Goodreadsiin kirja saa 4 tähteä.

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirja hyllyssä


Clare Macintosh: Tummat vedet (suom. Päivi Pouttu-Delière; Gummerus 2022)

Uuden, Walesiin sijoittuvan dekkarisarjan avausosa tempaisi minut heti mukaansa. Tässä kirjassa on hyvällä tavalla erilainen rakenne, mutta sitä ei aivan heti huomaa. Kirjan rikosjuttu sijoittuu Mirror Laken rannalla olevaan luksuslomakylään, jonka kulisseista alkaa paljastua kaikenlaista, kun kylän isäntä löytyy uudenvuoden juhlien jälkeen kuolleena. Henkilögalleria sisältää paljon kiintoisaa väkeä, ja erityisesti pääosassa oleva poliisi Ffion Morgan on upean rosoinen tyyppi (mielestäni paljon kiinnostavampi kuin Rämön Hildur). Goodreadsiin kirja saa 4 tähteä (harkitsin jopa viittä tähteä!) - lämmin lukusuositus dekkarien ystäville!

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirsin Book Club

YouTubesta löytyy kustantajan video, jossa kirjailija esittelee kirjan tapahtumapaikkoja. Minimatka lumoavaan Walesiin!


Kommentit

  1. Mackintosh on jo sen verran rutinoitunut, että dekkarin teko käyttää viihdyttävästi ja koukuttavasti. Miljöökin oli mainio. Rämön dekkarisarjan miljöönä Islanti on huikea. Rämön sarja tuntui vain niin kotoisalta. Saas nähdä mitä Jacob saa aikaiseksi nimikkokirjassaan. Hyvin oivallettu kirjojen nimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Macintosh on mennyt kokonaan ohi, jos häneltä on aiemmin jotain suomennettu. Toivottavasti tämä nyt aloittamani sarja saa jatkoa. Minäkin olen tykännyt Rämön kirjojen nimistä, samoin sarjan kannet ovat todella hienot. Ja eiköhän minullakin tule luettua sarjan viimeinen osa, sen verran utelias kuitenkin olen, miten henkilöille lopulta käy. :)

      Poista
  2. Kuulun niihin harvoihin, jotka eivät ole lukeneet Rämön dekkareita, ainakaan vielä. Mackintoshin Tummat vedet on uuden sarjan lupaava alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin todella iloisesti yllätynyt Tummista vesistä, se oli hyvällä tavalla erilaisen oloinen dekkari. En ole vielä tutkinut katalogeja sen vertaa, että tietäisin milloin jatkoa tulee mutta toivottavasti ei tarvitse kovin kauaa odotella. :)

      Poista
  3. Hildur oli parempi kuin oletin, mutta muistikuvissa se on aika rajusti jo haalentunut eikä ole kummempaa tarvetta lukea jatko-osia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Rämön sarjan kakkonen oli parempi kuin avausosa, ainakin loppuratkaisun osalta. Luulen, että lähinnä uteliaisuudesta tätä hype-sarjaa kohtaan tulee jossain vaiheessa luettua viimeinenkin osa.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.