Anniina Mikama: Myrrys

Anniina Mikaman nuorten historiallinen seikkailukirja Myrrys (WSOY, 2021) palkittiin viime viikolla Topelius-palkinnolla, joka myönnetään vuosittain korkeatasoiselle nuortenkirjalle. Onnittelut!! Luin Myrryksen syksyllä, ja vaikka kirjasta postaaminen jäi tuolloin muun elämän jalkoihin, olen samaa mieltä palkinnon perustelujen kanssa: "Myrrys on fantastisen upealla kielellä kirjoitettu seikkailu, jonka maailma tulee lukijan lähelle: tarinaan uppoutuessaan voi suorastaan kuulla korpimetsän huminan ja oksien rasahdukset askelten alla." 

 

Mikamalta on aiemmin ilmestynyt huikea fantasiaa ja scifiä sekoittava Taikuri ja taskuvaras -trilogia, johon koukutuin välittömästi. Myrrys on täysin erityylinen kirja, ja tämä tuntui minusta alkuun tosi hämmentävältä. Mutta kun sain karistettua trilogian lukumuistot harteiltani, Myrrys oli hyvää luettavaa ja huomasin pitäväni siitä, että kirjailija on ottanut kunnolla etäisyyttä aiempaan sarjaan.

Myrryksen tapahtumat sijoittuvat jonnekin Suomen varhaiseen historiaan, ja päähenkilönä 14-vuotias orpopoika Niilo, jonka menneisyys pysyy pitkään hämärän peitossa. Niilo elää kirjan alussa kasvattipoikana vauraassa Kivihalmeen talossa, eikä hänen asemansa ole talon hiearkiassa kovinkaan korkea. Sattumusten kautta Niilon on pakko lähteä Kivihalmeesta, ja hän joutuu paikallisen tietäjä-Martinin eli myrryksen oppipojaksi. Kirjassa seurataan Niilon kasvutarinaa, hänen vaiheitaan myrryksen opissa ja varttumista kohti aikuisikää.

"Koko sen viikon ajan he samoilivat metsästellen lähiseudun metsissä, joissa Martin tunsi kaikki parhaat apajat. Nähdessään koivun kyljessä taulakäävän Martin irrotti sen ja pani säkkiinsä, ja samaan tapaan hän keräsi juuria ja yrttejä, joita hän käytti rohtojensa valmistamiseen. Niilo sai samalla oppia, että kanervasta ja humalasta tehtiin unilääkettä, pajunkuorella voitiin parantaa kolotuksia ja johanneksenkukalla mahanpuruja. Suopursun voimalla karkotettiin syöpäläiset niin ihmisistä kuin eläimistäkin. Keräsivät he myöskin vielä metsästä saatavia puolukoita ja hilloja ja niiden lisäksi sieniä. Niilo ei ollut tiennyt, että ihminenkin voi syödä sieniä, vaikka lehmät niitä mielellään söivätkin. Piti kuitenkin olla hyvin tarkkana siinä, mitä poimi vasuunsa. Varsin herkulliselta näyttävä punainen ja hauskasti pilkullinen sieni olikin yksi myrkyllisimmistä."

Kirja on yksi luonnonläheisimmistä lukukokemuksistani pitkiin aikoihin. Varsinkin sen alkupuolella kuvaillaan paljon Niilon ja Martinin samoiluja metsissä ja tietäjänammattia, johon kuuluu myös parantajantaitojen harjoittaminen. Myrryksen loppupuolella on sitten jo enemmän toimintaa, kun Niilo menneisyyden salat alkavat paljastua, ja hän selvittelee myös välejään Kivahalmeen väen kanssa. Myrryksessä on aika rauhallinen ja lämminhenkinen yleistunnelma, ja tietäjän toimiin liittyvä tietynlainen mystisyys istuu hyvin historialliseen ajankuvaan.

Minä viihdyin Myrryksen parissa neljän tähden arvoisesti. Toivon, että myös varsinainen kohderyhmä jaksaa innostua metsämiljööseen sijoittuvasta kirjasta, josta saa huiman määrän perinnetietoa ja menneiden aikojen fiilistelyä.

Goodreads: 4 tähteä

Mistä kirja minulle? Sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kiitokset!

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahilla, Unelmien aika

Kirjan tietoja:

Anniina Mikama: Myrrys

Kansi: Riikka Turkulainen

WSOY, 2021

370 sivua