Elina Pitkäkangas: Kajo (Kuura #2)

Viime vuonna tutustuin Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogiaan, ja pidin sen avausosasta Kuura aika lailla. Suomalaisessa Kuurankeron pikkukaupungissa säikyttiin ihmissusiviruksen tartuttamia kansalaisia, ja muistan viihtyneeni YA-kirjan parissa mainiosti. Niinpä sarjan kakkososa Kajo (Myllylahti, 2017) aiheutti hienoisia jännityksen tunteita. Säilyykö taso vai onko edessä tympeä lässähdys?  

Kajo on nyt luettu, ja eipä huolta - kirja on mielestäni raikas, räväkkä ja omia hukkamaisia polkujaan kulkeva jatko-osa. Kirjan alkuosa oli hitaanpuoleinen, mutta kunhan vauhtiin päästiin, sivut kääntyivät vauhdikkaasti samalla kun Kuurankeron ihmissusijahti otti lisää kierroksia. Huippua!

"Kauanko sitä oli jatkunut teillä? Pettiks Matleena mua sun kanssa vuoden? Kaks?"

    Pyörittelin tyhjää lasia käsissäni. Minulla oli kamala olo. Ensimmäistä kertaa pystyin todella näkemään kuinka väärin minä ja Matleena olimme tehneet, kuinka rumaksi tämä tarinamme maalasi. Olin kajonnut toisten jätkien tyttöystäviin ennenkin, mutta koskaan ennen minun ei ollut tarvinnut kohdata loukkaamiani ihmisiä näin suoraan.

    "Ei sitä ollut kuin pari viikkoa", sain sanottua. "Eikä Madde olisi halunnut tehdä mitään sun selän takana. Mä siinä säädin, ei me oltais tehty mitään, ellen mä olis jatkanut. Madde oikeesti välitti susta."

    Nikin silmät kaventuivat. "Sä oo kyllä helvetin vastenmielinen ihminen. Kai sä tajuat sen?" (s. 223)

Kuura-sarjan nuoret aikuiset ovat kuin suoraan saippuasarjasta lainattuja: nuoria, kauniita, rohkeita, niljakkaita, omaa etuaan röyhkeästi tavoittelevia mutta myös rakkaitaan vimmaisesti puolustavia. Yllä olevassa lainauksessa vastenmieliseksi tyypiksi leimataan Kajon toinen kertojaääni, kansikuvapoika-Aaron. Aaron on hukka-Matleenan kanssa kanssa pakosalla ihmissusia metsästävää Jahtia, ja pojan habitus on reissun aikana rähjääntynyt. Luonne sen sijaan - no, ehkäpä se on hitusen jalostunut kovien olojen keskellä. Mutta vain hitusen, onneksi! Täytyy myöntää, että Kajon ja koko sarjan viehätys minun silmissäni nojaa pitkälti siihen, että henkilöhahmojen ärsyttävyys yhdistettynä ihmissusiteemaan onnistuu olemaan todella toimiva ja viihdyttävä paketti.

Kajossa on kaksi erillistä juonilankaa, sillä kirjassa seurataan Aaronin ja Matleenan pakoa ja toisaalla Inka joutuu elämänsä kiipeliin. Inkan osuudet tuntuivat pitkään paljon kiinnostavimmilta kuin Aaronin ja Matleenan metsäseikkailut, mutta kirjan loppurymistelyt onneksi korjasivat tätä epätasapainoa.

Täydenkuun hetkellä ei Kajossa ratsasteta eli kirjassa ei juuri ollut kuvauksia siitä, kuinka ihmissusiksi muuttuneet mellastavat ja aiheuttavat tuhoa. Hieno ratkaisu! Pidin siitä, että ihmissusimaisuutta lähestyttiin pikemminkin siitä näkökulmasta, miten se vaikuttaa ihmissuhteisiin ja miten sen kanssa voisi elää mahdollisimman normaalia elämää muita vaarantamatta. Nämä teemat oli tosin upotettu melkoiseen määrään toimintaa, ja yllätyinkin siitä,  että Kajo oli mielestäni avausosaa raaempi kirja. Inkan kokemukset Jahdin kynsissä olivat hyytävää luettavaa, mutta toisaalta huomasin ahmivani juuri näitä jaksoja silmät kiiluen. Toivon silti, ettei sarjan seuraava osa käännä action-nappulaa enää kovin paljon isommalle.

Goodreadsiin Kajo saa minulta 4 tähteä. Onpa mukavaa lukea sarjaa, joka parantaa otettaan edetessään. Juttuni sarjan aloitusosasta löytyy täältä, ja sille annoin viime kesänä kolme tähteä.

***

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa. Äänessä ovat Inka ja Aaron.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Carry on Reading, Dysphoria
Kirjan tietoja:
Elina Pitkäkangas: Kajo
Kansi Karin Niemi
Myllylahti, 2017
341 sivua