Tekstit

Kevään 2018 käännöskirjatärpit

Kuva
Innostuin selaamaan kevään kirjakatalogeja, ja päätin tehdä itselleni vinkkilistan kiinnostavimmista käännöskirjoista. Olo on kuin tulella leikkisin, sillä tiedän ettei lukuaikaa ole keväälle luvassa yhtään tätä syksyä enempää. Mutta mutta, rento asenne päänuppiin ja tärppilista takataskuun - näillä eväin on hyvä suunnistaa kohti kevättä, lisääntyvää valoa ja kesää.

Maaliskuussa on luvassa melkoinen tärppikirjojen vyöry... huh! Ja onpa upeaa, että moni kiintoisa kirja tulee englanninkielisen alueen ulkopuolelta. Käännöstärppini, olkaapa hyvät:
* Atena *
Ayòbámi Adébáyò - Älä mene pois (huhtikuu)

Kustantajan esittelytekstin perusteella nigerialaisen kirjailijan romaanissa on tarjolla parisuhdetarinan lisäksi myös syvällisempiä, poliittisia teemoja:
"Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adébáyò kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonn…

Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan

Kuva
Helmet-haasteen Kirja kertoo Intiasta -kohta olisi ollut mahtavaa kuitata jommalla kummalla Arundhati Royn romaanilla tai vaikkapa Keskiyön lasten uusintaluvulla, mutta rajallinen lukuaika pakotti minut tyytymään kevyempään Intia-kirjaan. Bongasin sattumalta kirjaston sarjakuvahyllystä Hanna Koljosen esikoisteoksen Syliinvaellus Intiaan (Asema, 2011), ja se olkoon minun Intia-kirjani tämän vuoden Helmet-haasteessa.

Koljonen on kirjoittanut ja piirtänyt sarjakuvan omien kokemustensa pohjalta, ja kenties siksi Syliinvaellus Intiaan oli raikkaan oloinen kertomus nuoren naisen hurahtamisesta äiti Ammaan, Intiaan ja sieltä löytämäänsä tapaan elää. Itse en ole koskaan ollut erityisen innostunut Intiasta tai elämän tarkoituksen etsimisestä (sillä sehän on 42, ainakin tietyissä piireissä) joten luin sarjakuvaa aidon uteliaana. Suuria paljastuksia tai yllätyksiä sen sivuilta ei silti löytynyt. Pikemminkin tarina vastasi mielikuviani siitä, miten ns. henkisistä asioista kiinnostunut ihminen sa…

Juhani Aho: Papin tytär

Kuva
Helmet-haaste houkutteli minut lainaamaan Juhani Ahon lyhykäisen romaanin Papin tytär, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1885. Vakaa aikomukseni on saada Helmet-lista täyteen, ja kotimaisen klassikkokirjan kohdalla menin kiertelemättä sieltä, missä rima näytti olevan matalalla. Olen joskus vuosia sitten lukenut Aholta jotain, josta ei muistiini jäänyt suuria jälkiä eikä siis lukutraumojakaan. Niinpä aloittelin 144 sivuista Papin tytärtä sellaisin aatoksin, että "luetaanpas tämä nopeasti alta pois". Mutta 132 vuotta sitten julkaistu kirja pääsi yllättämään. Hienovireinen kuvaus nuoren Ellin sielunmaisemasta ja kehittymisestä kohti aikuisuutta oli tavattoman viehättävää luettavaa, ja huomasin oikeasti viihtyväni Ahon tekstin äärellä. "Elli oli hänen nimensä.     Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten katse…

Dekkarikimara: särmää ja pliisua

Kuva
Dekkarit ovat olleet syksyn ja alkutalven kiireiden keskellä miellyttävän helppoa ja rentouttavaa luettavaa, ja niitä onkin päässyt kertymään luettujen pinooni useampia. Päätin niputtaa dekkarit tähän juttuun, jottei blogattavien jono pääse kertymään vallan mahdottomaksi ennen joululomaa. Minejä arvioita, olkaapa hyvät:


Aloitan pinon parhaimmasta eli Elizabeth Handin kirjasta Pitkä varjo (Like, 2017). Kirja oli yllätyslöytö kirjaston uutuushyllystä, ja kylläpäs olikin mukavan särmikäs tuttavuus. Handin kirja on kolmas osa sarjassa, jonka päähenkilönä on viisikymppinen, punk-aikaan jämähtänyt valokuvaaja Cass Neary. Nearyn elämä näyttää kulkevan varjoisia kujia pitkin, enkä voinut olla hämmästelemättä, miten nainen on vielä elossa. Sen verran tuntuu viinaksia, pillereitä ja ties mitä kuuluvan naiseen värikkääseen arkeen. Yllättävän selväjärkisesti Cass silti ratkoo Lontoossa eteensä tupsahtavaa rikosvyyhtiä, johon liittyy mm. huumeista irtipäässyt ex-bändäri ja kovanaamainen gansterip…

Kazuo Ishiguro: Me orvot

Kuva
Kazuo Ishiguro oli pitkästä aikaa sellainen kirjallisuuden nobelisti, että minäkin tiesin kenestä puhutaan. Ja löytyypä blogistani muutaman vuoden takainen juttu Ishiguron kirjasta Yösoittoja. Kertomuskokoelma ei jättänyt suuria muistijälkiä, mutta juttuni perusteella pidin kirjasta ja löysin sieltä oman makuni mukaista huumoria. Eli jos joku haluaa kevyen laskun nobelistin tuotantoon, voin varauksetta suositella Yösoittojen kertomuksia.
Nobel-palkinto herätti kiinnostukseni siinä määrin, että halusin kokeilla Ishigurolta jotain muutakin. Valitsin luettavakseni vuonna 2000 alkukielellä ilmestyneen romaanin Me orvot (Tammi, 2002) lähinnä sen perusteella, että muistelin lukeneeni siitä blogikehuja, ja kirja sattui olemaan nopeasti saatavilla. Näiden kahden lukemani Ishiguron perusteella on todettava, että ainakaan herran kirjat eivät näytä olevan saman muotin tuotoksia. Me orvot ei tarjonnut huumoripaloja, mutta sen sijaan se vei lukijan kertojan muistojen hetteikköön akselille Lontoo …

Klassikkokirja-book tag

Kuva
Bloggauspinossani notkuu kirjoja, mutta niiden sijaan book tagiin vastaaminen houkutteli tänään enemmän. Törmäsin jokin aika sitten kivaan klassikkokirjoihin liittyvään book tagiin, ja tagin alkuperäinen kysymyslista löytyy täältä. Omat vastaukseni ovat kuvan alla, ja jos joku muukin innostuu tagista, niin ei muuta kuin postausta naputtelemaan.
Ennen book tagia pari sanaa harventuneesta postaustahdistani. Bloggausteni määrä on viime aikoina hieman hiipunut, muttei suinkaan innostuksen puutteesta vaan ajan vähyyden vuoksi. Muu elämä syö vuorokauden tunteja siihen tahtiin, että alla oleva kuva kuvastaa oloani iltaisi: syvä huokaus - kaikki päivän hommat tuli suurin piirtein tehtyä ja päänupissa palaa enää pieni kipinä. Kipinästä ei arki-iltaisin juurikaan riitä virtaa blogijutun naputteluun, mutta muutama sivu kirjaa sentään tulee luettua. Sain esimerkiksi tuoreen nobelistin kirjan Me orvot päätökseen jokin aika sitten, joten lukurintamalla ei ole täysin hiljaista. Blogini pysyttelee …

#hyllynlämmittäjä: Pelin henki - Chad Harbach

Kuva
Hyllynlämmittäjä-haasteeni on nitkahdellut nihkeästi eteenpäin, mutta Chad Harbachin Pelin henki (Otava, 2013) nostaa luettujen määräni neljään. Ja kun olen tuominnut kaksi kirjaa kesken jääneiden pinoon (ja olen jo ko. kirjat myös kierrättänyt eteenpäin), niin tässähän ollaan jo hyvinkin haasteen puolivälissä. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että Pelin henki osoittautui erinomaisen hyväksi ja mieltä lämmittäväksi kirjaksi, keskivertoa paljon paremmaksi lukuromaaniksi. Tämmöisiä aarteita on kiva löytää omasta hyllystä!

Amerikkalaiseen yliopisto- ja baseball-maailmaan sijoittuva romaani on suomenkielisen nimensä mukaisesti vahvasti urheiluhenkinen, mutta ihmissuhteiden kuvaus limittyy silti sulavasti hienhajuun ja fyysiseen ponnisteluun. Pelin hengen keskiössä ovat pienessä Westishin yliopistossa opiskelevat Mika Swartz ja Henry Skrimshander. Henry on Miken löytö, todellinen lahjakkuus baseballissa. Miken johdolla vaatimattomista oloista lähtöisin oleva Henry tutustuu yliopist…