Elokuun lukumaraton - päivittyvä postaus, päättynyt su klo 21.30

Hip hei, nyt on lukumaratonviikonloppu eli kirjabloggaajien kesän kolmas lukumaraton. Maratonille ehtii vielä osallistumaan, sillä tänä kesänä maratonpäiviä on ollut aina kaksi. Niinpä riittää, että osa lukemisesta ajoittuu joko tälle päivälle tai huomiselle sunnuntaille. Jos haluat hypätä mukaan, ilmoittaudu maratonille täällä.

Aloitan oman lukumaratonini aivan pian eli noin klo 21.20. Lukeminen jatkuu siten su 28.7. klo 21.30 asti. Päivittelen maratonin edistymistä ja lukukuulumisia tähän postaukseen. En muista (enkä viitsi tarkistaa blogini historiasta 😁), milloin olen viimeksi ollut mukana lukumaratonilla, mutta nyt on kyllä tosi inspiroivaa keskittyä lukupuuhiin seuraavat 24 h (pois lukien nukkumiset yms pakolliset kuviot)! Mitään isoja tavoitteita minulla ei ole, mutta toki olisi mukavaa saada edes yksi kirja päätökseen ja no, sivumäärällisesti 500 sivun rajapyykki on aina mieltä sykähdyttävä hetki.  Aion silti lähteä aivan rennosti lukemaan. Kirjapinoa olen muuten esitellyt edellisessä postauksessani eli täällä.

Lukuiloa kaikille maratoniin osallistuville! 😊


 

La 27.8. klo 21.30. Lukumaraton käynnistyy! Illat eivät vielä ole kovin viileitä, joten lueskelen ainakin jonkin aikaa parvekkeella (en tosin kynttilän valossa vaan aivan sähkövalossa). Aloittelen lukuhommat todennäköisesti Greben dekkarilla, joka on minulla jo kesken. Myös Laura Suomelan YA-kirja Minä vastaan marraskuu houkuttelee.


Su 28.8.2022 klo 00.20. 160 sivua luettuna! Creben Lemmikki-dekkari eteni 74 sivua, ja Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu 86 sivua. Suomelan kirja on aivan ihana, niin iloinen, symppis ja sopivan hassu kuvaus opiskelijaelämää viettävän Emmi-neitosen marraskuusta. Tätä kirjaa voin suositella jo nyt kaikille, jotka kaipaavat iloa ja hyvää virettä lukupinoonsa. <3 Lukumaraton siirtyy unten maille ja jatkuu taas aamulla. 😊

Su 28.8.2022 klo 18.20. 477 sivua luettuna!  Tällä maratonilla olen näemmä enempi keskittynyt lukemiseen kuin edistymisestä päivittelyyn. 😁 Olen niin nauttinut lukemisesta, ja koko päivä on mennyt ihan vaan fiilistellessä kirjojen parissa. 😊

Aamulla aloittelin lukuhommat suht myöhään, vasta noin puoli kymmenen jälkeen, mutta päivän mittaan olen mm. saanut luettua loppuun Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu (tämä on aivan mahtava 😊) ja kesken olleen Ankardo-sarjakuvan (jee, Kirjoja ulapalta -haasteen kirja). Emma Clinen Daddy-novellikokoelmakin edistyi kolmen novellin verran. Daddy itse asiassa meinasi jäädä minulla kesken heti ekan novellin jälkeen, mutta onneksi annoin sille uuden tilaisuuden nyt maratonilla (kun novellit ovat hyvää maratonluettavaa, niitä voi lukaista vaikka välipalaksi) - jäin aikalailla koukkuun novellien hivenen apeaan yleistunnelmaan.

Aloittelin noiden edellä mainittujen lisäksi myös Tillie Waldenin Are you listening? -sarjakuvaromaanin, ja olen aivan myyty. Kolmasosan luettuani uskallan luvata, että tämä sarjakuva saa minulta täydet viisi tähteä. Tästä lisää sitten blogijutussa, mutta sen verran vielä, että jo yksinomaan tämän sarjakuvan vuoksi kannatti lähteä lukumaratonille! Olen hillonnut tätä Waldenia ainakin pari vuotta hyllyssäni - hyvä minä, kun ymmärsin napata sen mukaan tälle maratonille.

Monenlaista kirjaa on mahtunut tähän päivään, ja vielä olisi muutama tunti lukuaikaa jäljellä. Eiköhän 500 luetun sivun raja mene rikki. 😉

Su 28.8.2022 klo 21.30. Lukumaraton päättyy. Lukuintoni hyytyi jo reilusti ennen puolta kymmentä eli maratonin virallista päättymisaikaa, enkä sitten koettanut väkisin rutistaa lisää luettuja sivuja. Pääsin himpun verran yli 500 luetun sivun ja pari kirjaa (joista toinen oli ohut sarjakuva) tuli luettua loppuun + lukupinoon päätyi järisyttävän hieno Tillie Waldenin sarjakuva =  elokuinen lukumaratonini oli erinomaisen onnistunut 😊.

Luetut sivut:

Tillie Walden: Are you listening? (sarjakuvaromaani), 107 sivua (jäi kesken)

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu (YA, luin loppuun), 184 sivua

Camilla Grebe: Lemmikki (dekkari, jäi kesken), 74 sivua

Emma Cline: Daddy (novellikokoelma, jäi kesken), 126 sivua 

Sokal: Musta meri (sarjakuva, luin loppuun), 30 sivua 

yhteensä 521 sivua

Kommentit

  1. Iloa ja hyvää virettä tarvitaan aina, joten tuo laitetaan lukulistalle.
    Minäkin aloitin lukumaratonin pihalta, mutta syksyn tulon huomaa kyllä siitä, miten heti viilenee auringon mentyä mailleen.
    Tsemppiä maratoniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomelan kirja oli todella kiva, kannattaa kokeilla! Joo, en minäkään eilen illalla kovin pitkään tarjennut parvekkeella lukea. Ensin piti hakea viltti kaveriksi ja sitten ei sekään enää auttanut. :)

      Poista
  2. Mukavasti suju sunkin maraton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin ihan tyytyväinen! Tuli luettua enemmän kuin pitkään aikaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.