29. joulukuuta 2016

Uusi vuosi käyntiin lukumaratonilla!

Bloggaajan uusi vuosi pärähtää käyntiin lukumaratonilla! Päätin hypätä mukaan Klassikkojen lumoissa -blogin ideoimaan lukumaratonviikkoon, joka on ensi viikolla. Koko viikkoa ei ole tarkoitus lukea putkeen, vaan viikon aikana voi vetäistä normaalin 24 h lukumaratonin itselleen sopivana ajankohtana. Minulla koittaa paluu työarkeen tiistaina, joten lukumaraton heti uuden vuoden alkajaisiksi tuntuu sopivalta tavalta juhlistaa loman loppumista. Tarkoitukseni on siis aloitella lukumaraton sunnuntaina 1.1.2017 iltapäivällä ja jatkaa lukemista maanantai-iltapäivään.

Edellisestä lukumaratonistani on jo aikaa lähes puoli vuotta, sillä osallistuin kesän päätteeksi Harry Potter -teemaiselle lukumaratonille. Ilmankos tuntuu, että innostusta maratoonaukseen on niin, että oli heti pakko laittaa lukupinosuunnitelmat julki. 😅

Alla olevilla kirjapinolla aion sunnuntaina lähteä liikkeelle. Valinnanvaraa on, ja pahoin pelkään, että maratonin tuloksena on vain iso määrä kesken olevia kirjoja... olen kuitenkin havainnut, että monipuolinen lukupino sopii minulle. Sieltä on helppo valita luettavaa mielialan mukaan:


Italo Calvinon Koko kosmokomiikka on harvoja suosikkejani novellikokoelmien saralla. Olen lukenut kirjasta vuosia sitten muistaakseni lähes kaikki novellit, mutta ne kestävät uusintalukuja ja kosminen komiikka tuokoon virkistystä maratonille paksumpien kirjojen väliin. Tavoitteeni on saada ainakin pari-kolme novellia luettua Ompun novellihaasteeseen.

J. M. Coetzeen Nuoruus on jatkoa Poikavuodet-kirjalle, jonka luin Helmet-haasteeseen jokin aika sitten. Coetzeen jouhevan lempeä ja pohdiskeleva kerronta miellytti minua siinä määrin, että kävin alkuviikosta lainaamassa jatko-osan.

Evelyn Waughin Mennyt maailma on minun kirjavalintani tammikuun lopun Klassikkohaasteeseen. Vielä en ole kirjaa aloitellut, mutta maratonilla saan toivottavasti hyvän startin kirjaan.


Lukumaratonin kevyempi osuus sisältää Colin Mellotin Sysimetsä-fantasiatrilogian päätösosan Sysimetsän valtakunta. Jos tekee mieli lukea sarjakuvia, päädyn luultavasti sarjakuvaversioon Irène Némirovskyn romaanista Ranskalainen sarja. En ole ko. kirjaa lukenut, mutta sarjakuva kiinnosti minua syksyllä niin paljon että hankin sen omaan hyllyyni.


Alkuviikolla piipahdin tosiaan kirjastossa, ja loma innosti tutkimaan pikalainahyllyjä. Nappasin mukaani pari paksua kirjaa: Gard Sveenin Pimeän sylissä -dekkarin ja Elif Shafakin eksoottisiin maisemiin sijoittuvan lukuromaanin Valkoinen elefantti. Molemmat kirjat ovat minulla parhaillaan kesken, ja koetan edistää niitä maratonin aikana.

Nyt vain pitäisi jaksaa odotella muutama päivä lukumaratonin alkuun. Jos lukumaraton kiinnostaa, voit ilmoittautua mukaan Klassikkojen lumoissa -blogissa.

6 kommenttia:

  1. Oooh, onneksi kohta on taas viikonloppu niin pääsee viltin alle syöpöttelemään kirjojen kera... Maailmaa piiloon.

    VastaaPoista
  2. Yritän parantua jouluflunssasta, joten maratoni jää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, pikaista paranemista sinulle <3.

      Poista
  3. Hyvää maratonia! Itse en tiedä vielä lähdenkö mukaan, sillä huomenna alkaa jo työt, mutta viikonloppuna voisi olla mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavasti sujuu. :) Coetzee on jo erinomaiseksi havaittu, ja toivottavasti saan sen luettua loppuun tässä illan aikana. Onneksi on koko viikko aikaa ehtiä mukaan tähän hauskuuteen. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...