2. maaliskuuta 2015

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä

Agatha Christien kirja Murha maalaiskylässä (WSOY, 2007/1930) aloittaa neiti Marplesta kertovien dekkarien sarjan. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, mutta muistikuvani juonesta olivat niin hatarat, että uusintalukuni vastasi lähes ensimmäistä lukukertaa. Lukiessani nuorempana neidin salapoliisihommista hän ei ollut suurin suosikkini Christien hahmoista, sillä vanhaneiti tuntui minusta kovin tylsältä hahmolta hohdokkaan Poirotin rinnalla. Maalaiskylän murhan uusintaluvun jälkeen täytyy sanoa, ettei neiti Marple vieläkään kohonnut ohi Poirotin, mutta luulen osaavani arvostaa tätä herttaista, tarkkanäköistä neitiä enemmän kuin nuorempana. St. Mary Meadin kylässä asuvassa neiti Marplessa on lempeää huumorintajua ja hämmentävän syvää ymmärrystä ihmismielen pimeitä puolia kohtaan.
"Griselda tuli sisään samalla hetkellä.
- Neiti Wetherby soitti juuri, hän sanoi, - Rouva Lestrange lähti ulos kello neljännestä yli kahdeksan eikä ole vielä palannut. Kukaan ei tiedä mihin hän on mennyt.
- Miksi heidän sitten pitäisi tietää?
- Mutta hän ei mennyt tohtori Haydockin luo. Neiti Wetherby tietää sen, koska hän soitti neiti Hartnelille, joka asuu tohtorin vieressä ja olisi varmasti nähnyt rouva Lestrangen.
- En käsitä, sanoin, - kuinka kukaan tässä paikassa voi syödä koskaan. Heidän täytyy nauttia ateriansa seisten ikkunan vieressä ollakseen varmoja etteivät jää mitään vaille." (s. 42-43)

Minulle hieman yllättäen kertojana oli St. Mary Meadin kirkkoherra, jonka pappilassa tapahtuu murha: iäkäs, ei-niin-suosittu eversti murhataan päähän ampumalla. Kirkkoherra ja hänen perheensä olivat etualalla kirjan tapahtumissa, ja neiti Marplen astumista näyttämölle sain odotella hyvän tovin. Kerronnan sävy oli lämmin, ja siitä pilkotti humoristinen ote kyläläisiä kohtaan, jotka vahtivat siinä määrin toinen toistensa tekemisiä, että tuntui lähes ihmeeltä, miten joku oikeasti onnistui tekemään murhan siten ettei syyllinen heti ollut kaikkien tiedossa. 

Neiti Marple vilahteli aina silloin jutun setvinnässä, mutta hän ei juossut haastattelemassa todistajia vaan teki päätelmiä saamistaan tiedoista. Niitä hänelle tarjoili mm. kirkkoherra, joka oli mielestäni jopa huomiota herättävän paljon mukana kaikessa juttuun liittyvässä. Poliisejakin pyöri jaloissa, mutta poliisivetoisen dekkarin sijaan Murha maalaiskylässä oli kirja pikkukylän asukkaista, joiden rauhallista elämää murha hämmentää. 

Kirja oli leppoisaa luettavaa, mutta kirjan keskivaihe tuntui ajoittain puisevalta. Kellonaikojen tutkinta ja ihmisten menemisten ja tulemisten setvintä eivät aina jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä. Loppua kohden kirja onneksi paransi otettaan, ja hupaisana sivujuonteena kirkkoherran oman perheen pieni rakkausdraama sai myös onnellisen lopun. Annan kirjalle kolme Goodreads-tähteä.

***
Murha tapahtui alkukielisessä kirjassa pappilassa, joten tämä arvokas rakennus edustakoon arkkitehtuuria I Spy Challenge -lukuhaasteessa (13) Architecture).

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Jokken kirjanurkka ja Uusi Kuu.
Kirjan tietoja:
Agatha Christie: Murder at the Vicarage (1930)
Suomennos Eila Pennanen
WSOY, 2007 (7. painos)
318 sivua

6 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän jossain vaiheessa lukea joku Christien kirja. Siis jokin muu kuin se Eikä yksikään pelastunut, jota tosin kutsun edelleen mielessäni sillä vanhalla nimellä. :)

    Mutta esim. Christien Poirot-kirjoja en vissiin ole lukenut yhtäkään, en ainakaan muista lukeneeni. Että Porotia voisi kokeilla ihan vain Poirotin itsensä takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt 'löytänyt' nämä taas pitkän tauon jälkeen, ja jotain Christiessä on... hieman vanhahtava tunnelmahan näissä pakostakin on, mutta ihmisluonteet ei kyllä taida vuosien saatossa paljon muuttua. Ja tykkään siitäkin, etteivät nämä ole liian raakoja. Minulla tulee perjantaina juttu yhdestä Poirot-kirjasta, ja sitä ainakin uskallan suositella. :)

      Poista
    2. Ahaa, no minäpä odottelen perjantaita! Minä tykkään vanhahtavasta tunnelmasta ja ajasta ennen kännyköitä. :D

      Poista
    3. Christien dekkareissa taitaa olla keskusneiti puheluita välittämässä (ja kuuntelemassa). Olisi itse asiassa aika jännää soittaa keskusneidin kautta jonnekin. :)

      Poista
  2. Minä taas olen aina pitänyt neiti Marplesta enemmän kuin Poirotista, mutta vielä enemmän pidän Tommy ja Tuppence -parivaljakosta.
    Vähän samanlainen hahmo kuin Marple on Patricia Wentworthin neiti (olikohan se neiti vai rouva?) Silverin tutkimuksissa oleva Silver. No, on heissä eroakin, mutta siis terävänäköisiä "vanhoja rouvia" kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tommy ja Tuppence -pariin en ole vielä tutustunut, mutta ehdottomasti näin aion tehdä. Christiellä arvoitusten ratkojia riittää, vaikka itse taisin nuorempana hänen kirjoistaan lukea vain Marpleja/Poiroteja.

      Goodreads suositteli minulle Wentworthin kirjoja hiljattain. :) Aivan outo nimi minulle, mutta kirjastossa näkyy olevan muutama suomennos tarjolla, 1970-luvulla julkaistuja kirjoja näyttävät olevan. Pitääkin kokeilla jossain välissä.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...