Agatha Christie: Seitti (äänikirja)
Murhamamma Christie yllätti minut positiivisesti Seitillä (WSOY, 2013/1953), jonka kuuntelin Lars Svedbergin lukemana äänikirjana. Poimin kirjan heräteostona ostoskoriin alennusmyynnistä, ja muutamalla eurolla sain veikeän humoristisen murhajutun kuunneltavakseni. Seitti on kirjoitettu alunperin näytelmäksi, ja epäilen, ettei se
olisi kirjana ollut minulle niin hyvä lukukokemus kuin kuunneltuna. Svedbergin lukema versio osui minun huumorisuoneeni, ja suosittelen ääniversiota lämpimästi etenkin heille, joita kiinnostaa kevyt, vanhanaikainen tunnelma.
Seitissä pääosaa näyttelee viehkeän kujeellinen rouva Clarissa Hailsham-Brown, ja Sverbergin mainion äänitulkinnan ansiosta hän voitti viihdyttävyyspisteissä Poirotin ja Marplen mennen tullen minun silmissäni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat brittiläisen yläluokan piiriin. Rouva Clarissa on naimisissa ulkoministeriön diplomaatin kanssa, ja asuu miehensä kanssa maaseudulla. Clarissalla on hupaisiin kepposiin taipuvainen mieli ja ilmeisiä näyttelijän lahjoja, mutta jopa Clarissa hämmentyy hetkeksi löytäessään ruumiin olohuoneensa lattialta. Katastrofin ainekset ovat kasassa, sillä hänen miehensä aikoo pitää kotonaan samana iltana tärkeä ja salaisen diplomaattisen kokouksen merkillisen herra Jonesin kanssa.
Clarissa turvautuu miespuoliseen tuttavapiirinsä apuun koettaessaan selvitä tilanteesta, ja melkoisen hämähäkin seitin he onnistuvat kutomaan. Tylsää politiikkaa ei tässä kirjassa puhuta, sillä diplomaattinen tapaaminen tarjoaa lähinnä sopivat kulissit Clarissan omalle pikku mysteerille. Clarissan hahmo on todella hieno, ja kirjassa on muitakin hyviä naishahmoja, jotka kokonaisuutena taitavat jättää miespolot varjoonsa. Henkilögalleria ei ollut aivan niin runsas kuin joissakin Christien kirjoissa, ja tämä oli kirjalle vain plussaa. Kokonaisuus tuntui sopivan tiiviiltä, eivätkä henkilöt päässeet unohtumaan vaikka kuuntelin kirjaa pikku pätkissä automatkoilla.
Seitissä pääosaa näyttelee viehkeän kujeellinen rouva Clarissa Hailsham-Brown, ja Sverbergin mainion äänitulkinnan ansiosta hän voitti viihdyttävyyspisteissä Poirotin ja Marplen mennen tullen minun silmissäni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat brittiläisen yläluokan piiriin. Rouva Clarissa on naimisissa ulkoministeriön diplomaatin kanssa, ja asuu miehensä kanssa maaseudulla. Clarissalla on hupaisiin kepposiin taipuvainen mieli ja ilmeisiä näyttelijän lahjoja, mutta jopa Clarissa hämmentyy hetkeksi löytäessään ruumiin olohuoneensa lattialta. Katastrofin ainekset ovat kasassa, sillä hänen miehensä aikoo pitää kotonaan samana iltana tärkeä ja salaisen diplomaattisen kokouksen merkillisen herra Jonesin kanssa.
Clarissa turvautuu miespuoliseen tuttavapiirinsä apuun koettaessaan selvitä tilanteesta, ja melkoisen hämähäkin seitin he onnistuvat kutomaan. Tylsää politiikkaa ei tässä kirjassa puhuta, sillä diplomaattinen tapaaminen tarjoaa lähinnä sopivat kulissit Clarissan omalle pikku mysteerille. Clarissan hahmo on todella hieno, ja kirjassa on muitakin hyviä naishahmoja, jotka kokonaisuutena taitavat jättää miespolot varjoonsa. Henkilögalleria ei ollut aivan niin runsas kuin joissakin Christien kirjoissa, ja tämä oli kirjalle vain plussaa. Kokonaisuus tuntui sopivan tiiviiltä, eivätkä henkilöt päässeet unohtumaan vaikka kuuntelin kirjaa pikku pätkissä automatkoilla.
Suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu Clarissan kotiin, ja etenkin sen olohuoneessa oleskellaan paljon. Kirjaa kuunnellessani näin tapahtumat näytelmänä silmissäni, sillä juoni eteni lähes täysin dialogin voimin. Osittain juonenkäänteet olivat ennalta-arvattavia, mutta enpä tuosta suuremmin häiriintynyt. Oli hauskaa edes kerran arvata jotain oikein. Haa, tiesin, tiesin! En löytänyt tietoja mistään muusta kirjasta, jossa nokkela Clarissa olisi ollut päähenkilönä. Harmi, sillä olisin mieluusti kuunnellut lisää hänen edesottamuksistaan. Kirja saa minulta neljä tähtöstä Goodreadsiin.
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu ja kuunneltu blogeissa Kirjahamsterin lukuvinkit ja Jos vaikka lukisi. Kirjallisen version historiatietoja voi kurkata wikipediasta englanniksi ja suomeksi. Charles Osborne on muokannut Christien näytelmästä kirjallisen version vuonna 2000 Christien perikunnan luvalla.
Äänikirjan tietoja:Agatha Christie: Spider's Web (1954; näytelmäversio)
Suomennos Kaisa Kattelus
Lukija Lars Svedberg
Kesto 5h 8 min
WSOY, 2013
Tämä löytyy hyllystä kirjaversiona, joten taidan sitten lukea ja ehkä myös kommentoida sitä jotenkin. Yritin lukea bloggauksesi vähän "puolivaloilla", jotta ei liikaa paljastuisi :)
VastaaPoistaKoetin toki välttää suurempia spoilereita. :) Kiva kuulla aikanaan, mitä tästä tykkäät jos innostut bloggaamaan kirjasta. Minulle oli melkoinen yllätys, että Christie on kirjoittanut jotain näin kevyttä. Poirotit varsinkin tuntuvat yltiömäisen asiallisilta tämän rinnalla.
PoistaAgatha Christie on sellainen, jonka kirjoja haluaisin lukea enempi, mutta aina tuntuu osuvan kohdalle sellaisia, joiden kohdalla kuolen tylsyyteen. Useampi on siis jäänyt kesken, mutta ehkä uskallan kokeilla juuri tätä, koska äänikirjamuoto on vähän mukavampi.
VastaaPoistaHuomasin, että olit merkannut blogini lukulistallesi - kiva, että edes joku lukee. :)
Svedberg lukee näitä Christietä todella hyvin, ja erityisesti tähän kirjaan hänen tyylinsä istui kun nenä päähän. Kirja ei ole edes kovin pitkä, joten kannattaa kokeilla.
PoistaSinulla on tosi kiva blogi, joten totta kai käyn lukemassa :). Mukavaa, että olet löytänyt teeman (matkat) esittelemillesi kirjoille. Minulla kun on vaan tämmöinen sillisalaattiblogi, niin ihailen kovasti kaikkia jotka menevät yhtenäisemmän linjan mukaan. Ja kirjat+matkat on kerta kaikkiaan täydellinen yhdistelmä. :)
Olen lukenut tämän kirjana. Minusta tämä voi toimia äänikirjana paremmin kuin kirjana, tämä kirjaversio ei ole Christien kirjoittama. Siinä on minusta muutama aika kumma juttu, joita en viitsi paljastaa juonipaljastusten vuoksi (mutta liittyy Pippaan tai hänen ikäänsä ja siihen mitä hän väitti tai luuli tehneensä ja mitä hänelle oltiin tekemässä).
VastaaPoistaKiitos tarkennuksesta tekijätietojen suhteen. Osborne-kuvio ei ollutkaan minulle tuttu, eivätkä Elisa Kirjan sivut (josta latasin ääniversion) vinkanneet aiheesta mitään. Mutta lisäsin nyt kirjan tiedot-osioon pari wikipedian linkkiä. Wikipedian mukaan Osborne ei onneksi ole käyttänyt taiteellisia vapauksia, vaan näytelmä on vain kirjoitettu kerronnalliseen muotoon. Svedgerg lienee (?) lukenut tätä versiota, sillä kuuntelemani versio tuntui ääneen luetulta kirjalta, ei suoranaiselta näytelmältä.
Poista