7. joulukuuta 2016

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Ilmoitusasia: olen lukenut ensimmäisen kirjani Haruki Murakamin tuotannosta. Aloituskirjan kunnia lankesi pari vuotta sitten suomeksi ilmestyneelle kirjalle Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi, 2014). Valitsin kirjan Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaan suosituksen perusteella. Pyysin lukuoppaalta vinkkejä hyvistä lukuromaaneista, ja sellainen Värittömän miehen vaellusvuodet oli. Kiitos siis onnistuneesta lukusuosituksesta!

Täytyy myöntää, että olen viime vuosina onnistunut kasaamaan pääni sisälle ennakkoluuloja Murakamin kirjoja kohtaan. Lukemieni blogijuttujen perusteella osa kirjoista on vähintäänkin erikoisia (öh, jostain minulle ovat jääneet mieleen leijuvat sammakot?!) sellaisella tavalla, jota en ole kokenut omakseni, joten olin pitkään kahden vaiheilla Murakamin suhteen. Kokeillako vai jättääkö sikseen? Uteliaisuus voitti, ja kun kirjan kansiliepeen juonikuvaus ei sisältänyt viittauksia yltiöomituiseen ainekseen, varasin kirjan luettavakseni.


"Tsukuru Tazakia kuolemaan vetävä syy oli täysin selvä. Neljä hänen läheistä ja pitkäaikaista ystäväänsä olivat eräänä päivänä ilmoittaneet ehdottomasti ja aivan yhtäkkiä, ettei "kukaan meistä enää halua tavata sinua eikä puhua kanssasi". Minkäänlaista syytä tai selitystä  siihen, miksi hänen oli pakko ottaa vastaan tuo säälimätön ilmoitus, ei annettu. Eikä hän uskaltanut kysyä." (s. 7)

Lainauksesta käy ilmi kirjan päähenkilön, Tsukuru Tazakin, elämän käänteentekevä tapahtuma. Ystäväporukan torjunta ja hylkääminen yliopisto-opintojen alkuvuosina jää mysteeriksi Tsukurulle, mutta viimein hänen naisystävänsä Sara pakottaa Tsukurun kohtaamaan asian. Saran mielestä Tsukuran ja hänen suhde ei voi jatkua, jos Tsukurulla on tämmöinen selvittämätön asia mielessään. Asialle on siis tehtävä jotain, ja Tsukuru tapaa vuosien jälkeen entiset ystävänsä. Yksi heistä asuu Suomessa asti, joten kirjalla on mukava kytkös kesäisiin maaseutumaisemiimme.

Räväkkää ratkaisua Tsukurun menneisyyden arvoitukselle ei kannata odottaa. Kirja soljuu tyynen rauhallisesti menneisyyden ja nykyisyyden välillä, ja muutama unijaksokin mahtuu mukaan. Kokonaisuus pysyi silti oman mukavuusalueeni sisällä eli en kohdannut leijuvia sammakoita tai muuta käsityskyvyn rajoja venyttäviä tapahtumia. Kirjan rakenne oli mielestäni tyylikäs ja pidin kirjan avoimesta lopusta. Avoin loppu sopi hyvin siihen, ettei kirjassa muutoinkaan selitetty puhki asioita ja ihmisten vaikuttimia vaan jätettiin paljon lyhyiden viittausten varaan. Tsukurun persoona ei suuremmin minua koskettanut, mutta hänen etsintäretkeensä mahtui monia kauniin vähäeleisesti kuvattuja hetkiä, jotka tekivät kirjasta lukemisen arvoisen.

Värittömän miehen vaellusvuodet ei onnistunut herättämään innostusta Murakamin muita teoksia kohtaan, mutta olen silti tyytyväinen, että tulin vihdoin ja viimein tutustuneeksi Murakamin kirjoihin. Värittömän miehen vaellusvuodet oli hillitty ja elegantti kirja, ja päädyin antamaan sille kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kannesta kanteen, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Sinisen linnan kirjasto ja Ullan luetut kirjat
Kirjan tietoja:
Haruki Murakami: Shikisai o  motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013)
Suomennos Raisa Porrasmaa
Tammi, 2014 (Keltainen kirjasto nro 456)
330 sivua

4. joulukuuta 2016

David B.: Epileptikko

David B.:n sarjakuvaromaani Epileptikko (WSOY, 2013) on melkoinen järkäle fyysisiltä mitoiltaan ja myös sisältönsä puolesta: lähes 400 sivua tukevalle paperille painettua sarjakuvaa ei ollut sitä kevyintä iltalukemista. Sarjakuvaromaani on omaelämäkerrallinen muistelmateos kirjailijan nuoruusvuosien perhe-elämästä, jota hallitsee sarjakuvan kertojan, Pierre-Françoisin veljen, Jean-Christophen epilepsia. Veli saa ensimmäisen kohtauksen 11-vuotiaana, ja vakava sairaus on monella tapaa koettelemus koko perheelle.


Epileptikon ansioihin kuuluu mielestäni hyvä aihevalinta ja se, ettei sairauden rankkuutta kaunisteltu. Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia epilepsiasta ja sen vaikutuksesta sairastuneen lähipiiriin, joten luin Epileptikkoa täysin kirjan kuvaaman maailman ulkopuolisin silmin. Epileptikko pukee sairauden kovuuden huikeaan kuvalliseen ilotulitukseen, ja tämä tavallaan pehmensi aihetta mutta toisaalta myös julisti sitä, miten hurja vaikutus perheenjäsenen sairastumisella voi olla. David B.:n (oikealta nimeltään Pierre-François Beauchard) kynänjälki on mielikuvituksekasta, ja nuoren kertojan mielessä veljen sairaus saa mitä ihmeellisimpiä muotoja:


Sarjakuvaromaanin heikkous omalla kohdallani oli sen pituus. Ensimmäiset sata sivua luin Epileptikkoa todella innostuneesti, mutta sen jälkeen tahti alkoi hiipua. Tuntui, ettei perheen tarina varsinaisesti edennyt mihinkään, vaikka kirja onkin eräänlainen nuoren kertojapojan kasvukertomus. Perheen vanhemmat jaksavat sinnikkäästi etsiä pojalleen apua mm. vaihtoehtohoidoista, ja sivut täyttyvät perheen kipuiluista ja arkisista kokemuksista sairauden väijyessä alati ympärillä. Koin, että jossain vaiheessa turruin päälle vyöryvään hurjaan tautiin, ja luulen, että lyhyempi sivumäärä olisi toiminut minulle paremmin.

Epileptikon visuaalinen anti on silti loppuun asti upea:


Sain lukuvinkin David B.:n sarjakuvasta Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaalta. Kiitos hienosta vinkistä!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Kirjaston sarjakuva
Sarjakuvan tietoja:
David B.: L'Ascension du haut mal (2011)
Suomennos Saara Pääkkönen
WSOY, 2013
378 sivua

3. joulukuuta 2016

Love in vain - Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä

Bloggauspinooni on kertynyt useampi sarjakuva, joten ainakin tämä ja seuraava viikonloppu menee blogissani niiden merkeissä. Avaan joulukuun sarjakuvaosuuden blueshenkisesti:

Lainasin aiemmin syksyllä Jean-Michel Dupontin ja Mezzon sarjakuva-albumin Love in vain - Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä (Like, 2015) täysin sen ulkoisesti näyttävän olemuksen perusteella. Pitkulainen sarjakuva-albumi ei ole tylsää standardikokoa, ja paksuja sivuja on miellyttävää käännellä. Ja kuvitus! Mustavalkoiset ruudut ovat enemmän täynnä mustaa kuin valkoista, ja taidokas kuvitus pursuilee yksityiskohtia.

Albumin ulkoasusta intoilu on sikäli noloa, että Love in vain kertoo bluesmies Robert Johnsonista ja hänen elämästään. Mies oli minulle täysin tuntematon ennen sarjakuvan lukemista, enkä edes pidä bluesista. Mutta sehän ei haittaa sarjakuvan lukemista - ja ennen kaikkea katselemista. Paitsi ehkä sen verran, että tarina jäi melkoisen ulkokohtaiseksi. Tuijottelin upean näköisiä ruutuja, mutten oikein saanut otetta tarinaan.


Johnson syntyi Mississippissä, vuonna 1911. Köyhistä oloista lähtöisin oleva poika on musiikillisesti lahjakas, ja ajautuu vartuttuaan viettämään kiertelevää elämää muusikkona. Johnsonin tarinasta välittyy ajankuvaa etelävaltioiden mustan väestön oloista, elämän viettelyksistä ja nautinnoista musiikin varjossa. Johnson kuoli vain 27-vuotiaana, ja hänen loppunsa kuvaus on dramatiikkaa täynnä. 

Tässä muutama makupala kirjan sivuilta:


Kirjan lopussa on Johnsonin kirjoittamien laulujen sanoituksia. Blues-faneille ja Johnsonin musiikista innostuneille kirja tarjoaa paljon, ja jollei musiikki inspiroi, voi katsella niitä kuvia. Vaikkapa pariin otteeseen, kuten itse tein.

Musiikkimaistiainen: Robert Johnson ja biisi Me and the Devil Blues:


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston sarjakuva
Kirjan tietoja:
Jean-Michel Dupont (tarina) & Mezzo (kuvitus): Love in Vain (2014)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Like, 2015
73 sivua

30. marraskuuta 2016

Marraskuun lukuhaaste - näin siinä kävi:

Kirjailija Karo Hämäläisen alulle panema Lukuhaaste päättyy tänään. Haasteen ideana on ollut lukea 30 sivua kirjallisuutta jokaisena marraskuun päivänä. Lähdin mukaan realistisin odotuksin: tiesin, että marraskuu on minulle mahdollisimman huono haasteajankohta, sillä kaikenlaiset vapaa-ajan kiireet ovat verottaneet lukuaikaani melkoisesti. 

Aivan kaikkina päivinä en saanutkaan 30 sivua luettua, mutta enpä antanut asian häiritä. Olenkin erityisen tyytyväinen siihen, että onnistuin osallistumaan rennosti haasteeseen. Viime vuonna osallistumiseni meni näin jälkikäteen ajatellen suorittamisen puolelle, mutta tällä kertaa sain työnnettyä haasteen niin taka-alalle ajatuksissani, että se eteni omia latujaan miten milloinkin. Postauksen lopusta voit käydä kurkkaamassa päivittäin tekemiäni merkintöjä. Alkuinnostuksen jälkeen lukutunnelmien muistiin merkitseminen hiipui lähes täysin, vaikka juuri näitä kommentteja olisi nyt hauska lukea. 

Tässä lyhyt tiivistelmä kuukauden lukutunnelmista:

- numeroiden valossa luin yllättävän paljon. 8 kirjaa, ja lisäksi joitakin novelleja ja pari sarjakuvaa, joita en ole laskenut sivumääriin mukaan.
- kuukauden latteimmat kirjat ovat olleet Johanna Holmströmin Itämaa ja Winston Grahamin Poldark-sarjan aloitusosa, joka on minulla vielä kesken. Näistä aikanaan lisää.
- marraskuuni paras kirja on ehdottomasti ollut Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki (jonka olen ties kuinka monta kertaa typottanut väärin näin: Kudottojen kuvien kaupunki - että osaa olla kirjalla hankala nimi!). 
- pidin kovasti myös Tuutikki Tolosen mörkökirjoista Mörköreitti ja Mörkövahti. Luin ylipäänsä aika paljon kevyttä, nopeasti luettavaa kirjallisuutta, sillä arjen keskellä en ole jaksanut syventyä mihinkään intensiivistä keskittymistä vaativaan kirjaan. 
- muutama uusi kirjailijanimi tuli tutuksi marraskuussa: Haruki Murakami, Lena Andersson, Tuutikki Tolonen, Johanna Holmström, Winston Graham. Näistä nimistä parhaimman ensivaikutelman teki Tuutikki Tolonen, mutta myös Lena Andressonin kepeän kirpeä tyyli kirjassa Omavaltaista menettelyä vakuutti (bloggaus luvassa joulukuussa).

Loppufiilikseni haastekuukaudesta on paljon positiivisempi kuin viime vuonna, joten liika ryppyotsaisuus kannatti näköjään ravistaa pois. Tuntuu, että olen pääsääntöisesti lukenut mukavia, kuhunkin hetkeen sopivia kirjoja ja yhden aivan huippuhyvän kirjan. Tästä on hyvä suunnata kohti joulukuuta, ja muutaman viikon kuluttua alkavaa joululomaa.

Marraskuuni kirjoja.

*** Näin lukuhaasteeni eteni marraskuussa 2016: ***

Tiistai 1.11.2016:
* 70 sivua Tuutikki Tolosen kirjaa Mörkövahti. Nopealukuinen kirja, sopii kiireiseenkin päivään. Kuvitus on mahtavaa!

Keskiviikko 2.11.2016:
* 50 sivua Mörkövahtia. Kirja on tähän lukuaikatilanteeseen juuri sopivan kevyt - helppo ottaa esille silloinkin, kun ei jaksa keskittyä mihinkään vaativampaan tekstiin.

Torstai 3.11.2016:
* Mörkövahti: 40 sivua. Tänään tekee mieli lukea jotain aikuisempaa.
* Johanna Holmströmin Itämaa: 40 sivua. Kirja aloitettu jo ennen lukuhaastetta, mutta juuttui sivulle 20. Koetan tsempata tämän kanssa, sillä kirjan alkuasetelmat vaikuttavat kiinnostavilta (joskin asetelman kuvio on noin vielä hieman epäselvä noin 30 luetun sivun jälkeen).
* Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Uusi kirja aloitettu. Ensimmäinen Murakami minulle, ja jännittää: miten hypetetty kirjailija kolahtaa minulle? Kirja ei ilmeisesti ole se oudoin Murakami eli olen toiveikas, että pidän kirjasta. Ensimmäiset 50 sivua takana, ja tarina etenee jouhevasti, vaikkei mitään wau-efektiä ole vielä päässyt syntymään.

Perjantai 4.11.2016:
* Mörkövahti luettu loppuun, noin 40 sivua ja paljon hurmaavan mörkömäisiä kuvia. Päivän tavoite saavutettu, mutta luen varmaan illalla vielä lisää Murakamia.
* Murakami: 20 sivua

Lauantai 5.11.2016:
* Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet - 30 sivua. Ajattelin ensin, että tämä kirja kuuluu sarjaan hajuton, väritön ja mauton, mutta taisin olla väärässä. Wau'sta ollaan kaukana, mutta kirjan hitaasti etenevä tarina onkin elegantilla tavalla viehättävä.
* Itämaa: 30 sivua

Sunnuntai 6.11.2016:
* Itämaa: 20 sivua

Maanantai 7.11.2016:
-- 

Tiiistai 8.11.2016:
* Itämaa: 30 sivua

Keskiviikko 9.11.2016:
* Itämaa: 25 sivua

Torstai 10.11.2016:
--

Perjantai 11.11.2016:
* Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet: 30 sivua

Lauantai 12.11.2016:
* Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet: 100 sivua

Sunnuntai 13.11.2016:
* Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet: 60 sivua (kirja luettu loppuun)
* aloitettu uusi kirja: Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista (30 sivua)

Maanantai 14.11.2016:
* Terve, ja kiitos kaloista (30 sivua)

Tiistai 15.11.2016:
* Terve, ja kiitos kaloista (20 sivua)
* Itämaa: 40 sivua

Keskiviikko 16.11.2016:
* Terve, ja kiitos kaloista (40 sivua)
* Uusi kirja aloitettu: Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä 20 sivua

Torstai 17.11.2016:
* Terve, ja kiitos kaloista (40 sivua) - luettu loppuun
* Aloitettu uusi kirja:  Tuutikki Tolonen: Mörköreitti. 75 sivua

Perjantai 18.11.2016:
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti. 80 sivua
* Jaan Kross: Sattumien summa. 25 sivua. Uusi kirja aloitettu.

Lauantai 19.11.2016:
* Jaan Kross: Sattumien summa. 20 sivua.
* Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä 25 sivua

Sunnuntai 20.11.2016:
* Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä 75 sivua - luettu loppuun
* Itämaa: 30 sivua (ensi viikolla tsemppauksen paikka - Itämaa on saatava loppuun! En halua tuhrata tämän kirjan kanssa aikaa enää kovin monena päivänä)
* Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. 53 sivua. Uusi kirja aloitettu; en voinut vastustaa pikalainahyllyssä olevaa kirjaa.

Maanantai 21.11.2016:
* Itämaa: 20 sivua
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti. 30 sivua. Luettu loppuun.

Tiistai 22.11.2016
* Jaan Kross: Sattumien summa. 10 sivua. Kaksi novellia luettu, eli novellihaaste on aloitettu!
* Winston Graham: Ross Poldark - 30 sivua (lueskelin kirjaa päivän aikana kännykästä, kun tuli muutama pikku tauko.  Kirja aloitettu jo aiemmin samalla tyylillä, eli etenee hitaahkosti... en viitsi edes laittaa Goodreadsiin currently reading -listalle, kun luen kirjaa vaan silloin tällöin. En ole siis koukuttunut, vaikka viihdyttävää seuraa onkin.)

Keskiviikko:
* Itämaa - 60 sivua. Luettu loppuun (vihdoinkin!).
* Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. 25 sivua

Torstai 24.11.2016:
* Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. 30 sivua.

Perjantai 25.11.2016:
* Winston Graham: Ross Poldark - 50 sivua
* Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. 150 sivua. Pysäyttävän upea kirja <3. Kirja luettu loppuun.

Lauantai 26.11.2016:
* Kerstin Gier: Vala. Uusi kirja aloitettu. 50 sivua

Sunnuntai 27.11.2016:
* Kerstin Gier: Vala. 100 sivua

Maanantai 28.11.2016:
* Kerstin Gier: Vala. 30 sivua
* Majgull Axelsson: Huhtikuun noita. 40 sivua. Uusi kirja aloitettu

Tiistai 29.11.2016:
* Kerstin Gier: Vala. 60 sivua. Kirja luettu loppuun.

Keskiviikko 30.11.2016:
* Winston Graham: Ross Poldark - 30 sivua
* Majgull Axelsson: Huhtikuun noita. 20 sivua



28. marraskuuta 2016

Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

Tuutikki Tolosen Mörköreitti (Tammi, 2016) on jatko-osa lastenromaanille Mörkövahti (Tammi, 2015). Mörköreitti alkaa täsmälleen siitä, mihin sarjan aloitusosa jäi, joten mörkömäiseen tarinaan pääsee parhaiten mukaan lukemalla osat oikeassa järjestyksessä. Jutussani kerrotaan, mihin ykkösosa päättyi, joten älä lue tätä, jos haluat välttyä täydellisesti sen osan juonipaljastuksilta.


Mörköreitti oli minulle vielä sarjan avausosaakin mukaansatempaavampi kirja. Kirjassa seikkaillaan mörköjen reitillä, joka vie mörköjen ja muiden outojen otusten kodista ihmisten maailmaan. Pikkuinen Maikki livahti Grahin perässä mörköreitille Mörkövahdin loppusivuilla, ja maanalaisella reitillä häntä odottaa monta seikkailua. Avukseen Maikki saa eriskummallisen Portinvartijan, ja matkalla Maikki ja lukija saavat lisää tietoa mm. noidista, jotka jäivät kovasti askarruttamaan minun mieltäni Mörköreitissä.

Mörköreitti on avausosaa huomattavasti toiminnallisempi kirja, ja mikäs siinä, kun voi hypätä heti ensimmäisellä sivulla jännittäviin tapahtumiin eikä tarvitse tuhlata sivuja hahmojen tai tapahtumaympäristön esittelyyn. Liian hurjaksi vauhti ei silti kiihdy ja meno oli mielestäni lastenromaaniin sopivan kilttiä, mutta pidin siitä, että juonessa riitti tapahtumia ja pientä jännitystä.  

Vesialtaiden luola oli aiikoja sitten jäänyt kauas taakse, mutta Portinvartija oli yhä hermostunut. Se käveli jonon ensimmäisenä ja vilkuili ympärilleen pelokkaana kuin olisi odottanut milloin tahansa jonkun loikkaavan heidän reitilleen.
    "Me emme ole täällä yksin", se mutisi, kun he kulkivat yhä uusien ja uusien luolien läpi. "Jos tämä on Peräkkäissalien kerros, niin kuin minä luulen,  me emme ole täällä yksin.  On hyvä päästä täältä pois, oikein pian."
    "Mitä se haittaa, jos on muitakin?" Maikki kysyi hengästyneenä. Portinvartijan vauhdissa oli vaikea pysyä.
    "Kaikki eivät ole hyväntahtoisia", Portinvartija vastasi." (s. 106)

Mörkövahtiin verrattuna henkilöasetelmiin oli tullut selkeä muutos, sillä Maikki oli nostettu päärooliin ja muut perheen lapset saivat tyytyä pienempään osaan. Vanhemmille ei montaa vuorosanaa annettu, ja tämä saattaa olla pienten lukijoiden mielestä hyvä ratkaisu. Taisin itsekin nuorena lukijana lukea mieluummin itseni ikäisten seikkailuista, joissa eivät aikuiset pyörineet jaloissa. Maikki rakastaa Grah-mörköään kaikesta sydämestään, ja tämä loi lämmintä tunnelmaa kirjan sivuille.

Pasi Pitkäsen käsialaa oleva kuvitus oli jälleen huiman hieno, ja oli jännää huomata, miten sympaattinen olento harvakseen urahtelevasta möröstä oli onnistuttu luomaan. Kuvituksen luomalla mielikuvalla oli tässä suuri osuus. Grah tosin joutui Mörköreitin varrella epämieluisaan kylpyyn, ja iso karvaturri kutistui hetkeksi lähes olemattomiin:


Mörkövahti ja Mörköreitti ovat olleet niin hauskaa ajanvietettä marraskuun kiireiden keskellä, että toivon sarjan saavan vielä lisää jatko-osia. Myötätuulta myös elokuvahankkeelle.

Juttuni Tuutikki Tolosen Mörkövahti-kirjasta löytyy täältä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Kirjan tietoja:
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Tammi, 2016
284 sivua