Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt
Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -dekkarisarja vaikutti ennakolta erittäin kiinnostavalta, lähinnä Barcelona-miljöönsä vuoksi. Kyseinen kaupunki on korkealla matkustuslistallani, joten positiiviset mielikuvat kaupungista hiipivät helposti sinne sijoittuviin kirjoihinkin. Nyt vain kävi niin, että sarjan aloitusosa Petra Delicado ja merkityt tytöt (Tammi, 2012) ei yltänyt ennakko-odotusteni tasolle. Suurimpana syynä jonkinasteiseen floppaukseen oli päähenkilö, komisario Petra Delicado, jota pidin läpi kirjan ärsyttävänä, harrastelijamaisena tyyppinä.
"Oli kuohuttavaa päästä kokemaan katujen todellisuus, nähdä moraalittomuutta, köyhyyttä ja muita rankkoja asioita. En ollut uskonut kestäväni sellaista työtä, mutta se olikin yllättävän helppoa niin kauan kuin ei tuominnut mitään, ei sekaantunut mihinkään ja kuoletti tunteensa. Lopulta alkoi jo uskoa saneensa tehtävän taivaan armosta, jotta voisi taistella oikeuden puolesta vääryyttä vastaan. Totuus ei vain ollut sellainen. Vaikka jutun onnistuisi ratkaisemaan, voisi vain lähettää joka iikan takaisin omaan paskaläjäänsä: uhrit traumojensa pariin ja rikolliset linnaan. Oikeuden puolustaminen ja valta-asema olivat vaarallinen yhdistelmä, kuin vahvaa huumetta, jota en halunnut enää maistaa." (s. 126-127)
Petra on entinen lakimies, joka uranvaihdoksen kautta on päätynyt poliisikomisarioksi. Rikollisten nappaamisen sijaan hänet on laitettu työskentelemään poliisilaitoksen arkistoon. Yllättäen Petralle kuitenkin annetaan selvitettäväksi raiskausjuttu, ja alaisekseen hän saa eläkeiän kynnyksellä olevan ylikonstaapeli Garzónin. Petra on kaikkea muuta kuin hillitty, varmaotteinen poliisi. Päinvastoin, minulle tuli tunne, että kirjassa seurataan poliisiharjoittelijan selviytymistä ensimmäisen oikean tehtävän kanssa. Petra tuntui melko usein ylireagoivan tarpeettoman karskilla käytöksellä tilanteessa, jossa hänen yhtäkkiä oletetaan ottavan oikeita rikollisia kiinni. Garzón puolestaan vaikutti olevan paljon enemmän tilanteiden tasalla. Kaksikko hitsautui yhteen tapahtumien edetessä, mutta en minä heille missään vaiheessa erityisemmin lämmennyt.
Kirjan takakannessa Petra Delicado -sarjaa kuvattiin humoristiseksi, mutta omaan makuun natsaavaa huumoria en kirjasta löytänyt. Silmiin sen sijaan pisti mies-nais -kysymyksen paikoittainen alleviivaus, joka tuntui hieman kömpelöltä. Mutta ehkä se on ollut/on ajankohtainen aihe kirjailijan kotimaassa Espanjassa. Meikäläisittäin tuntuu erikoiselta, että naispoliisi lykätään arkistohommiin vain siksi, että hän on nainen - tämän kuvan kirjasta nimittäin sai.
Vaikka Petran henkilöhahmo ei minua viehättänytkään, kirjan positiivista antia oli lehdistön rooli tapauksen setvimisessä. Toimittajien riepottelu toi omaa väriään juoneen, ja se tuntui paljon uskottavammalta kuin Petran rikoksen selvittely. Petran kunniaksi on kuitenkin todettava, että lopulta juttu sentään ratkesi. Ja koska kirjalle on ilmestynyt jatko-osiakin, Petra & Garzon jatkanevat harjoituksia uusien rikosten parissa.
"Oli kuohuttavaa päästä kokemaan katujen todellisuus, nähdä moraalittomuutta, köyhyyttä ja muita rankkoja asioita. En ollut uskonut kestäväni sellaista työtä, mutta se olikin yllättävän helppoa niin kauan kuin ei tuominnut mitään, ei sekaantunut mihinkään ja kuoletti tunteensa. Lopulta alkoi jo uskoa saneensa tehtävän taivaan armosta, jotta voisi taistella oikeuden puolesta vääryyttä vastaan. Totuus ei vain ollut sellainen. Vaikka jutun onnistuisi ratkaisemaan, voisi vain lähettää joka iikan takaisin omaan paskaläjäänsä: uhrit traumojensa pariin ja rikolliset linnaan. Oikeuden puolustaminen ja valta-asema olivat vaarallinen yhdistelmä, kuin vahvaa huumetta, jota en halunnut enää maistaa." (s. 126-127)
Petra on entinen lakimies, joka uranvaihdoksen kautta on päätynyt poliisikomisarioksi. Rikollisten nappaamisen sijaan hänet on laitettu työskentelemään poliisilaitoksen arkistoon. Yllättäen Petralle kuitenkin annetaan selvitettäväksi raiskausjuttu, ja alaisekseen hän saa eläkeiän kynnyksellä olevan ylikonstaapeli Garzónin. Petra on kaikkea muuta kuin hillitty, varmaotteinen poliisi. Päinvastoin, minulle tuli tunne, että kirjassa seurataan poliisiharjoittelijan selviytymistä ensimmäisen oikean tehtävän kanssa. Petra tuntui melko usein ylireagoivan tarpeettoman karskilla käytöksellä tilanteessa, jossa hänen yhtäkkiä oletetaan ottavan oikeita rikollisia kiinni. Garzón puolestaan vaikutti olevan paljon enemmän tilanteiden tasalla. Kaksikko hitsautui yhteen tapahtumien edetessä, mutta en minä heille missään vaiheessa erityisemmin lämmennyt.
Kirjan takakannessa Petra Delicado -sarjaa kuvattiin humoristiseksi, mutta omaan makuun natsaavaa huumoria en kirjasta löytänyt. Silmiin sen sijaan pisti mies-nais -kysymyksen paikoittainen alleviivaus, joka tuntui hieman kömpelöltä. Mutta ehkä se on ollut/on ajankohtainen aihe kirjailijan kotimaassa Espanjassa. Meikäläisittäin tuntuu erikoiselta, että naispoliisi lykätään arkistohommiin vain siksi, että hän on nainen - tämän kuvan kirjasta nimittäin sai.
Vaikka Petran henkilöhahmo ei minua viehättänytkään, kirjan positiivista antia oli lehdistön rooli tapauksen setvimisessä. Toimittajien riepottelu toi omaa väriään juoneen, ja se tuntui paljon uskottavammalta kuin Petran rikoksen selvittely. Petran kunniaksi on kuitenkin todettava, että lopulta juttu sentään ratkesi. Ja koska kirjalle on ilmestynyt jatko-osiakin, Petra & Garzon jatkanevat harjoituksia uusien rikosten parissa.
Annan kirjalla kaksi Goodreads-tähteä, ja erityiskiitoksen herkullisen värisestä kannesta. Upeita punaisen ja lilan sävyjä!
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Lukuneuvoja, Kirjabrunssi ja Nenä kirjassa.
Kirjan tietoja:Alicia Giménez Bartlett: Ritos de muerte (1996)
Suomennos Jukka Koskelainen
Tammi, 2012
323 sivua
Nämä ovat usein joko tai, valitettavasti tämä ei ollut hyvä :)
VastaaPoistaEi ollut hyvä, ainakaan minun makuuni. Espanjassa Petra-sarja on ilmeisesti ollut aika suosittu, kun takakannessa kerrottiin, että näistä kirjoista on tehty tv-sarjakin. Ehkä paikallinen Maria Kallio... tosin enpä tuosta Maria Kalliostakaan koskaan ole ollut innostunut. :)
VastaaPoistaMinäkään en ole tullut jatko-osia lukeneeksi, vaikka en nyt inhonnutkaan kirjaa. Parempikin olisi voinut olla.
VastaaPoistaPäähenkilö oli minusta niin rasittava tyyppi, että se veti lukufiilikset alas. Luulen, että tämä sarja jää osaltani tähän. :)
VastaaPoistaMinä pidän Petra Delicado -dekkareista. Olen lukenut ne kaikki, viimeksi viime vuonna ilmestyneen yhdeksännen kirjan.
VastaaPoistaHämmästyin, kun huomasin kustantajan sivuilta, että suomennoksia mainostetaan humoristisiksi. Minusta nämä dekkarit eivät ole humoristisia, eikä niistä sellaisina puhuta Espanjassa.
Muistan sinun pitäneen tästä sarjasta, joten vähän harmitti, kun minulle tämä ei kolahtanut. Ihmettelen todella tuota huumoria ... ehkä joku löytää sitä kirjasta, mutta minusta se antoi väärän kuvan sarjasta. No, onneksi sain juuri loppuun toisen Barcelonaan sijoittuvan dekkarin by Antonio Hill, joka oli yllättävän hyvä. :) Siitä sitten aikanaan.
VastaaPoistaDekkareiden ollessa pinnalla; voin tiputtaa tämän sarjan siis suosiolla to be tested -listaltani :) Kiitos karsintasaksien käytöstä.
VastaaPoistaEipä kestä. :) Dekkareitahan riittää, ja minulla on kesän tavoitteena testata itselle uusia nimiä. Tästä ei uutta suosikkia tullut. :)
VastaaPoistaMinulla on selvästi dekkariaukko sivistyksessä, kun en ole tällaisesta kuullutkaan! Minäkin haaveilen, että ehtisin kesän aikana tutustua ihan uusiin ja itselle vieraisiin dekkaristeihin, niitä minulla kyllä riittää...
VastaaPoistaAukkoja löytyy minultakin, tämän kesän jälkeenkin. Ja uusia kiinnostavia nimiä putkahtelee koko ajan esille.. Dekkareita saisi olla aina lukemassa, jos haluaisi kaikista pysyä kärryillä. :)
VastaaPoista