Romantiikkahyllyn maalaislöytöjä - Enni Mustonen: Morsiuskesä & Irène Némirovsky: Veren polte

Maaseudun tarinoita kirjaston romantiikkahyllyltä. Tässä on minulle harvinainen yhdistelmä, mutta 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Maalaismaisemia-lukuhaaste houkutteli minut lainaamaan Irène Némirovskyn Veren poltteen (Gummerus, 2008) ja Enni Mustosen Morsiuskesän (Otava, 2009). Molemmat kirjat löytyivät lähikirjaston romantiikan teemahyllystä, jonka luona harvemmin vierailen. Joskus hämärässä nuoruudessani pläräsin hyllyn tarjontaa säännöllisesti (kirjasto oli eri, mutta romantiikkahylly taitaa löytyä kaikista kirjastoista?), kunnes irtaannuin rakkauden ympärillä pyörivistä juonikuvioista - tai ainakin hyllystä, joka pursuaa vain tätä aihepiiriä.

Némirovskyn kirjalta en odottanut perinteistä rakkauden huumaa ja kuumia suudelmia, mutta ennakolta arvelin, että Morsiuskesä saattaisi olla lähempänä nuoruuteni kokemuksia romantiikkahyllyn annista. Kirjat luettuani en suuremmin yllättänyt, kun Veren polte sopi mielikuviini ranskalaisesta romaanista - hienostunut, monimutkaisia tunteita täynnä oleva. Morsiuskesä sen sijaan oli erittäin epäromanttinen. Kirja oli helppolukuinen ja ennalta-arvattava viihderomaani, joka oli helppo kytkeä kotimaiseen arkeen. Romanttista rakkautta en siitä silti löytänyt, ja luin sen loppuun lähinnä haastepisteen innoittamana sekä silkasta uteliaisuudesta viihdegenren edustajaa kohtaan.

Maaseudun kuvausta sentään löytyi molemmista kirjoista, joten ne sopivat kansikuvaa myöten mainiosti maaseutuhaasteeseen. Veren poltteessa ollaan Ranskan maaseudulla, jonne kirjan kertoja ja päähenkilö Silvio palaa vuosien jälkeen:

"Tänään olen yksin, ensilumi satoi. Tämä Keski-Ranskan seutu on eristäytynyttä mutta vaurasta. Ihmiset pysyttelevät omissa oloissaan, omilla maillaan, kyräilevät naapureitaan, korjaavat satonsa, laskevat rahojaan, viittaavat kintaalla kaikelle muulle. Ei asuta linnoissa, ei harrasteta seuraelämää. Täkäläinen porvaristo on vielä lähellä maalaisia, vasta äskettäin toiseen säätyyn siirtynyttä; veri virtaa suonissa sakeana ja kaikki maan antimet maistuvat." (s. 6)

Pienessä kylässä monet asiat ovat kuten ennenkin, mutta ajan myötä pinnan alta alkaa paljastua kuohuntaa ja tunnemyrskyjä. Kirjassa on erittäin rauhallinen ja seesteinen tunnelma, mutta minun on todettava, että henkilöiden kokemat rakkausdraamat jäivät etäisiksi. Némirovskyn kerronta on silti hienovireistä, ja siinä syy antamaani kolmeen Goodreads-tähteen. Hän tuo kirjassa kauniisti esille maaseudun ihmisten elämäntyyliä ja -asennetta, joka heijastuu niin käytännön maanviljelykseen liittyviin kysymyksiin kuin tunne-elämän käsittelyyn.

Heinäpelto, mies ja nainen, punainen koukeroinen punainen fontti. Onkos tässä romanttisen maalaistarinan kannen peruselementit? Morsiuskesän lehmä sentään on pirteä yksityiskohta.

Enni Mustosen Morsiuskesä liikkuu Maajussille morsian -tv-sarjan tunnelmissa. Kirjan naispäähenkilönä on maailman sotatantereilla ansioitunut tv-kuvaaja Laura, joka saa sairaslomansa loppupuolella pestin kotimaisen tosi-tv:n kuvaajaksi. Laura löytää itsensä Jussin isännöimältä maatilalta, jonne saapuu emäntäehdokkaita vuorokauden mittaiselle tutustumiskäynnille. Kamera käyntiin ja reaktiot talteen.

Laura ja Jussi, olisikos tässä se kirjan pääpari? Tämän asian keksimiseen ei kauaa mennyt, vaikkei Laura ollut edes virallinen emäntäkokelas. Laura on kliseisesti yltiömäisen pätevä sekä kameran takana että maatilan töissä, sillä hänen perheellään on (totta kai!) ollut maatila. Hurmioituneet kauneuden ja komeuden ylistykset oli jätetty kirjasta pois, sen sijaan ammatillinen pätevyys korostui Lauran ja Jussin suhteessa. Tuntui, että Jussi hakee yhtä työntekijää tilalleen, ja kynttilät ja rakkauden täyteinen silmiintuijotteluromantiikka sopivat heikosti siihen kuvioon.

Maatilan työt olivat esillä kirjassa useaan otteeseen, sillä kuvauksia tehtiin navetassa, vastaan tuli lehmän poikimista ja peltotöitä. Kirja soveltuu näin ollen erinomaisesti lukuhaasteen Maa ja metsä elinkeinona & maaseutu murroksessa -osioon. On siinä lehmänkantturoilla ihmettelemistä, kun lypsykoneen ympärillä pörrää tv-väkeä:

"Kikka oli suunnitellut, että navetalla kuvataan, miten Jussi opettaa Sinille lypsykoneen käyttöä.
    Hei, ei sitä voi opettaa tosta vaan kesken aamulypsyn, minun oli pakko sanoa, kun sekä oppilas että opettaja seisoivat alhaalla montussa hämmentyneen näköisinä.
    - Jos tehdään niin, että Sini on vaan alhaalla katsomassa, kun Jussi pyörittää lypsyä. Jussi voi selostaa jos ehtii, mitä tehdään ja miksi.
    Kikka ja Milla näyttivät supattelevan nyrpeän näköisinä keskenään, mutta Jussi näytti huojentuneelta. Lypsyaseman portilla odottelivat jo ensimmäiset lehmät vuoroaan." (s. 50)

Kirja oli nopeasti lukaistu, ja samalla saattoi oikein hyvin kuunnella The Voice of Finlandin perjantailähetystä. Morsiuskesä oli leppoisa välipalakirja, josta ei jäänyt suuria muistijälkiä - kaksi Goodreads-tähteä.

***

50 kategorian listahaaste saa Veren poltteesta ruksin kohtaan 41) A book that was originally written in a different language.

Goodreads: Morsiuskesä saa 2 tähteä ja Veren polte 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Molemmat ovat kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: Veren poltetta on luettu blogissa Sanojen jano. Morsiuskesää on luettu blogissa Sivujen sanat.
Kirjojen tietoja:
Irène Némirovsky: Chaleur du sang (2007)
Suomennos Anna-Maija Viitanen
Gummerus, 2008
168 sivua

Enni Mustonen: Morsiuskesä
Otava, 2009
255 sivua