Lukumaraton 14.2.2016 & kirjastoreissun kirjoja

Ystävänpäivä lähestyy, ja sen kunniaksi Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi lukumaratonia. Päätin lähteä maratonille mukaan, vaikka pahoin pelkään, että oma lukemiseni rajoittuu lauantai-iltaan ja sunnuntaiaamuun. Kouluhommista en voi (enkä halua) luistaa, mutta välillä tekee hyvää hypätä fiktion pariin.

Sunnuntaina - lukumaraton! Kuva Yöpöydän kirjat -blogista.

Mitäs aion maratonilla lukea? Todennäköisesti niitä kirjoja, jotka ovat minulla parhaillaan kesken. Mutta mutta - kävin eilen illalla kirjastossa, ja varaushyllyyn oli sopivasti saapunut useita viime viikkoina varaamiani kirjoja. Olen poiminut lukuvinkkejä sieltä täältä, ja kliksutellut niitä varaukseen. Nyt onkin sitten lukupinossa valinnanvaraa, sillä myös kirjanvaihtohyllystä oli pakko poimia mukaan muutama kirjalöytö. Runsaudenpulaa pukkaa. Tässä kirjastoreissuni saalisesittely:

Kirjanvaihtohyllystä: Forsytein taru I ja II. Aiemmin olen löytänyt samaisesta hyllystä jatko-osa Nykyaikaisen komedian molemmat osat, joten nyt voin lukea hurauttaa koko tarinan. Tässä olisi mainio projekti kesälle. Olen lukenut Forsytein tarun ja nähnyt tv-sarjan (pidin molemmista, mutta lukumuistot ovat erityisen hämärät), mutta Nykyaikainen komedia on minulle täysin lukematonta maaperää. Victor Hugon Pariisin Notre-Dame 1482 on myös lukematta, ja jos tarkkoja ollaan, en ole lukenut Hugolta mitään. Kesäprojekti II?


Pari uutuuskirjaa: Eteläraja-trilogian päätösosa pitää lukea pikaisesti, sillä varausjonossa seuraava innokas lukija odottelee kirjaa. En ole scifi-fani, mutta tämä sarja on koukuttanut minut. Jukka Viikilän kirjan huomasin hiljattain Kirjakko ruispellossa -blogissa, ja olipa mukavaa saada se kirjastosta näin pikaisesti.


Lisää matkan varrelta poimittuja vinkkejä:  The Adventures of Hergé -sarjakuvan bongasin Goodreadsiin feedistä, ja sarjakuvamuotoinen elämäkerta on miellyttävän/huolestuttavan lyhyt, mutta kiinnostaa minua kovasti mm. siksi, että tekijätiimissä on José-Louis Bocquet, joka on käsikirjoittanut hienon Kiki - Montparnassen kuningatar -albumin. Totesin albumin takakantta silmäillessäni etten tiennyt edes Hergén oikeaa nimeä, joten jokunen uusi tiedonmuru taitaa olla luvassa.

Steinbeckin kirjan esittelyn luin jokin aika sitten Tahaton lueskelija -blogissa, ja sivumäärä tuntui sen verran kohtuulliselta, että laitoin kirjan varaukseen. Steinbeck-innostukseni on noussut korkealle aivan huomaamatta, ja tällä kirjalla pääsisin myös aloittamaan Leningrad- Ost-Berlin -haasteen. No, sivuja on vain parisataa, mutta kokoa sivuilla löytyy eli saapa nähdä, miten kauan tämän kirjan kanssa vierähtää.


Lisää lukuhaastekirjoja: Sheferijm-blogin Kirjaherbario-haaste tuntui alkuun vaikealta, mutta sopivia kirjoja löytyy pikku hiljaa. Yksi on alimman kuvan kesken-osastolla, ja tässä kaksi uutta löytöä: Abbas Khiderin Kirje munakoisotasavaltaan ja John Galsworthyn Omenapuu. Kirje-kirja on lukuoppaan vinkkaama kirja, ja Omenapuusta olen lukenut useita kiittäviä blogijuttuja.
 

Ja lopuksi, nämä kaksi minulla ovat kesken juuri nyt - molemmat erinomaisia vaikkakin täysin erityylisiä:


Jos nämä ovat kesken vielä lauantai-iltana, arvelen että aloitan lukemalla kirjat loppuun ja vasta sitten suuntaan jonkun uuden kimppuun.

Näillä eväin on hyvä suunnistaa kohti viikonloppua ja lukumaratonia. Jos maraton kiinnostaa, ilmoittaudu mukaan täällä - ja sitten vain omaa lukupinoa kasaamaan. :)

Kommentit

  1. Hyvälle näyttää maratonpinosi! Nokkosvallankumous on huikea lukukokemus. Omenapuuta lueskelin kesän lukumaratonissa, mutta oli silloiseen mielentilaan väärä teos. Siihen täytyy palata jossain vaiheessa uudelleen. Minulla on juuri nyt luettavana tuo Hyväksyntä. Mielenkiintoista päästä lukemaan taas uusista näkökulmista Alue X:n erikoislaatuisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tykännyt Enorannan kirjasta. Se uusin jäi kesken, mutta tämä vetäisi nopeasti mukaansa - vaikka tarina onkin paljon synkempi kuin odotin. Hyväksynnästä luin jo vähän alusta, ja hyvältä vaikuttaa... juoni tuntuu palaavan ekan osan tilanteeseen, ja pitää koettaa palautella mielee kuka on kukin. Henkilöasetelmat ovat tässä sarjassa hiukka hämärät. :D Jännää nähdä, mitä tämä päätösosa pitää sisällään. Toivottavasti sarja saa arvoisensa huipennuksen.

      Poista
  2. Lukumaratoonin ois kiva osallistua joskus. Jospa sopiva moodi tulis vastaan jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, maratonit ovat kivoja, kunhan lukeminen ei mene suorittamisen puolelle (tai siis ainakaan itse en tykkää, jos huomaan vaan laskevani sivuja ja lukevani niin nopsaan kuin ehdin... rento ote on parempi). Kannattaa ehdottomasti osallistua, jos tulee sopivaan kohtaan eteen. :)

      Poista
  3. Minulla on Forsytein taru vielä lukematta, mutta Omenapuu vakuutti minut, joten voisin hyvinkin siihen joskus tarttua - paksuuden takia aikeeni ovat vähän lykkäytyneet :D Eteläraja-trilogia on mennyt minulta jotenkin ihan ohi, mutta kuulostaa houkuttelevalta. Ehtisiköhän sitä lähteä maratoonaamaan mukaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelärajaa kannattaa kokeilla, ja sinullahan onkin nyt hyvä tilanne, kun koko sarja on heti saatavilla. Juonikuviot on nääs vähän kimurantteja, ja näin jälkikäteen ajatellen olisin mieluusti itsekin lukenut osat peräjälkeen. Forsytein taruakin suosittelen, vaikka muistijälkeni kirjasta ovat hämärät... eli ehkä enempi sen tv-sarjan perusteella intoilen kirjasta. :)

      Mukavaa, jos lähdet maratonille mukaan.

      Poista
  4. Minullakin on tuo Steinbeck luvussa. Avain on upea teos. Omenapuu on hienoimpia rakkausromaaneja, kuinka joku pystyy kiteyttämään tuon tarinan tuohon sivumäärään? Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Steinbeck on hyvä. Odotukseni ovat sen suhteen korkealla. Vähän jo päivällä vilkaisin Omenapuuta, ja voi olla, etten tällä maratonilla lähde sen kippuun... voipi sopia paremmin luettavaksi silloin, kun ei ole maratonfiilistä yllä. :) Mutta aion ehdottomasti lukea Omenapuun, se ei lähde kirjastoon lukemattomana. Kiitos - hyviä lukutuulia myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.