Helmetin viimeiset: Huhtikuun noita ja Poikavuodet

Niputin tähän juttuun viimeiset kirjani tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen. En saa aivan kaikkia kohtia täyteen, mutta Kirjasammon täky -kohtaan löytyi Majgull Axelssonin Huhtikuun noita (WSOY, 2012) ja J. M. Coetzeen Poikavuodet (Otava, 1999) puolestaan sopii afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja -kohtaan.

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Lukukokemukseni alkuvaihe oli siinä mielessä erikoinen, että luulin alkavani lukea dekkaria. Jostain syystä olin muodostanut mielikuvan, että rikosten äärellä ollaan ja odottelin pitkät tovit, millainen murhamysteeri kirjaan kehittyy. Ei kehittynyt minkäänlaista, mutta onneksi Huhtikuun noita oli hyvä kirja ilman sitäkin.

Kirja kertoo neljän lapsen kasvutarinan takaumien ja vuorottelevien kertojaäänien avulla. Lapsista kolme on varttunut aikuiseksi adoptiolapsena, tietämättömänä perheen äidin kasvatuslaitokseen hylkäämästä Desiréestä. Desiréellä on vammaisuudestaan huolimatta merkillisiä kykyjä, jotka tuovat oman maagisen lisänsä kirjan tapahtumiin. Tarina avautuu ja hahmottuu hitaahkosti, mutta pysyy silti kasassa yli neljän ja puolen sadan sivun verran.

Huhtikuun noita on kasvutarinoiden ohella hieno ja koskettava ajankuvaus, sillä lasten kohtaloissa heijastuu suhtautuminen vammaisuuteen eri aikoina. Yhteiskuntaluokat ja niiden väliset epäluulot tuovat nekin omaa särmäänsä tarinaan. Huhtikuun noita oli yllättävän hyvä kirja, vaikka loppukliimaksi jäikin aavistuksen latteaksi.

Huhtikuun noita oli Kirjasammon täkynä 24.10.2016, CP-viikon aloitusmaanantaina.

J. M. Coetzee: Poikavuodet

J. M. Coetzee on jäänyt minulle vieraaksi kirjailijaksi. Ennen Poikavuosia olin lukenut häneltä vain Pietarin mestarin, josta jäi minulle todella puisevat lukumuistot. Kirjailijan lapsuusmuistoista ammentava Poikavuodet vaikutti kaikin tavoin helpommin lähestyttävältä kirjalta, joten päätin rohkeasti kokeilla sitä. Se kannatti, sillä Poikavuodet oli soljuvasti etenevä, eteläafrikkalaista yhteiskuntaa lapsuuskokemusten kautta valottava kirja.

"Buurisotaa ei käsitellä koulussa, ei ainakaan englanninkielisessä keskikoulussa. Huhutaan, että afrikaansinkielisillä luokilla buurisotaa opetetaan nimellä Tweede Vryheidsoorlog, toinen vapaussota, mutta ei kokeita varten. Koska buurisota on arka aihe, se ei kuulu viralliseen lukusuunnitelmaan. Hänen vanhempansakaan eivät suostu sanomaan mitään buurisodasta, siitä kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä. Äiti kertoo kuitenkin usein buurisodasta jutun, jonka hän kuuli omalta äidiltään. Kun buurit tulivat heidän maatilalleen, äiti kertoi, he vaativat ruokaa ja rahaa ja passausta. Kun brittisotilaat tulivat, he yöpyivät tallissa, eivät varastaneet mitään ja kiittivät ennen lähtöään kohteliaasti isäntiään." (s. 99)

Kirjan tapahtumat kerrotaan pienen koululaispojan näkökulmasta, kolmatta persoonaa käyttäen mikä loi kirjan sävyyn etäisen viileän vaikutelman. Poika elää elämäänsä kodin, koulun ja sukulaisten parissa ja koettaa hahmottaa ympäröivää, ristiriitojen, repivän historian ja erilaisten kulttuurien sävyttämää todellisuutta.  

Poikavuodet taitaa olla niitä kirjoja, joissa ei varsinaisesti "tapahdu" mitään, mutta nautin suunnattomasti sen hillitystä kerronnasta ja kurkistuksesta toisenlaiseen todellisuuteen. Luulen, että Etelä-Afrikan historian jonkinasteinen tuntemus olisi avannut kirjaa vielä paremmin, mutta vähäisilläkin tiedoillani Poikavuodet oli antoisa lukukokemus. Kirjalle on ilmestynyt jatko-osa, ja Nuoruus vilahti oitis lukulistalleni.

Goodreads: Molemmat kirjat saavat 4 tähteä

Mistä kirjat minulle? Huhtikuun noita on oma ostos, Poikavuodet lainasin kirjastosta

Muualla verkossa: Huhtikuun noita -kirjaa on luettu mm. blogeissa Leena Lumi ja Sallan lukupäiväkirja

Kirjojen tietoja:

Majgull Axelsson: Aprilhäxän (1997)

Suomennos Kaarina Sonck

WSOY, 2012

463 sivua

J. M. Coetzee: Boyhood - Scenes from Provincial Life (1997)

Suomennos Seppo Loponen

Otava, 1999

254 sivua