22. helmikuuta 2017

2 x sarjakuva: Bouncer osa 3 & Ranskalainen sarja

Sarjakuvien sivuilla huomaan usein liikkuvani sellaisten aihepiireihin parissa, joita muutoin välttelen. Bouncer-sarjakuva sai minut innostumaan länkkäreiden maailmasta, ja sarjan suomennostahti on edennyt jo kolmanteen osaansa. Käärmeen oikeus (Jalava, 2016) piti totta kai saada omaan hyllyyn, ja samalla kertaa innostuin hankkimaan myös Emmanuel Moynotin taiteileman sarjakuvaversion Irène Némirovskyn postuumisti julkaistusta romaanista Ranskalainen sarja.

Myrsky kesäkuussa -sarjakuva (Jalava, 2016) perustuu Ranskalaisen sarjan ensimmäiseen osaan. Täytyy myöntää, ettei alkuperäinen Ranskalainen sarja minua suuremmin houkuttele. Toinen maailmansota ahdistaa, enkä mielelläni lue sen kauhuja tai niitä sivuavia kirjoja. Sarjakuva on silti sen verran kevyempi ilmaisumuoto, että päätin uskaltautua kokeilemaan Moynotin versiota Némirovskyn kuuluisasta ja palkitusta romaanista. Némirovskyn kirjaa en siis ole lukenut, mutta sen lukutunnelmia voi kurkata esim. Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa.


En oikein tiedä vieläkään, pidänkö Moynotin piirrosjäljestä vai en. Siinä on suttuisuuden tuntua, joka ei minun silmääni miellytä, mutta toisaalta ruutujen harmaanmusta väritys henkii hyvin toisen maailmansodan synkkyyttä, saksalaisten uhkaa ja painostavaa ilmapiiriä. Eli ehkä kallistun "sopii albumin aihepiiriin" -kannalle:


Sarjakuvassa on todella laaja henkilögalleria, ja vaikka se esiteltiin parilla sivulla (!), niin minulla kesti kotvasen ja toisenkin ennen kuin aloin pysymään kärryillä eri tarinalinjoissa. Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, kesäkuuhun 1940, jolloin saksalaiset ottavat maan haltuunsa ja asukkaat joutuvat pakenemaan kuka minnekin. Pelko, paniikki ja levottomat olot nostavat ihmismielen nurjan puolen pintaan, ja albumin sivuille piirtyy koskettavia ihmiskohtaloita - mutta myös niitä, jotka aiheuttavat inhoa ihmisten itsekkyyden vuoksi.  

Ihmisluonnon taitava tutkiskelu jäikin minulle päällimmäisenä mieleen Moynotin sarjakuvasta. Ruuduissa kuvataan todella vähän varsinaisia sotatapahtumia tai fyysistä väkivaltaa. Sen sijaan henkilöiden käyttäytymisen kautta välittyy se alhaisuus ja julmuus, johon me pystymme kun olosuhteita hieman muutetaan. 

Moynotin Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa ei herätellyt minussa kiinnostusta perehtyä alkuperäiseen kirjaan. Olen silti tyytyväinen, kun edes näin sarjakuvan välityksellä Némirovskyn kirjan tapahtumat tulivat tutuksi. Sivistysaukko paikattu, eikös?

Bouncer-sarjan kolmas osa Käärmeen oikeus tarjosi kevyempää ja viihdyttävämpää luettavaa. Olen pitänyt karuihin lännenmaisemiin sijoittuvasta kovaotteisesta sarjasta lähes hämmentävän paljon, mutta on pakko todeta, ettei Käärmeen oikeus ollut niin hyvä kuin aiemmat osat Kainin silmä ja Armottomien laupeus. Albumin tarinan kliseet hyppivät silmille (Bouncer mm. aikoo naimisiin ja olipas suuri yllätys, kun alttarille asti ei päästykään), ja juonen osalta Käärmeen oikeus haiskahti tärkeämpien osien väliseltä seikkailulta.

Piirrosjälki on sentään taattua huippulaatua - näitä ruutuja kelpaa katsella:



Käärmeen oikeus on mutinoistani huolimatta vauhdikas ja ronski länkkärisarja, jota kannattaa mielestäni vinkata nuoremmille poikalukijoille. Sarjakuvan miehinen ja toiminnallinen ilmapiiri saattaa innostaa heitä lukupuuhiin.


Goodreads: Ranskalainen sarja - Myrsky kesäkuussa saa 4 tähteä ja Käärmeen oikeus 3 tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Molemmat ovat omia ostoksia
Muualla verkossa:
* Moynotin sarjakuvaa on luettu blogissa Tuntematon lukija
Sarjakuvien tietoja:

Emmanuel Moynot: Suite française. Tempête en juin (2015)
Suomennos Marja Luoma
Jalava, 2016
220 sivua

Boucq / Jodorowsky: La justice des serpents (2016)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Jalava, 2016
58 sivua

19. helmikuuta 2017

Gard Sveen: Pimeän sylissä

Gard Sveenin dekkari Pimeän sylissä (Bazar, 2016) oli erikoinen kirja: päähenkilö, rikostutkija Tommy Bergman ärsytti minua lähes koko kirjan ajan (taas yksi omien ongelmiensa ja traumojensa kanssa painiva poliisi), puolessa välissä kirjaa olin täysin tympääntynyt rikosta tutkivien henkilöiden omatoimisiin tutkimuksiin siellä ja täällä (siis aikuisten oikeasti, eivät kai poliisit huitele tutkimuksissaan minne sattuu, toisilleen kertomatta?!) ja mietin, jättääkö kirja kesken vai jatkaako sinnikkäästi eteenpäin. Jatkoin ja mitä tapahtui: yhtäkkiä juoni sai uusia kierteitä ja kiinnostuin kirjan tapahtumista aivan eri lailla kuin alkupuolella kirjaa. Sivut kääntyivät ja loppuratkaisu olikin sitten jo sellainen, että sarjan seuraava osa on pakko ottaa lukulistalle.

Pimeän sylissä -kirjassa on pari toisiinsa liittyvää nuoren tytön murhaa, ja näitä Bergman laitetaan tutkimaan yhdessä Susanne Bechin kanssa. Bech kipuilee yksinhuoltaja-arjen ja työn välissä, joten itse asiassa kirjan molemmilla poliiseilla oli ongelmia yksityiselämässään, ja tämän osalta liikuttiin välillä jo tahattoman huumorin puolella (mennee bloggaajan vinon huumorintajun piikkiin). Bergmanin ja Bechin työtoveruuteen liittyi kokenut poliisi - nuorempi (nais)poliisi -asetelma ja siihen liittyvää vallankäyttöä, mutta tämä osuus ei onneksi vallannut liikaa tilaa kirjan sivuilla. 

Sveen kuvaa jonkin verran rikoksiin liittyvien henkilöiden elämää, ja tämä toi mukavaa virettä tarinaan. Mm. salaperäisen Edle Marian arvoitus säilyi aivan loppusivuille asti, ja tästä aiheesta olisi kenties voinut saada enemmänkin irti. Raakuuksilla Sveen ei mässäile, sen sijaan jännitystä tiivistetään asteittain tihenevällä uhan tunteella. Kunpa vain kirja olisi pitänyt alusta asti otteessaan loppusivujen tavoin! Alkupuolen hitaampi juonenkehittely veti pisteitä hieman alas, joten annan Pimeän sylissä -dekkarille kolme tähteä Goodreadsiin.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Ullan luetut kirjat, Rakkaudesta kirjoihin
Kirjan tietoja:
Gard Sveen: Helvete åpent (2015)
Suomennos Arja Kantele ja Susanna Paarma
Bazar, 2016
447 sivua

17. helmikuuta 2017

Naisten aakkoset: L

Tarukirja-blogista liikkeelle lähtenyt haaste Naisten aakkoset pysähtyy L-kirjaimeen. Kirjainlistastani tuli yllättäen täysin kotimainen:

L-listaltani löytyvät Finlandia-voittajat vuosilta 2011 ja 2012.

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Voihan kirjailijan nimetä yhden huippuhienon kirjan perusteella suosikkikirjailijaksi? Tähän kohtaan en löytynyt yhtään ylitse muiden -nimeä, joten päädyin nimeämään Rosa Liksomin suosikkikirjailijakseni. Olen lukenut häneltä blogiaikana Finlandia-voittajakirjan Hytti nro 6:n, ja muistelin antaneeni kirjalle täydet viisi tähteä. Näinpäs ei ollutkaan, vaan blogitekstissä lukee 4 tähteä. Kirja löytyy nykyään omasta hyllystäni, ja tekisipä mieleni astahtaa uudelleen junan kyytiin ja kokeilla, irtoaisiko kirjalle uusintamatkalla puuttuva tähtönen lisää Goodreadsiin.

"Moskova painautui maaliskuun kuivassa pakkasillassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junaan häntäpään viimeiseen makuuvaunuun, etsi hyttiään, hyttiä numero kuusi, ja hengitti syvään."


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Minä, Muru ja metsä -kirjan kuvitus on Lena Frölander-Ulfin taidokasta jälkeä.

Lena Frölander-Ulfin hienot, synkkäsävyiset mutta silti sadunomaiset kuvitukset herättivät huomioni lastenkirjoissa Minä, muru ja metsä sekä Hämäräkirja. Frölander-Ulfin työnäytteitä voi käydä katsomassa hänen kotisivuillaan. Kävin niitä itsekin tutkimassa vasta nyt, ja voi miten kauniin herkkiä vesiväritöitä hänellä on. Värimaailma on tyystin toisenlainen kuin linkkaamissani lastenkirjoissa, ja erityisesti kuvien sinisen eri sävyt miellyttävät minun silmääni.


Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.


Ulla-Lena Lundbergilta olen lukenut vain Finlandia-voittaja-Jään, jonka lämminsävyinen kerronta vei minut mukanaan. Lundberg on julkaissut paljon muutakin, ja hänen tuotantonsa on Jäästä asti ollut lukulistallani - toistaiseksi laihoin tuloksin, mutta ehkä tänä vuonna...

"Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksinäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä."

16. helmikuuta 2017

Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

Ruotsalaisdekkaristit ne osaavat juonenkehittelyn jalon taidon. Tämä oli pakko tunnustaa jälleen kerran, kun luin Emelie Scheppin esikoisdekkarin Ikuisesti merkitty (HarperCollins Nordic, 2017). Miksi ihmeessä meidän kotimaisilta dekkarikirjailijoiltamme ei tule tämmöisiä kirjoja, jotka saavat sivut kääntymään pikkutunneilla, kun lukemista ei voi lopettaa vaikka työaamun varhaisuus on erinomaisen hyvin tiedossa?! Pauliina Suden Takaikkuna oli minulle vastaava tapaus, mutta muita ei muistu tähän hätään mieleen.

Ikuisesti merkityn alkuosa vaikutti aivan tavanomaiselta tapaukselta: vaimo tulee kotiin ja löytää miehensä, maahanmuuttoviraston johtajan ammuttuna. Poliisi alkaa selvittää tapausta, ja tutkinnasta vastaa syyttäjä Jana Berzelius. Lukija tutustuu poliisin henkilöstöön ja kerronta rullaa sujuvasti. Välillä lukijalle tarjoillaan pikkulapsen näkökulmasta kerrottuja hyytäviä kokemuksia lasten joutumisesta pelinappuloiksi aikuisten raakaan maailmaan, ja nämä pätkät ennakoivat, että jotain kiinnostavaa on tulollaan.

Jossain vaiheessa kirjaa tavanomaisuus jäi taakse, juoneen tuli yhtäkkiä lisää kierroksia ja lukeminen sai uutta vauhtia. En halua spoilata, joten eipä näistä käänteistä sen enempää. Jana on silti särmikkäämpi hahmo kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Ikuisesti merkityssä juonen realistisuus ei kenties ole sen vahvuuksia, mutta realistisuus tuppaa olemaan tylsää. On paljon mukavampi heittäytyä hurjiin tapahtumiin, ja pakolaispolitiikan nurjia puolia voi pohdiskella halunsa mukaan samalla kun jännittelee miten Jana selviää eteen tulevista kinkkisistä tilanteista.

Henkilögallerian puolella hämmästelin sitä, miten merkityksettömiä osa kirjan hahmoista lopulta oli juonen kannalta. Esimerkiksi poliisissa työskentelevä Mia sai ostos- ja juomisongelmiensa kanssa suhteettoman paljon tilaa siihen nähden, että hänet olisi voinut poistaa kirjasta ja Ikuisesti merkitty olisi siitä huolimatta ollut aivan yhtä hyvä dekkari. Mutta ehkäpä Mialle oli varattu kirjaan paikka ongelmapoliisien kiintiöstä?

Niin tai näin, pikku puutteista huolimatta Ikuisesti merkitty on hyvää dekkariviihdettä, ja rikoksen aihepiiri on ajoittain yliampuvista juonikuvioista huolimatta tiukasti kiinni nykyhetken pakolaistilanteessa. Mikään maailmojen mullistaja kirja ei ole, mutta dekkarien ystävän lukupinossa on aina tilaa uudelle page turner -tuttavuudelle.



***
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24. Kirjassa ratkaistaan rikos

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Ullan luetut kirjat ja Kirjasähkökäyrä
Kirjan tietoja:
Emelie Schepp: Märkta för livet (2014)
Suomennos Hanna Arvonen
HarperCollins Nordic, 2017
382 sivua

14. helmikuuta 2017

♥ Lukuvinkkejä, rakkaudella ♥

Ystävänpäivän kunniaksi kokosin tähän juttuun muutamia päivän tunnelmaan sopivia lukuvinkkejä. Kotoinen ystävänpäivämme on mukava juttu sekin, mutta itse olen aina mieltänyt Valentinuksen päivän kuuluvan rakastavaisille. Joten olkaapa hyvät, tässä muutamia teemaa sivuavia kirjoja:


Margaret Mitchell: Tuulen viemää


"Voi Scarlett, hänellä on hirveän huono maine. Hänen nimensä on Rhett Butler, ja hän on kotoisin Charlestonista, ja hänen perheensä on kaupungin hienointa väkeä, mutta he eivät tahdo olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Caro Rhett kertoi minulle hänestä viime kesänä. Hän ei ole sukua heille, mutta Caro tietää hänestä kaiken, kaikki tietävät. Hänet on karkoitettu West Pointista. Kuvittelehan! Ja sellaisten asioiden vuoksi, jotka olivat niin pahoja, ettei Caro ollut saanut kuulla niistä. Ja sitten se tyttö, jota hän ei nainut." (s. 86)

Maailmankirjallisuuden eräs suurimmista rakkausromaaneista on viime aikoina hypähdellyt eteeni siellä täällä, sillä Naisten aakkoset -haasteessa ollaan menossa Tuulen viemälle (Otava, 2008/ 1936) otollisissa kirjaimissa. Tuulen viemää on ainakin Kirjojen kamarin Katjan ja Tarukirjan Margitin suosikki, ja olenkin alkanut haikailla kirjan uudelleen lukua - ja totta kai elokuvaversion katsomista (ne puvut! Rhett! ♥)! Tuulen viemän tulinen, raivostuttavan omapäinen ja rohkea Scarlett hurmasi minut jo kauan ennen blogiaikaa, ja ensi kesänä taidan pitkästä aikaa uppoutua etelän värikkääseen ja kiihkeätempoiseen elämään.

"Frankly, my dear, I don't give a damn" - elokuvahistorian säväyttävin lausahdus?


Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen &
Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti


Rakkauden tiet ovat kirjallisuudessa moninaiset. Rakkauden äärelle voi johdattaa vaikkapa kadonnut muistikirja tai Hymy ikkunan takana -niminen romaani. Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen (WSOY, 2015) ja Nicolas Barreaun Rakkausromaanin resepti (Tammi, 2013) ovat hyvänmielen kirjoja, ajatuksella kirjoitettuja, höpsöjä ja mukaansa tempaavia tarinoita rakkaudesta. Molemmat yllättävät minut - ai, löytyy tämmöisiä nykykirjallisuuden kirjoja, joiden äärellä voin nautiskella aikuisten ihmisten ihanista rakkaustarinoista ilman kömpelöitä juonenkäänteitä tai myötähäpeän tunnetta kliseiden äärellä? Lämmin lukusuositus molemmille kirjoille.


Kathleen Winsor: Aina vain Amber


Kathleen Winsorin Aina vain Amber (Gummerus, 1987/1944) on päätynyt hyllyyni kierrätyksenä äitini kirjahyllystä. "Mahtava saaga tulisesta kaunottaresta joka valloitti kuninkaan sydämen", lupaa kirjan viehättävä etukansi. Olen lukenut kirjan nuoruudessani ja muistelen pitäneeni siitä. Tarkemmat yksityiskohdat ovat häipyneet mielestäni, mutta kirjan selailun innoittamana uskallan silti vinkata kirjaa mahdollisille uusille, muhkeista (rakkaus)romaaneista pitäville lukijoille. Historian ystävillekin suositus, sillä Amberin tarina sijoittuu 1600-luvun Englantiin.

Aina vain Amber on ensi kesän uudelleen lukulistallani yhdessä Tuulen viemän Scarlettin kanssa. Luvassa on siis 670 + 894 = 1564 sivua rakkauden sävyttämää sivua luettavaa kahden voimakastahtoisen naisen seurassa! Saapa nähdä, olenko kesän loputtua jo miehisempien tarinoiden tarpeessa. 😆


Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus


Kirjalistan loppuun sujautan dekkarivinkin. Agatha Christien Rakkauskirjeiden salaisuus (WSOY, 1987/1925) on hupsuttelevan kevyt arvoitusleikki, jossa lukija tutustuu seikkailija Anthony Codeen. Luvassa on murhia, salakäytäviä, rakkauskirjeitä - ja rakkausjuttuja! Tämän kirjan lukeminen sai Hercule Poirotin tuntumaan kuivakkaalta puupökkelöltä. 😉

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogissani vieraileville!


Kuva: Wikimedia Commons -palvelu: By Hamachidori - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=5286076